kauneusihanteiden muutos

14.06.2022
Onko naisten kauneusihanteissa tapahtunut aikojen mittaan paljon muutoksia? Olisi kiva tietää onko vaikka hiusten pituuden, kasvojen, rintojen koon ja takapuolen muotojen suhteen kauneusihanteet vaihdelleet.
thumbnail image1

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

20.06.2022

Hei,

Kyllä, naisten kauneusihanteissa tapahtuu aikojen mittaan muutoksia. Esimerkiksi vartalon suhteen 1900-luvun alussa ihannoitiin runsaampia muotoja, koska ne osoittivat naisen olevan hyvin ravittu sekä hedelmällinen. 1990-luvulla ihanteena oli hyvin hoikka vartalo ja rintoja/takapuolta ei ihanteiden mukaan juurikaan ollut. Tämän päivän ihanteena on hyvin treenattu takapuoli ja hoikka vyötärö. Vartaloihanteiden lisäksi esim. hiustyylit, meikkityylit ja jopa kulmakarvatrendit vaihtelevat ajan mukaan. Naisten lisäksi myös miehillä on kauneusihanteita esim. vartalomalleissa, parta- ja hiustyyleissä.

Sosiaalinen media ja mainokset tuovat näytille sen, mikä on kauneusihanteena milloinkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että omaa ulkonäköä ei pysty aina muokkaamaan erilaisten kauneusihanteiden mukaan. Esimerkiksi rintojen kokoon on vaikeaa itse vaikuttaa ilman kalliita leikkauksia. Lisäksi kaikilla on omat mieltymyksensä kauneusihanteiden suhteen, eikä ne aina ole samat kuin vallitsevan ajan mukaiset kauneusihanteet.

 

Aurinkoista kesää!

Terveisin, Piia

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko runsaalla mustikoiden syönnillä vaikutusta erektioon? Olen syönyt viime viikkojen aikana mustikoita toista litraa päivässä, ja yöllä herätessä minulla on aina kova erektio. Aamuerektiot on tosi v...
Lue lisää

Mikä on venuskukkula? Mikä sen merkitys on seksissä?
Lue lisää

Voiko mies vaikuttaa yhdynnässä jotenkin siihen, että nainen tulisi raskaaksi mahdollisimman todennäköisesti? Onko joku asento muita parempi tässä asiassa? Mikä olisi paras asento, jossa voisi tähdätä...
Lue lisää

Luin vuodelta 2013 olevaa kysymystä, joka koski ison peniksen mahtumista emättimeen ja yhdynnän onnistumista. Vastauksen mukaan emätin on kiihottuneena keskimäärin 15 cm pitkä. Selvästi tuota isompi p...
Lue lisää