
Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa
Moi Tryharder!
Kiitos kysymyksestäsi. Murrosiän myötä monille nuorille finnit ja iho-ongelmat tulevat osaksi arkea, mikä on tietenkin ikävä juttu. Iho-ongelmat johtuvat murrosiän hormonimuutoksista. Toiset kärsii niistä enemmän, toiset pääsee vähemmällä.
Kerroit, että sinulle tullut mustapäitä ja pieniä finnejä kasvojen alueelle. Mustapäät ovat tukkeutuneita talirauhasia. Ne muodostuvat talirauhasen erittämästä sarveissoluista ja talista, jotka tukkivat talirauhasen. Kasvaessaan se muuttuu tummaksi ja näkyväksi mustapääksi. Tumma väri ei ole likaa, vaan elimistön itse tuottamaa väriä.
Usein ohjeistetaan, ettei mustapäitä kannattaisi puristella. Puristelu voi aiheuttaa tulehduksen, eli käytännössä mustapäästä tulee finni. Sen sijaan, että mustapäitä puristelee itse, kannattaa ennemmin käydä puhdistuttamassa iho ammattilaisen tekemässä kasvohoidossa. Ammattilaiselta voi saada myös juuri omalle iholle sopivia hoito-ohjeita.
Sinun kannattaa pitää hyvää huolta kasvojen puhtaudesta mustapäiden kehittymistä hillitäksesi. Pese kasvosi aamuin illoin nestesaippualla, jonka pH-arvo on matala. Mustapäiden kehittymistä voi yrittää hillitä myös apteekista ilman reseptiä saatavilla bentsoyyliperoksidigeelillä tai -voiteilla.
Ruokavalion ja iho-ongelmien välisestä suhteesta on olemassa ristiriitaista tietoa. Terveellinen ruokavalio voi auttaa iho-ongelmissa, mutta ihmeitä sillä ei yleensä saa aikaan. Jotkut kokevat aknen helpottuneen välttämällä muun muassa suklaan ja juuston syöntiä, mutta tästä ei ole tieteellistä näyttöä.
Iho-ongelmat saavat monen nuoren itsetunnon koetukselle, mikä on ymmärrettävää. Koeta kuitenkin olla stressaamatta ihostasi liikaa. Ajattele, että tämä on vain vaihe elämässäsi, ja moni muukin on kanssasi samassa veneessä.
Lisätietoa iho-ongelmista ja niiden hoidosta löydät näistä lähteistä:
http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/murrosika/murrosian-kasvu-ja-kehitys/finnit-ja-mustapaat/
http://www.terve.fi/akne/nujerra-akne-nailla-konstein
Kevätterveisin,
Maria – Nuortenelämä.fi
Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi