Isopyllyni

10.12.2022
Hei olen alkanut huomata että vanhemmat ihmiset mukaan lukien veljeni on alkanut kosketella ja yrittäneet saada minut harrastamaan seksiä heidän kanssaan
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

12.12.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Onpa ikävä kuulla, että olet joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi vanhempien ihmisten taholta!

Tiesitkö, että on olemassa sellainen laki kuin tasa-arvolaki, ja sen mukaan seksuaalinen häirintä on syrjintää! Tämänkaltainen sopimaton ehdotteleminen on siis ehdottoman laitonta. Seksuaalisesta häirinnästä puhuttaessa puhumme kaikesta sellaisesta ei toivotusta käytöksestä, joka loukkaa henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta. Seksuaaliseksi häirinnäksi luetaan myös kaikki sellainen sanallinen ja sanaton toiminta, joka loukkaa sinun koskemattomuuden tilaasi; sinulle ei saisi tulla ahdistunut olo muiden ihmisten tekemisistä eikä sinua saa esimerkiksi halventaa millään muotoa.

Lapseen kohdistuvaksi seksuaaliväkivallaksi puolestaan lasketaan kaikki sellaiset teot, joiden katsotaan loukkaavan lapsen seksuaalista koskemattomuutta. Tällaisia tekoja ovat mm. lähentelyt, ahdistelut, koskettelut, erinäisiin tekoihin painostavat pakottamiset. Seksuaaliväkivalta puolestaan on aina rikos! Mikäli sinua on kosketeltu epämiellyttävästi, sinulla on oikeus olla yhteydessä poliisiin. Sinun ei tarvitse miettiä etukäteen onko tapauksessasi tapahtunut rikosta vai ei, tämä on poliisin tehtävä.

Sinulla on oikeus kehittyä rauhassa ilman, että sinun tarvitee kuulla seksuaalissävytteisiä kommentteja keneltäkään! Sinulla on yksinoikeus omaan kehoosi, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta kosketella sitä ilman sinun lupaasi. Kenelläkään muulla ei pitäisi olla myöskään oikeutta esimerkiksi painostaa sinua seksiin. On tärkeää, että osaat tunnistaa sen, mikä tuntuu sinusta ikävältä ja sopimattomalta käytökseltä. Veljelläsi ei ole mitään oikeutta puhua sinulle sopimattomia! Kodin tulisi olla sinulle turvallinen ja hyvä paikka. Olisi hyvä ja tärkeää, että uskaltautuisit puhumaan vanhemmillesi asiasta eli siitä kuinka veljesi sinua kohtelee.  

Tiesithän muuten, että Suomessa on olemassa kaksi suojaikärajaa: toinen on 16 -vuotta ja toinen on 18-vuotta. Alle 16-vuotiaan kanssa ei saa tehdä mitään seksuaalisia tekoja sillä 16-vuotiaan psyykkinen sekä fyysinen kehitys ovat kesken! Erotuksena on alle 16-vuotiaiden keskinäiset rakkaussuhteet, joissa nuoret saattavat tehdä yhteisymmärryksessä toisilleen seksuaalisia tekoja. 18-vuotta on suojaikäraja, mikäli toinen henkilö on luottamussuhteessa nuoreen henkilöön (esim. valmentaja) tai muutoin auktoriteettisuhteessa (esim. opettaja). Näin ollen aikuiset ovat tehneet erittäin väärin ehdotellessaan sinulle seksiä. Perheenjäsenen ei tulisi milloinkaan esittää seksuaalisia kommentteja. Perheenjäsenen kohdistama seksuaalinen huomio ei ole milloinkaan ok!

Silloin kun kohtaat seksuaalista häirintää (esimerkiksi sinulle tulee epämukava olo siitä, mitä ja miten sinulle puhutaan), yritä ilmaista, että sinä et pidä kuulemastasi, etkä halua että sinulle puhutaan niin. Uskalla sanoa EI. Pyri lähtemään tilanteesta pikimmiten pois. On tärkeää puhua kokemastaan häirinnästä aikuisten ihmisten kanssa, jotka ovat sinulle turvallisia. Mikäli asia ahdistaa sinua kovasti tai jää pyörimään mieleesi, voi olla hyvä hakea myös keskusteluapua. Voit esimerkiksi hakeutua koulusi kuraattorin puoleen, kertoa opettajalle, vanhemmalle, terveydenhoitajalle tai koulucoachille.

 Tärkeintä on, että muistat, että et ole tehnyt mitään väärää!

Halauksin,

Stinke

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Lue lisää

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Lue lisää

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää