
Nuorisotiedottaja Piia Vastaa
Hei,
Kuolemantuomio poistettiin rangaistusjärjestelmästä Suomessa, koska enemmistö hallituksesta äänesti sen poistamisen puolesta. Myös monet muut valtiot ovat luopuneet kuolemantuomiosta. Eri maissa on omat lakinsa ja käytäntönsä kuolemantuomion toteuttamisesta. Yhdysvalloissa kuolemaantuomittu saa toivo viimeisen aterian.
Monissa elokuvissa käsitellään kuolemantuomiota ja niissä kuolemaan tuomittu saa esittää viimeisen toiveensa. On kuitenkin hyvä muistaa, että elokuvissa kaikki on romantisoitu viihteen vuoksi ja ne eivät siten vastaa todellisuutta.
Terveisin, Piia
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi