Miten kannabis vaikuttaa?

Miten kannabis vaikuttaa?

Sitä miten ihminen reagoi kannabikseen, on vaikea ennustaa. Ei ole takeita siitä, että henkilö voi tietyllä tavalla, kukaan ei voi luvata toiselle että hän alkaa voimaan jollain tietyllä tavalla! Tunne, joka on juuri ennen kannabiksen polttamista voimistuu yleensä, joten jos on esimerkiksi surullinen, kannabis tekee olon entistäkin alakuloisemmaksi. Jos henkilö on muuten hyvällä tuulella, hänestä voi olon rentoutuessa tulla samanaikaisesti sekä hihittelevä että puhelias. Kannabiksella kuten myös muilla huumeilla voi myös olla psykoaktiivinen teho -se tarkoittaa sitä että vaikutus on psyykkinen.

Useimmiten aineet, jotka johtavat nopeaan mielihyvään, saattavat myös johtaa riippuvuuteen ja sietokykyyn, mikä tarkoittaa että saadakseen päihtymisen tunteen, täytyy aina vain käyttää suurempia määriä.

Kannabiksen käyttämistä ensimmäistä kertaa voidaan verrata rakastumiseen. Kaikkihan tietävät, että kun on rakastunut, haluaa olla rakkauden kohteensa kanssa yhä enemmän ja enemmän! Rakastamaansa ihmistä haluaa puolustaa hintaan mihin hyvänsä. On myös vaikeaa ottaa vastaan kritiikkiä henkilöltä, josta tykkää paljon koska niitä huonoja puolia ei vain halua nähdä. Jos taas joku muu kritisoi, ihminen lähtee usein puolustuskannalle ja kertoo miksi kritiikki ei pidä paikkaansa! Kannabis on huume, jolla on tapana laittaa tunteet sekaisin.

Kannabis vaikuttaa ennen kaikkea aivoihin ja ajatteluun. Jotkut asiat, joita voi kokea jos käyttää kannabista usein ovat muistihäiriöt, uusien asioiden oppimisen vaikeudet, keskittymisongelmat ja ahdistuneisuuden tunteet. Kannabiksen polttaminen voi myös aiheuttaa ahdistusta, sekavuutta, huonontunutta motoriikkaa ja harhakuvia (paranoiaa).

Mikäli henkilö polttaa kannabista joskus:
  • Mielenkiinto vanhoihin harrastuksiin saattaa lopahtaa.
  • Keskittymiskyky heikkenee.
  • Koulunkäynti alkaa kärsiä.
  • Hän ei enää juttele muille kuten ennen.
  • Hän unohtelee asioita enemmän.
  • Hänellä on vaikeuksia selittää aikaisemmin näkemiänsä tai lukemiansa asioita.
Mikäli henkilö polttaa kannabista usein:
  • Ympäristö haihtuu pois, eikä häntä enää kiinnosta mitä ympärillä tapahtuu.
  • Hän elää omassa maailmassaan, eikä ole itse tietoinen asiasta.
  • Hän huomaa että tulee kevät, talvi jne. mutta ei sen enempää.
  • Hän on kuin haave/usvamaailmassa, missä ei huomaa ajankulua.
  • Hän ei välitä ihmissuhteista.
  • Hän ei suunnittele päiväänsä.

Yksi kannabiksen ongelmista on, että sitä käyttävä henkilö ei välttämättä itse huomaa, että hän on muuttunut. Kannabiksen väärinkäyttöä on verrattu istumiseen huoneessa, jossa valo pimenee aavistuksen verran koko ajan, niin ettei henkilö huomaa hämärtymistä itse. Hän havahtuu asiaan vasta sitten kun joku tulee huoneeseen ja kysyy miksi hän on himmentänyt valon.

Hyvä tapa huomata, että on riippuvainen tai alkanut väärinkäyttää on, että ympärillä olevat ihmiset kyseenalaistavat tekojasi.

Klikkaamalla tästä pääset lukeaan kannabiksen käytön päihtymyksen eri tasoista