Pidennys

24.03.2020
Miten erektiota voi pitkittää niin koska laukeen 2min haluun nussii 20 min laukeematta. Ja miksi en pysty nussii 2 kertaa peräkkäin naista niin miks penis ei nouse Huuteli
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

26.03.2020

Hei.

Se, kuinka kauan yhdyntää pystyy jatkamaan, riippuu monesta eri asiasta, kuten kuinka kiihottunut on ja kuinka pitkä aika edellisestä laukeamisesta on. Yksilölliset erot ovat myös isoja. Jossain määrin sitä voi myös opetella itse hillitsemään ja kehittyä siinä ajan myötä. Kerroit, että laukeat kahdessa minuutissa. Sitä EI suoranaisesti lääketieteessä lasketa liian aikaiseksi siemensyöksyksi.

Eri miehillä on hieman eri keinoja laukeamisen pitkittämiseen. Voi yrittää keskittyä hetkeksi johonkin täysin muuhun, yksinkertaisesti hidastaa tempoa tai keskeyttää toiminnan hetkeksi silloin, kun laukeaminen tuntuu olevan lähellä.

On myös hyvin yksilöllistä, kuinka nopeasti on valmis seuraavaan yhdyntään laukeamisen jälkeen. Jotkut tarvitsevat vain pienen hetken palautumiseen, kun taas toiset tarvitsevat pidemmän ajan. Se voi myös vaihdella paljon eri tilanteissa. Sen voin varmuudella sanoa, että kaikki stressaaminen on negatiivista seksin ja kiihottumisen kannalta. Jos stressaat paljon sitä, ettei sinulla seiso uudelleen, voi stressi itsessään vaikeuttaa sitä. Yritä siis rentoutua.

Uskon, että kaikki voisivat paremmin, jos lopettaisivat ajattelemasta seksiä suorituksena. Seksi ei ole jotain, mistä tulisi ”suoriutua” tai jota on ”pakko” tehdä tietyllä tavalla. Sitä tulisi harrastaa siksi, koska se on mukavaa ja että voi olla toisen ihmisen lähellä. Ei ole mitään sääntöä, kuinka kauan ”täytyisi” kestää, jotta se laskettaisiin hyväksi. Haluan myös muistuttaa, että yhdynnän, jossa työnnytään emättimeen, keskimääräinen pituus on noin kolme minuuttia. Mutta uskon, että pystyt hallitsemaan laukeamista ajan kanssa, koska siinä on osittain kyse tottumisesta.

Ota rauhassa. Nauti seksistä ja läheisyydestä. Kun tunnet orgasmin olevan lähellä, keskeytä siihen asti, että tuntemus tasaantuu ja sen jälkeen voitte jatkaa. Ole kärsivällinen. :)

 

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.