Eka kerta tulee tapahtumaan lähiaikoina joten mietin kuuluuko molempien laueta seksissä vai vaan toisen osapuolen sekä miten asia hoidetaan jo loppuun jos toinen osapuoli on jo lauennut. Mestarimies

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa
Nuorisotiedottaja Piia Vastaa
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Ajatuksena olisi kiva, että molemmat tulisivat seksin aikana ja sen eteen kannattaa ehdottomasti tehdä töitä, että molemmista tuntuisi niin hyvältä kuin mahdollista, mutta orgasmista ei kannata tehdä stressaavaa asiaa. Tytöille ei ole kovinkaan yleistä, että orgasmin saisi ensimmäisellä kerralla yhdynnässä, koska yleensä orgasmin saaminen vaatii jonkinlaista klitoriksen stimulointia. Tyttöjen ei ole muutenkaan yhtä helppoa saada orgasmia kumppaninsa kanssa, koska jännittäminen voi vaikeuttaa sitä.
Ehdottaisin, että yritätte edetä rauhassa ja tutustua ajan kanssa toistenne vartaloihin ennen kuin pääsette yhdyntään asti. Kaikkien tyttöjen (samoin kuin poikien) kehot toimivat eri tavoin ja on vain opittava, miten toinen haluaa häntä hyväiltävän ja mikä tuntuu toisesta hyvältä. Parasta olisi aloittaa pitkällä esileikillä, jolloin voitte molemmat rentoutua. Silloin on myös suuri todennäköisyys, että tyttö ei jännitä niin paljoa ja siten häneen ei satu niin paljoa (jos se on hänen ensimmäinen kertansa). Tyttö voi yleensä jatkaa seksiä orgasmin jälkeen, joten voit yrittää aloittaa keskittymällä hänen nautintoonsa ensin. MUTTA kaikki tytöt eivät edes tavoittele orgasmia jokaisen yhdynnän aikana, joten ensin olisi hyvä ottaa selvää, mitä hän haluaa.
Keskustele asiasta kumppanisi kanssa ja ota rauhassa. Etu seksin harrastamisessa semmoisen henkilön kanssa, josta tykkää – ja joka myös tykkää sinusta – on se, että se ei haittaa, vaikka asiat eivät menisi täysin suunnitelmien mukaan ensimmäisellä kerralla, koska teillä on paljon aikaa oppia toisistanne. Se menee varmasti hyvin!
Terveisin, Tessi
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi