Naisen osa armeijassa

04.09.2024
Olen suunnitellut käyväni armeijan. Yksi ystäväni kävi sen kolme vuotta sitten, ja on kertonut minulle millaista se oli. Itse palvelus oli mennyt oikein hyvin, koska hän on aina ollut tosi liikunnallinen ja erittäin hyväkuntoinen. Ongelmana oli ollut, että miehet olivat olleet jatkuvasti hänen kimpussaan, ja hän oli ollut seksikontaktissa useamman miehen kanssa. Onko nainen väkisin sellaisen edessä, jos armeijaan lähtee? Onko tosiaan niin, että ajautuu vääjäämättä antamaan pillua varusmieskavereille? Onko se ikään kuin naiselle luonnollisesti kuuluva osa armeijassa, joka pitää tiedostaa ja hyväksyä sinne lähtiessään?
Henrik Gahmberg

Pääesikunnan tiedottaja, Puolustusvoimat Henrik Vastaa

10.09.2024

Hei

On luonnollista, että pojat katsovat tyttöjä ”vähän sillä tavalla” ja päin vastoin, mutta lähentely ja ahdistelu on ankarasti kielletty – Puolustusvoimilla on nollatoleranssi epäasiallista kohtelua vastaan! Jos tällaista kuitenkin tapahtuu, kannattaa sanoa pojalle suoraan ettei kiinnosta, ja on syytä viipymättä kertoa asiasta esimiehille. On tietenkin mahdollista ihastua toisiin, mutta avoimet rakkaudenosoitukset ovat kiellettyjä. Jos saman joukon varusmiehistä syntyy pari, toinen siirretään toisiin tehtäviin. Palveluksessa ei saa harrastaa seksiä. Yhdessäolot parina hoidetaan sitten lomilla. Taistelupari ei voi, eikä saa olla rakkauspari! Varusmiehet majoittuvat nykyään yhteistuvissa, mutta naisilla on omat suihkuvuorot jos kasarmilla ei ole erillisiä kylpyhuoneita miehille ja naisille.

 Ystävällisin terveisin | Med vänlig hälsning | Best regards

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Moro!

Mulla on nyt alkanu ahdistaa (on kyllä koko ajan) tämä armeejan lähteminen. Kun suoraan sanottuna mua ei kiinnosta pätkän vertaa armeejan touhut ja en todellankaan ajo mennä sinne pilkattavaks...
Lue lisää

voiko? lievästi kehari suorittaa asepalvelukseen
Lue lisää

olen j k super motivoitunut ja halukas oikeaan armeijaan olen lievästi keharin mikä merkitys lievästi keharin motivaatiolla on kutsunnassa ja kutsuntalautakunnan päätökseen
Lue lisää

mikä? merkitys lievästi keharin motivaatiolla on kutsuntatilaisuudess ja miten? se vaikuttaa lääkärin arvioon olen halukas armeijaan oikeaan asepalvelukseen vaikka olen lievästi kehari sähköpostini on...
Lue lisää