nautinnolle antautuminen

08.01.2020
Mitä tarkoittaa seksin yhteydessä nautinnolle antautuminen? Onko se jotenkin vaikeaa? Nimenomaan naisen antautuminen nautinnolle.
kristiina annila

Barnmorskan och sexualrådgivaren Kristiina svarar

13.01.2020

Hei,

Nautinnolle antautuminen on monen asian summa. Siihen vaikuttaa paljon esimerkiksi se, mikä on oma suhtautuminen seksiin ja omaan seksuaalisuuteen. Onko sinut itsensä kanssa, ja hyväksyykö itsensä sellaisena kuin on. Että mielestään on oikeutettu nauttimaan ja olemaan oma itsensä. Onko vapaa heittäytymään tilanteen vietäväksi? Että uskaltaa näyttää toiselle itsestään sen herkimmän ja haavoittuvimman puolensa.

Luottamus kumppaniin ja oman itseensä ovat tekijöitä, jotka antavat mahdollisuuden antautua nauttimaan tilanteesta. Turvallisuuden ja hyväksymisen tunne antaa uskallusta ja vapautta kokeilla eri asioita.

Se, että on valmis kuuntelemaan kehoaan ja kuuntelemaan kumppaninkin toiveita, auttaa. Toisille antautuminen seksin vietäväksi on helpompaa, toisille vaikeampaa. Useimmiten se kuitenkin vaatii aikaa, rauhaa tutustua omaan ja toisen kehoon. Ulkopuoliset häiriötekijät tulee minimoida.

Nautinnolle antautumisen helppous tai vaikeus ei ole sukupoleen sidonnaista. Pornoteollisuus antaa tässäkin asiassa täysin väärän kuvan.

Miehen ei ole yhtään helpompi tai vaikeampi antautua nautintojen vietäväksi kuin naisenkaan. Hyvä keino harjoitella oman kehon tuntemuksia ja vapautumista on itsetyydytys. Se on turvallinen tapa tutustua tähän maailmaan.

 

Kristiina

seksuaalineuvoja

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Läs mera

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Läs mera

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Läs mera

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Läs mera