Seksi

 

Seksi voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, se voi tarkoittaa muun muassa itsetyydytystä, pettinkiä, suutelua, lääppimistä, hyväilemistä, oraaliseksiä, anaalista tai vaginaalista yhdyntää. Seksin suhteen kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja kaikki pitävät eri asioista. Jokin asia, jonka toinen käsittää normaaliksi osaksi seksielämää, voi tuntua toisesta ihmisestä hyvin vieraalta, eikä se tarkoita, että toinen on oikeassa ja toinen väärässä. Olemme ihan erilaisia.

 

Seksi

Itsetyydytykselle ei ole ikärajaa, mutta Suomessa on olemassa suojaikä kahden ihmisen väliselle seksille, ja se on 16 vuotta. Laki suojaiästä on säädetty lähinnä nuorten ihmisten suojelemiseksi vanhemman ihmisen hyväksikäytöltä. Suojaikäraja on 18 vuotta niissä tapauksissa, kun on kyse seksisuhteesta nuoren ihmisen ja aikuisen välillä, johon nuori on riippuvuussuhteessa (esim. opettaja, valmentaja tai nuoriso-ohjaaja).

Teini-iässä on tavallista, että seksuaaliset tunteet ja halut alkavat herätä ja alkavat tuntua. Se tarkoittaa usein, että alkaa uneksia enemmän seksistä ja kiinnostua enemmän seksiin liittyvistä asioista. Ihmiset ovat kaikkina aikoina olleet kiinnostuneita seksistä, ja siksi siitä ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä. Kaikilla ihmisillä on oikeus omaan seksuaalisuuteensa, ja niin kauan, kun ei vahingoita itseään tai ketään muuta, seksuaalinen energia on hyvin positiivinen voima.

11.12.2018

Itsetyydytys tarkoittaa itse itselle tehtyjä seksuaalisia tekoja seksuaalisen nautinnon tai orgasmin saavuttamiseksi. Aikaisemmin itsetyydytys oli jotain, mitä on pidetty kiellettynä tai häpeällisenä,...
Lue lisää

11.12.2018

Itsetyydytys tarkoittaa itse itselle tehtyjä seksuaalisia tekoja seksuaalisen nautinnon tai orgasmin saavuttamiseksi. Aikaisemmin itsetyydytys oli jotain, mitä on pidetty kiellettynä tai häpeällisenä,...
Lue lisää

04.12.2018

Sukupuolitaudeilla tarkoitetaan niitä sairauksia, jotka tarttuvat seksin kautta (vaginaalisen seksin, suuseksin, hyväilyseksin tai anaaliseksin). KAIKKIIN voi tarttua sukupuolitauti iästä, sukupuolest...
Lue lisää

04.12.2018

Kun on kyse seksistä, ei ole olemassa tiettyä tekniikkaa, joka sopisi kaikille. Kaikki ovat erilaisia ja pitävät eri asioista. Totuus on, että hyvässä seksissä on vähemmän kyse seksitekniikasta ja ene...
Lue lisää

04.12.2018

Kun puhutaan ensimmäisestä kerrasta tai neitsyyden menettämisestä, ihmiset vetävät usein johtopäätöksen, että kyse on pojan ja tytön välisestä yhdynnästä ja että kyse on vaginaalisesta yhdynnästä (eli...
Lue lisää

04.12.2018

Se, milloin on valmis seksiin, on hyvin yksilöllistä. Se riippuu lähinnä siitä, milloin tuntee olevansa fyysisesti ja psyykkisesti valmis siihen. Seksin harrastaminen toisen kanssa edellyttää, että on...
Lue lisää