paisuvaiskudos

18.03.2020
Mistä tietäisi onko peniksen paisuvaiskudos kunnossa? Minulla oli vielä viisi vuotta sitten kuin paksu mustekynä kiihottuneessa peniksessä (samalla puolella kuin frenulum). Sitä oli mukava katsella, kosketella ja puristella. Nykyään se ei paisu läheskään samanlaiseksi. Eikä siemensyöksy tule räjähtämällä kuten silloin. Johtuuko tämä vain vanhenemisesta, vai voiko siinä olla jotain vikaa. En ole koskaan tupakoinut enkä juopotellut. Olen terve ja hyvässä kunnossa.
kristiina annila

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

25.03.2020

Heippa!

Paisuvaisessa ei varmastikaan ole mitään vikaa. Kohta, jota kuvailet, tuntuu selvemmin nuorena poikana ja murrosiän alussa, ja "häviää" kun kasvat aikuiseksi. Se on osa peniksen runko-osaa ja sen ulkonäkö siis muuttuu.

Mitä taas siemensyöksyyn tulee, niin se on hyvinkin erilainen eri vaiheissa ja eri ikäisillä, ja myöskin vain eri kerroilla. Paine, millä siemensyöksy tulee, voi siis vaihdella, sinusta riippumattomista syistä. Mutta myös siksi että aivan nuorella siemensyöksyn koostumuskin on ohuempi jolloin se tulee joskus voimakkaammin ulos. Ei siis hätää. Nauti aikuistuvasta olemuksestasi!

Kristiina, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Olen miettinyt miten naisen halukkuutta seksiin olisi mahdollista kasvattaa, että se vastaisi paremmin omia halujani. Jos nainen saisi enemmän nautintoa, luulisin myös halujen lisääntyvän. Jotta nauti...
Lue lisää

Millä tavalla kumppanin neitsyys pitää ottaa huomioon seksissä? On kai tärkeämpää huomioida, jos tyttö on neitsyt. Tarvitseeko pojan neitsyyttä edes huomioida?
Lue lisää

Saako seksin ääniä kuulua naapuriin? Naapuri oli sanonut tyttöystävälleni kuulleensa meiltä naisen huokailua yöllä. Se on mahdollista, koska seinien läpi kuuluu vaikka mitä. On varmaa, että äänet eivä...
Lue lisää

Minun on yllättävän vaikea nauttia seksistä kahden kumppanin kanssa yhtä aikaa. Kun olen yhdynnässä toisen miehen kanssa, on hankala antaa toiselle yhtä hyvää suuseksiä, kuin olisi kahdestaan. Olen jo...
Lue lisää