Kansalaisuus

03.07.2016
Hei. Miten ja millä perusteella voi hakea toisen maan kansalaisuutta Suomen lisäksi? Olen suomalainen ja asunut aina Suomessa, mutta tuli mieleen kysyä tätä, koska haluaisin tulevaisuudessa muuttaa erääseen toiseen maahan. Mitä vaaditaan että saa toisen valtion kansalaisuuden ja mitä haittoja siitä voi olla? Riittääkö kielitaito perusteeksi?

Vik. ungdomsinformatören Alexandra Vastaa

11.07.2016

Hei,

kiitos tiedustelustasi. Sain sen tänne ulkosuomalaisparlamentin sihteeristöön Suomi-Seuraan.

1. Tiedustelijalla on Suomen kansalaisuuden lisäksi EU:n eli Euroopan Unionin kansalaisuus. EU:n oikeuksiin ja velvollisuuksiin kuuluu mm. oikeus liikkua vapaasti ja tehdä töitä EU:n alueella.

2. Suomen kansalaisen mahdollisuus anoa ja saada toisen maan kansalaisuus on riippuvainen kyseisen kohdemaan lainsäädännöstä. Näin ollen lisätietoja ja ehtoja on tiedusteltava erikseen kultakin maalta itseltään tai niiden virallisista edustustoilta Suomessa. Mikäli tiedustelija haluaa tarkempia lisätietoja, hän voisi ottaa yhteyttä Suomi-Seuran neuvontapalveluihin (www.suomi-seura.fi) ja hänen tulisi eritellä mistä maasta on kyse.

3. Vuodesta 2003 lähtien on Suomi hyväksynyt ns. kaksoiskansalaisuuden (virallinen nimi: monikansalaisuus). Jos Suomen kansalaisella on myös jonkin toisen valtion kansalaisuus, Suomen viranomaiset pitävät häntä Suomessa ja ulkomailla Suomen kansalaisena. Huom. muiden valtioiden viranomaiset eivät kuitenkaan välttämättä pidä häntä Suomen kansalaisena, koska jokainen valtio ei hyväksy monikansalaisuutta samalla tavoin kuin Suomi. Suomen kansalaisuuslaissa ei ole erityistä mainintaa monikansalaisuuden hyväksymisestä. Laissa ei kuitenkaan ole monikansalaisuutta rajoittavia säännöksiä. Eräs periaate on, että Suomen kansalaiselle ei ole toisen maan kansalaisuudesta haittaa, eli siitä ei aiheudu haittaa. Joissakin maissahan on toisen maan kansalaisuus sanktioitu. Jotkin maat taas eivät salli toisen maan kansalaisuutta.

Tiedustelijaa kannattaa, mikäli hän muuttaa ulkomaille pidemmäksi ajaksi, kannustaa ilmoittamaan perheolosuhteissaan tai kotiosoitteessaan ulkomailla tapahtuvat muutokset myös Suomen maistraattiin. Näin esimerkiksi Suomen passin ja henkilökortin uusinta nopeutuu niitä myöhemmin hakiessa, ja esimerkiksi äänioikeusilmoitus (kansallisissa vaaleissa: presidentin- ja eduskuntavaalit) ja miehillä kutsuntakirje (sen vuoden keväällä kun he täyttävät 18 vuotta) löytävät tiensä perille. Ilmoituksen voi tehdä paikallisessa Suomen edustustossa siinä maassa jossa oleilee, tai netissä (http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/Muuttoilmoitus/Muutto-ulkomailla/).

Ulkosuomalaisparlamentti on ulkosuomalaisjärjestöjen ja –yhteisöjen yhteistyöfoorumi. Sen on myös ulkosuomalaisten ja Suomen välinen keskustelukanava. Ulkosuomalaisparlamentti tukee ulkomailla asuvien suomalaisen näkökulmien huomiointia ja olojen parantamista.

Toivottavasti tästä oli apua.

Ystävällisin terveisin / Med vänliga hälsningar

Sini Castrén
parlamenttisihteeri

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Emt

Mun kaveri löi yhtä tyttöä ja nyt joutui siitä ongelmiin en tiedä mitä tehdä
Lue lisää

Mistä syystä petoeläinten tapporahojen maksamisesta luovuttiin Suomessa? Olisi itsestään selvää, että riittävän suuruinen tapporaha olisi hyvä kannustin petojahtiin, ja käsistä ryöstäytyneet suurpetok...
Lue lisää

Hei mitä jos on muuten laillinen sähkömopo pyöräteille mutta ilman rajoitinta huippunopeus on 35 km/h, mutta on nappirajoitin joka rajoittaa nopeuden 25 km/h ja ajaa se päällä aina, niin voiko poliisi...
Lue lisää

Saako naisopettaja tulla murrosikäisten poikien kanssa suihkuun liikuntatuntien jälkeen, ja vielä tarkkailla pesevätkö pojat esinahan alta? Meille tulee kuulemma nainen sijaiseksi tässä keväällä, ja j...
Lue lisää