ehkäisypulmia

26.07.2016
Hei!
Minulla on järkyttävä raskaaksi tulemisen pelko vaikka olenkin aina hoitanut ehkäisyn hyvin. Tähän asti olen käyttänyt kondomia ja e-pillereitä, mutta nyt päätin lopettaa pillerit. Nyt kuitenkin tahtoisin kondomin lisäksi toisen hormonittoman ehkäisyn, mutta kuparikierukkaa en voi runsaiden ja kivulaiden kuukautisten takia ottaa. Pessaareita ja spermisidejäkään Suomessa ei myydä, jotka voisivat tuoda edes vähän turvallisuuden tunnetta. Mitä tässä oikein voisi tehdä? Parisuhteeni on jo pitkä (7v), mutta lapsi ei sopisi elämäntilanteeseen. Jälkiehkäisypillerin mahdollisuuden myös tiedostan, mutta siihenkään turvautuminen ei houkuttele.
Pillereistä ei sinänsä ollut haittaa, mutta ne eivät toimineet siinä tarkoituksessa mihin niitä söin ja koen, että elämänlaatuni voisi muilta osa-alueilta muuttua paremmaksi ilman niitä, joten siksi tahtoisin löytää vaihtoehtoja.
ahdistunut96

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

01.08.2016

Heippa

Valitettavasti hormonittomia keinoja ei oikein kondomin ja kuparikierukan lisäksi ole muita kuin sterilisaatio. Onko pillereistä ollut jotain harmia sinulle? Hyvänä vaihtoehtona nille olisi ehkäisyrengas, jossa on varmastikin pienin mahdollinen määrä hormoneja, ja käyttökin on helpompaa. Rengas laitetaan emättimeen ja saa olla paikoillaan 3 viikkoa kerrallaan, voit myös pitää 2 rengasta peräkkäin, eli kuuden viikon jakson kerralla. Kuukautiset ovat usein todella niukat ja oireetkin useimmilla olemattomat tai ei lainkaan. Kondomi on oikein käytettynä turvallinen ja varma keino raskauden ehkäisyyn. Toivottavasti pelkosi hellittää ja löydät sopivan keinon.

Terv, Kristiina
kätilö, seksuaalineuvoja, uroterapeutti

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

oon 14 ja pelkään että oon raskaana. olin mun poikaystävän kanssa noin 2-3 viikkoa sit, ja siinä pääs käymään niin että pantiin ilman suojausta. tiedetään kuitenkin riskit, niin ei jatkettu 10-20 seku...
Lue lisää

Onko e pillerieni teho lähtenyt kun unohdin laukun autoon yöksi jossa e pillerit oli. Ei ollut pakkasta vaan oli noin 0 astetta. Voiko olla että esim kosteus on heikentänyt tehon tai kylmä ilma?? Pill...
Lue lisää

Moi! Pillereiden käytössä tapahtui virhe, kuinka tehokas jälkiehkäisypilleri norlevo on otettuna alle 12 h kuluessa, noin 5 h kuluttua tai alle 5h. Heikentääkö Norlevo säännöllistä ehkäisymenetelmää ...
Lue lisää

Moi!
Voiko kondomi hajota vain vähän eli, jos silmämääräisesti ei nopeasti nää lopuksi, että ois revennyt/halki se kumi niin näkisikö sen ihan selvästi, vai voiko se vuotaa vain hieman ja olla niin hu...
Lue lisää