Mikä on Paniikkihäiriö?

08.02.2019

Paniikkikohtauksen yleisin tunnusmerkki on, että se iskee täysin ennalta-arvaamatta, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kohtaus liittyy kuitenkin aina jollain tapaa nykyiseen elämäntilanteeseen. Kohtaus voi iskeä esim. jos olet tai olet juuri kokenut jotain stressaavaa tai raskasta, esim. mullistavan elämänmuutoksen, kuten muuton, kuolemantapauksen tai olet läpikäynyt ison riidan ystäväsi kanssa tai stressaavan ja raskaan koulu- tai työjakson jälkeen. Voi siis olla, että paniikkikohtaus iskee vasta raskaan vaiheen helpotuttua, mutta "tavallisesta" huolesta poiketen, kohtaus iskee yhtäkkiä ja silloin sen yhteyttä menneeseen elämäntilanteeseen voi olla vaikea nähdä ja ymmärtää. Paniikkikohtaukseen voi harvoin valmistautua ja kohtaus voi olla hyvin epämiellyttävä varsinkin silloin, kun ihminen ei ymmärrä, mistä se johtuu.

Paniikkihäiriö on hermoston reaktio, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa. Kohtauksen syy ja etenkin paniikin tunne ovat olemassa vain ihmisen omassa päässä, mutta reaktio näkyy kehossa. Joskus ahdistus johtuu sairaudesta tai elämäntavasta (esim. huumeiden käytöstä), joskus kyse on psyykkisestä ahdistuneisuushäiriöstä. Paniikkihäiriön katsotaan myös jossain määrin olevan perinnöllistä - mutta on vaikea arvioida, onko se biologista vai käytöksestä opittua. Paniikkikohtaukset eivät ole vaarallisia vaikka ne voivatkin tuntua epämiellyttäviltä. Niitä pystyy myös oppia käsittelemään ja paniikkihäiriöstä voi päästä eroon.

Jos saat paniikkihäiriön:

  • Muista, että ahdistuksen tunteet eivät ole vaarallisia.
  • Etsi tuoli tai jokin muu rauhallinen paikka ja istu alas. Voit laittaa pääsi jalkojen väliin, jos sinua huimaa.
  • Yritä hengittää rauhallisesti, vatsasta asti. Laita käsi vatsasi päälle ja tunne, kuinka hengitys nostaa ja laskee rintakehääsi ja vatsaasi.
  • Kuvaile itsellesi, mitä tapahtuu.
  • Odota ja tunne, kuinka ahdistus helpottaa. Muistuta itseäsi siitä, että kohtaus on aina ohimenevä.
  • Suunnittele, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Aloita uudelleen se, mitä aioit tehdä.
  • Jos olet sisätiloissa, voit mennä ulos ottamaan raitista ilmaa tai avata ikkunan.

Teksti: Ungdomsinformatör Liselott Nyström

Tarkastus: Ann-Charlott Rastas

Käännös: Lena Niininen (till finska)

Lähteet: YTHS.fi, Privatmedicin.se

Back