kutina

17.10.2013
Mun pippeli kutisee?
18.10.2013

Hei!

Iho on sillä alueella usein hyvinkin herkkä ja kutina saattaa johtua ihan olemattomistakin asioista. Käytätkö esim. liian tiukkoja alusvaatteita tai farkkuja? Silloin alapääsi ei pääse "tuulettumaan", mikä voi aiheuttaa kutinaa. Voi myös olla, että kehosi reagoi pesuaineeseen, jota käytät vaatteita pestessäsi. Kannattaa kokeilla hajusteettomia pyykinpesuaineita ja myös shampoota ja suihkusaippuaa.

Kutina voi myös aiheutua tavallisesta ärsytysihottumasta. Hoitona voit koittaa ostaa apteekista ensiksi vaikkapa Ceridal-ihoöljyä (jonka saa ilman reseptiä) ja voidella sillä aina pesujen jälkeen 1-2 kertaa päivässä muutaman päivän ajan. Kannattaa myös nukkua ilman alushousuja, jolloin iho paranee paremmin.

Jos olet harrastanut seksiä, olet voinut saada kumppaniltasi ns. hiivatulehduksen, mikä voi aiheuttaa kutinaa. Hiivatulehdus ei ole sukupuolitauti ja se on vaaraton. Hiivatulehduksen oireita ovat juuri kutina ja joskus myös ihon hilseily. Tulehdus tarttuu harvoin ilman yhdyntää, mutta sekin on mahdollista. Hiivatulehduksen hoitoon voit koittaa apteekista saatavaa Canesten-voidetta, jota käytät ohjeen mukaan viikon verran. Canesten-voiteen saa apteekista ilman reseptiä.

Jos kutina ilmenee seksin jälkeen, voi vaihtoehtona olla, että olet allerginen kondomin (siis jos käytät) sisältämälle lateksille. Jos huomaat kutinan aiheutuvan lateksia sisältävistä kondomeista, siirry sitten käyttämään lateksittomia kumeja.

Ellei mikään edellä olevista keinoista auta, kannattaa sinun kääntyä lääkärin puoleen kutinan syyn selvittämiseksi ja lisäneuvojen saamiseksi.

Terveisin nuorisotiedottaja Lena (kätilöiden ja seksuaalineuvojien aiempien, samankaltaisten kysymysten vastauksiin perustuen)

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hei. Kävin lääkärissä ja en pidä alushousuja. Menin, koska kiveksissä ja selässäkin tuntui jokin outo. Hoitaja pyysi riisutumaan ja häntä ei haitannut että minulla ei ollut alushousuja. Hän tutki selk...
Lue lisää

Oon kerran pannut ja runkannut yhtä poikaa vaikka olen 16v
Lue lisää

Miten pojalle annetaan pippelihieronta? Miten voi testailla sitä jos ei halua että poika tulee pian mutta kuitenkin haluaa testailla? Miten pimpille nuolemista? Vaikuttaako mitään jos pippeli ja pimpp...
Lue lisää

Onko mahdollista nukkua koko yö lusikka-asennossa? Voiko penis olla jäykkänä koko yön, kun poika pääsee ensimmäisen kerran nukkumaan yhdessä tytön kanssa?
Lue lisää