
Nuorisotiedottaja Piia Vastaa
Hei,
Hyviä pohdintoja ja kysymyksiä. On totta, että jotkut autot kuluttavat polttoainetta enemmän kuin toiset ja bensanhinnat ovat aiheuttaneet paljon keskustelua. On kuitenkin hyvin vaikeaa vastata siihen, miksi jotkut haluavat ajaa paljon kuluttavilla autoilla, koska valinta voi riippua monesta eri asiasta. Mainitsit itse myös, että perheelliset tarvitsevat isompia autoja, mutta syynä voi olla myös esim. vaikeakulkuinen tie koti- tai mökkipihaan, harrastus tai työ, jossa tarvitsee tilavan auton tai yksinkertaisesti se, että tykkää isommasta autosta.
Pohdit myös autokuluissa säästämistä. Säästäminen on myös hyvin yksilöllistä, joten siihen on vaikeaa vastata yleisesti. Auton käyttökuluista ja juuri esimerkiksi bensakuluista on hyvä säästää ostamalla vähemmän kuluttavan auton, mutta joillekkin autokulut ei ole se, mistä he haluavat säästää. Joko ei koeta tarvetta säästämiselle tai sitten säästetään jostain muusta, kuten asumiskuluista. On totta, että bensan hinnasta on tyhmää silloin valittaa, jos on voinut valita autonsa, mutta vaikuttaa siltä, että bensan hinnoista on valittanut lähiaikoina tosi moni – niin vähemmän kuluttavien autojen omistajat kuin enemmän kuluttavien autojen omistajatkin. Siitä on tullut yleinen keskustelun aihe niin sosiaalisessa mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin.
Ei kannata liikaa provosoitua muiden valittamisesta ja elämäntyylistä. Sillä kuluttaa vain turhaa omaa energiaa. Kannattaa keskittyä enemmän positiivisiin asioihin ja toteuttaa sitä, mikä itselle tuntuu parhaalta.
Terveisin, Piia
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi