Hullujenhuoneelle määrääminen

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi!

Lääkäri, joka työskentelee julkisessa (esim. terveyskeskuksen lääkäri) tai yksityisessä terveydenhuollossa voi kirjoittaa niin sanotun tarkkailulähetteen ja lähettää henkilön psykiatriseen arviointiin tämän tahdosta riippumatta, jos lääkärillä on tutkittuaan ja haastateltuaan henkilöä herännyt epäilys siitä, että henkilö saattaa tarvita hoitoa vastoin tahtoaan. Tutkimuksen yhteydessä lääkärin täytyy selvittää mitä sopivia tai henkilön tarpeisiin riittäviä mielenterveyspalveluita olisi tarjolla, ellei ole selvää, että muut palvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä juuri tässä tilanteessa.

Tämän jälkeen henkilö tapaa psykiatrin (psykiatrian erikoislääkäri), joka tekee uuden arvioinnin henkilön psyykkisestä voinnista lääkärin kirjoittaman tarkkailulähetteen perusteella. Mikäli psykiatri arvioi, että tahdosta riippumattomaan hoitoon (eli pakkohoito) määräämisen edellytykset ovat todennäköisesti olemassa, saa hän mielenterveyslain mukaan päättää, että henkilö otetaan sairaalaan vastoin tämän tahtoa, jotta voi selvittää, mikäli henkilö tarvitsee psykiatrista hoitoa vastoin tahtoaan. Tätä kutsutaan henkilön ottamiseksi tarkkailuun. 

Viimeistään neljäntenä päivänä siitä, kun tarkkailuun ottamisen päätös on tehty, on psykiatrin annettava kirjallinen lausunto tarkkailuun otetusta henkilöstä. Lausunnossa on perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta olemassa. Jos tarkkailuaikana ilmenee, että edellytyksiä tarkkailuun otetun hoitoon määräämiseen ei ole, on henkilön tarkkailussa pitäminen lopetettava ja hän saa poistua sairaalasta niin halutessaan. Henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon ainoastaan silloin, jos hänen todetaan olevan mielisairas (jos henkilö on psykoottinen, eli hänen todellisuudentajunsa on vakavasti häiriintynyt). Tämä pätee silloin, jos henkilön hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan, tai vaihtoehtoisesti vakavasti vaarantaisi hänen tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta ja jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä tässä tilanteessa. Ennen hoitoon määräämistä tulee myös selvittää mitä mieltä henkilö itse tästä asiasta on.

Jos henkilö täyttää tahdosta riippumattoman hoidon kriteerit, jatkuu hoito yleensä sairaalassa. Hoidon tarkoituksena on ensisijaisesti akuuttien oireiden lievittäminen lääkityksellä sekä perustarpeiden, kuten unen ja ruoan, ylläpitämisen tukeminen. Kun henkilön vointi alkaa tasaantua, arvioidaan oireet perusteellisesti, jolloin selvitetään oireiden alkamisajankohta, stressitekijät henkilön elämässä sekä aloitetaan säännölliset tuki-, verkosto- sekä perhekeskustelut. Henkilö saa lähteä kotilomalle kokeilemaan miten asiat lähtevät sujumaan kotioloissa. Sairaudesta tarjotaan tietoa sekä henkilölle itselleen että hänen perheelleen, jolloin he saavat neuvoja ja ohjausta liittyen siihen, mitä on tärkeää ottaa huomioon ja mitä välttää tulevaisuudessa. Ennen kuin henkilö kotiutuu sairaalasta, järjestetään hänelle avohoitokontakti, esimerkiksi psykiatrian poliklinikalla.

Käytännöt eivät ole muuttuneet vaikka, kuten kysymyksessäsi mainitset, mielisairaaloita ei ole enää montaa jäljellä. Tarkoituksena on, että vakavimpienkin mielisairauksien hoitaminen pitäisi olla mahdollista ilman pakkohoitoa. Tämä kuitenkin edellyttää, että avohoitojärjestelmälle suodaan paljon resursseja ja että mielisairauksien puhkeamista pyritään ehkäisemään voimakkaasti.

Terveisin, Camilla