Nuortenlinkki Vastaa
Hei,
Suuret pahoittelut, että olet saanu odottaa vastausta näin kauan.
Kiitos rohkeudestasi esittää kysymys sinua mietityttävän asian kanssa ja tilanteesi avaamisesta. Kiitos, että kerrot vaikealta tuntuvista tunteistasi. Kuvailemasi tilanteessa on täysin ymmärrettävää, että tunnet surun ja ikävän tunteita. On hienoa, että olet pystynyt antamaan ihmiselle hänen tarvitsemansa tilan, ja on rakkaudellista kunnioittaa sitä, jos toinen ihminen kertoo tarvitsevansa aikaa etsiä itseään.
Kysyt, onko jotain mitä voisit tehdä parantaaksesi itsetyydytystäsi. Vastauksena kysymyksiisi: sinulla taitaa itselläsi olla jo olemassa oleva vastaus. Se, mikä usein auttaa, on aika. On hyvä merkki, että tunnet tunteitasi ja surua ja ikävää henkilöä kohtaan, sillä tuntemattomat tunteet usein nousevat pintaan myöhemmin, jos niitä yrittää painaa alas. Ratkaisuna tilanteeseen, on sinun todennäköisesti tunnettava vaikeita tunteita niin pitkään, kunnes asia ei enää tunnu niin vahvasti. Tilanteesta on hyvä myös keskustella läheisten ihmisten ja ystävien kanssa ja jakaa tuntojaan. Sinun kannattaa myös jatkaa energian suuntaamista muualle. Elämän muut osa-alueet voivat tuoda muuta ajateltavaa, ja ehkä niitä kautta voi tavata myös uusia ihmisiä, joita kohtaan voi nousta esimerkiksi ihastumisen tunteita.
Olet onnekas, että olet saanut kokea syvää ihastumista. Kuitenkaan jos toinen ei ole nyt valmis suhdetta jatkamaan, on hyvä suunnata eteenpäin ja palata asiaan vain jos se on hänen osaltaan ajankohtaista tai hän ottaa itse sinuun yhteyttä uudelleen. Ketään ei voi pakottaa tuntemaan samoin kuin itse. Tunteiden tunteminen voi parhaimmillaan olla valtava voima ja ihmissuhde voi jäädä sinulle kauniiksi muistoksi.
Toivottavasti vastauksestani oli sinulle apua. Jos sinulle jäi jotain kysyttävää, vastaan mielelläni jatkokysymyksiin. Paljon voimia ja tsemppiä syksyyn!
Amanda Johansson,
Neuvontapalvelun vastaaja
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi