Traumaperäinen stressihäiriö

07.02.2019

Traumaperäinen stressihäiriö lyhennetään usein PTSD, häiriön englanninkielisen nimen mukaan (Posttraumatic Stress Disorder). Häiriö voi kehittyä ihmisille, jotka ovat kokeneet tai todistaneet jotain hyvin vaikeaa ja saaneet siitä trauman. Henkilö on esimerkiksi voinut olla hengenvaarassa onnettomuuden, sodan tai luonnonkatastrofin takia tai hän on voinut tulla alistetuksi esim. pahoinpitelyn, varkauden, kidutuksen tai raiskauksen muodossa. Ihminen voi kehittää traumoja myös tehohoidosta tai vaikeasta synnytyksestä.
Useimmat ihmiset, jotka kokevat tämänkaltaisia vaikeita tapahtumia eivät kuitenkaan saa PTSD:tä ja ne jotka häiriön saavat, paranevat usein hoidon avulla. Traumaperäisen stressihäiriön oireet iskevät yleensä parin viikon sisällä traumaattisesta tapahtumasta. Joskus oireet voivat kuitenkin iskeä paljon myöhemmin, jopa kuukausien tai vuosien kuluttua. Monilla oireet katoavat itsestään ja noin 40 prosenttia PTSD:n kuukauden sisällä traumasta saaneista eivät enää kärsi oireista vuotta myöhemmin.

Tavallisimmat merkit siitä, että kärsit traumaperäisestä stressihäiriöstä:

  • koet trauman uudelleen toistuvina ja ahdistavina muistikuvina. Muistot voivat yllättää niin hereillä ollessasi kuin painajaisina nukkuessasi.
  • yrität kaikin keinoin vältellä kaikkea, mikä muistuttaa sinua traumasta. Se voi johtaa esim. siihen, että eristäydyt perheeltäsi ja ystäviltäsi.
  • olet liioitellun tietoinen ympäristöstäsi koko ajan, mikä voi tehdä sinusta tavallista säikymmän ja helposti ärsyyntyvän. Tämä voi myös johtaa perustelemattomiin raivonpurkauksiin, keskittymisvaikeuksiin ja uniongelmiin.
  • tapahtumaan voi liittyä muistiaukkoja. Muistikatkokset ovat usein täydellisiä ja rajoittuvat yleensä joko aikaan ennen tapahtumaa, itse tapahtumaan tai aikaan tapahtuman jälkeen.

Traumaperäisen stressihäiriön hoito

Usein traumaperäinen stressihäiriö vaatii pidempiaikaista hoitoa ja esimerkiksi oma tukiverkosto (perhe, ystävät ja muut sosiaaliset suhteet) vaikuttavat suuresti parantumiseen.

Stressihäiriön hoitoon kannattaa ehdottomasti hakea asiantuntijoiden apua ja muun muassa kognitiivisen psykoterapian on todettu olevan tehokas ja toimiva hoitomuoto traumaperäiseen stressihäiriöön. Kognitiivisen psykoterapian avulla voidaan mm. luoda trauman aiheuttaneet muistot uudelleen tai käydä paikoissa ja kokea tilanteita, jotka muistuttavat traumasta. Koska trauma terapian avulla muistuu mieleen valvotussa ja ohjatussa tilassa, pystytään sen aiheuttamia reaktioita ja tunteita lieventämään ja sitä kautta ihminen pystyy muistamaan ja kokemaan yhä enemmän tapahtumaan liittyviä asioita.

Toinen tuloksia tuonut psykoterapian muoto on silmänliiketerapia (Eye Movement Desensitization and Reprocessing = EMDR). Silloin traumaattiset muistot tuodaan mieleen samanaikaisesti kun potilas tekee erilaisia silmäliikkeitä, jotka aktivoivat kykyä käsitellä trauman aiheuttamia vaikutuksia. Kyseinen hoitomuoto voi auttaa traumasta kärsivää ihmistä tunnistamaan ja työstämään niitä tunteita ja ajatuksia, jotka trauma on aiheuttanut ja sitä kautta muuttaa ajattelutapaansa ja suhtautumistaan tapahtuneeseen.

Teksti: Ungdomsinformatör Liselott Nyström, Utvecklingspsykolog och samtalsterapeut Susanna Hemming

Tarkastus: Susanna Hemming

Käännös: Lena Niininen (till finska)

Lähteet: Johan Cullberg; Kris och Utveckling (2006)

Back