Tarkastuslista

Tarkastuslista

Tarkastuslista: muutama esimerkki alkoholiriippuvuudelle tunnusomaisista asioista:

  • Täytyy juoda aina vain enemmän ja enemmän alkoholia, jotta päihtyy yhtä paljon kuin ennen (ennen kuin sietokyky kasvoi).
  • Tuntee olonsa rauhattomaksi, ärtisäks tai stressaantuneeksi jos ei voi juoda silloin kuin oli ajatellut tai kun ei saa alkoholia käsiinsä.
  • Yhä enemmän ajattelutyöstä menee ajatuksiin siitä milloin seuraavan kerran voi juoda, missä sen voi tehdä ja miten saa alkoholia käsiinsä. Päihtyvyyden tunnetta alkaa kaipaamaan.
  • Vieroitusoireita alkaa ilmaantua kun ei enää ole päihteiden vaikutuksen alaisena, sellaisia voivat olla esimerkiksi ärtyisyys, ahdistus, vapina ja pahoinvointi. Sitä alkaa ehkä myös ottamaan "tasoittavia" krapulaan.
  • tekosyiden keksiminen juomiselle ja myös juominen useammin ja jatkuvasti pienemmistä syistä. juominen tiistaina tai useampana peräkkäisenä päivänäputkeen ovat selkeistä väärinkäytön ja riippuvuuden merkkejä.
  • Yritykset lopettaa tai vähentää epäonnistuvat.
  • Sitä huomaa juoneensa enemmän kuin oli ajatellut tai luin olisi varaa ta humaltui tarkoitusta enemmän.
  • Yhä enemmän aikaa menee alkoholin juomiseen ja siitä palautumiseen.
  • Juominen jatkuu vaikka huomaisi, että siitä on itselle fyysistä haittaa tai se vaikuttaa negatiivisesti omaan elämään. Huomaa alkoholin aiheuttavan ongelmia mutta ei silti kykene lopettamaan.
  • Vastuun ottamisen kanssa alkaa tulla ongelmia, esim. osallistumisen tai aktiviteettien välttely tai ennen itselle tärkeiden asioiden sivuuttaminen jotta voi juoda. Juomisen piilottelua ja asiasta valehtelua saattaa alkaa esiintymään.


Lopettaminen

On monenlaisia tapoja saada sekä neuvoja, tukea, menetelmiä, lohdutusta ja kannustusta kun haluaa vähentää juomistaan tai lopettaa kokonaan. On itseapu -sivustoja netissä, on kirjoja, yhdistyksiiä tukiheknilöillä, ohjelmia juomisen lopettamiseksi, A-klinikoita, kunnallisia palveluita ja muita järjestöjä sekä kuntoutuskoteja.

Klikkaamalla tästä pääset sivulle, josta löytyy yhteystiedot Decibelin 11 jäsenkunnan päihdehuoltopalveluihin.

Jos olet muusta kunnasta, voit saada yhteystietoja esimerkiksi Mielenterveystalo.fi -sivusstolta.

På den här sidan hittar du kontaktuppgifter till de missbrukarvårdstjänster som finns inom Decibels 11 medlemskommuner. Kommer du från en annan kommun kan du få kontaktuppgifter via bland annat Psykporten.fi