Keskustelu apua

28.04.2024
Moii mietin ett mistä vois saada jotain keskustelu apua kun koulussa kuraattorille ei ole niin mukava puhua ja ei ole ketään muuta ja haluaisin jonkun joka osaa asiat eikä jotain opettajaa koulusta mutta en tiiä mistä vois saada jonkun terapeutin tai jotain muuta sellaista. Onko mahdollista hankkia esim terapeutti ilman että heti kertoisi vanhemmille? Emt
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

02.05.2024

Hei ja kiva kun laitoit meille viestiä!

Tosi hienoa, että olet jo hakenut apua asioihin ja olet edelleen aktiivinen asian suhteen. On todella tärkeää, että et jää asioidesi kanssa yksin. <3 Taisitkin arvata, että olisinkin kehottanut sinua  ensin hakeutumaan oman koulusi kuraattorille, terveydenhoitajalle, koulukoutsille tai muulle, mutta koska kerrot ettet haluaisi heille uskoutua, en nyt lähde enempää erittelemään koulun ammattilaisia. Muista kuitenkin, että aina voit tiukan paikan tullen kääntyä heidän puoleensa. Hekin osaavat varmasti auttaa sinua eteenpäin.

Ymmärrän kyllä, että kaikkien kanssa ei kemiat aina toimi ja henkilökohtaisista asioista puhuminen voi tuntua vaikealta. Esimerkiksi terapiaan hakeutuessa on tärkeää etsiä juuri itselle sopiva terapeutti, jonka kanssa tulee luonteva ja turvallinen olo. Ammatti-ihmiselle on lähtökohtaisesti aina turvallista puhua ja joskus avautuminenkin alkaa luonnistua vasta, kun terapia alkaa ns. vaikuttaa. Joskus voi kuitenkin olla kyse siitä, että toisten kanssa avautuminen on yksinkertaisesti helpompaa. Hyvän terapeutin etsiminen siis kannattaa. Sitten itse asiaan:

Täällä rannikko-Pohjanmaalla esimerkiksi Pietarsaaressa toimii nuorisoasema Fiilis, Vaasassa nuorisoasema Klaara. Ne ovat nuorille tarkoitettuja paikkoja, joista ei lähde tietoa vanhemmille siitä, että nuori käy niissä. Heillä työskentelee mm. lääkäri, psykologi, nuorisotyöntekijöitä ja (psyk)sairaanhoitajia. Heidän kanssaan voi keskustella täysin luottamuksellisesti ja ilmaiseksi, etkä tarvitse mitään lähetettä päästäksesi avun piiriin. Heillä on paljon tietoa erilaisista asioista! Esim. Fiiliksessä tulet kuulluksi ja voit puhua mistä haluat; olet sitten yksinäinen, ahdistunut tai sinulla on esim. univaikeuksia.

Fiilis sijaitsee osoitteessa Isokatu 6, Pietarsaari ja on avoinna klo 09-16 tai sopimuksen mukaisesti. Yhteyden voit ottaa soittamalla tai lähettämällä tekstarin. Kyseisillä tavoilla voit joko varata ajan tai esittää jo jonkin asian, johon tarvitset ohjausta tai neuvontaa.

040 8051216 David Sandström

040 1594260 Tina Halpin

Mikäli sinulla on ongelmia päihteiden tai muiden riippuvuuksien kanssa, on heillä antaa apua sellaisiinkin asioihin.

Klaarassa sekä Fiiliksessä voi käydä pitkänkin aikaa keskustelemassa!

Mikäli haluat psykoterapiaa, on se useimmiten maksullista. Yleensä 1 kerta maksaa n. 80-100 euroa. Terapeutit toimivat yleensä yksityisellä sektorilla tai yksityisyrittäjinä. Varaamalla ajan vastaanotolle voit päästä terapeuttia tapaamaan. Voit googlettaa psykoterapeutit ja kotikuntasi, jolloin pääset näkemään kotikuntasi tilanteen. Lääkäri voi kirjoittaa B-lausunnon tilanteesta, mikäli tilanne lääkärin mielestä on sellainen, että terapia voisi hyödyttää. B-lausunnon avulla KELA tukee terapiaa rahallisesti, jolloin terapiassa käyminen säännöllisesti helpottuu. Psykoterapiaan hakeutuessasi uskon, että vanhempiesi tulisi tietää asiasta, koska se maksaa ja oletan, että he maksaisivat terapian. Haluan muutoinkin ajatella, että vanhempasi varmasti haluaisivat tietää haasteistasi, jotta voisivat auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Rohkaisen ottamaan askeleen, että uskoutuisit heille. Se voisi myös parhaassa tapauksessa lähentää teitä? En tietenkään tiedä tilannettasi, joten en halua tunkeilla tässä asiassa.

Myös me autamme mielellämme asioidesi kanssa, jos sinulla on tiettyjä asioita mielesi päällä! Anonyymisti voit myös chattailla esimerkiksi SekasinChatissa esim. odottaessasi aikaa Fiilikseen. Chattiin pääset tästä: https://sekasin.fi/

Voit myös täyttää Nuorten terapianavigaattorin, mikäli haluat selkeämmän kuvan omasta voinnistasi.

https://pohjanmaanhyvinvointi.fi/palvelumme/digitaaliset-palvelukanavat/terapianavigaattori-nuorille/

Toivottavasti tästä oli sinulle apua! Ole rohkeasti yhteydessä uudelleen missä tahansa mieltäsi askarruttavassa asiassa. Halit,

t. Stinke

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Miksi ihmeessä Suomessa on vuorineuvoksia, vaikka ei ole yhtään niin korkeaa kohtaa, jota voisi vuoreksi sanoa? Onhan Haltikin vain tunturi. Kuinka paljon vuorineuvoksia sitten onkaan keski-Euroopassa...
Lue lisää

Tietokoneeseeni tulee aina F-Securen ilmoitus, että käyttämäni käyttöjärjestelmäversion (Windows 8) tuki päättyy 31.5.2024. F-Secure ei saa enää sen jälkeen tietokantapäivityksiä, jotka suojaavat minu...
Lue lisää

Miksi kaikki sähköpostit eivät mene perille? Joskus lähettämäni sähköposti on mennyt vastaanottajalle 17 tunnin päästä lähetyksestä, ja ainakin kaksi kertaa se on häipynyt taivaan tuuliin. Nämä tapauk...
Lue lisää

Kuka valitsee viikon luontoäänen, ja millä perusteella valinta tapahtuu? Minusta olisi mukava, että viikon luontoääni olisi joka viikko varis.
Lue lisää