Lisää tietoa anaaliseksistä

16.05.2023
Kuinka paljon pyllyreiän avautumiseen kuuluu käyttää aikaa, ennen kuin voidaan edetä anaaliyhdyntään asti? En ole vielä päässyt kokemaan anaaliseksiä, mutta kovasti sitä odotan ja tahdon. Esileikin edetessä alkaisin nuolla pyllyä, ja työntää varovasi liukkarilla kostutettua sormea pyllyyn sisälle. Jokohan tämä hitaasti ja hellästi toteutettuna riittää pyllyn lämmittelyksi, vai olisiko mielestänne hyvä tehdä jotain muutakin? Kertoisitteko tästä minulle?
Lila Kaki

Nuorisotiedottaja Lila Vastaa

22.05.2023

Hei, 

Kiitos kysymyksestäsi ja yhteydenotostasi.  

On hyvä muistaa, että anaaliseksi voi joskus herättää vahvoja reaktioita ihmisissä. Sen vuoksi on tärkeää keskustella avoimesti aiheesta kumppanin kanssa ennen anaaliseksiin ryhtymistä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä asiaan liittyen, ja ihan kuin kaikessa muussakin seksiin liittyvässä, ei ketään saa pakottaa, vaikka itse kovasti odottaisi ja tahtoisi kokeilla juuri anaaliseksiä. Kommunikaation kautta voidaan kumppanin kanssa sopia yhteiset pelisäännöt sille, miten edetään. 

Peräsuolessa on kaksi kehälihasta, ulompi ja sisempi. Ulompi kehälihas muodostaa peräaukon suun, eli anuksen, kun taas sisempi kehälihas on syvemmällä peräsuolessa. Ulompi kehälihas on melko pitkälle tahdonalainen, joten sen avautumiseen ja sulkeutumiseen pystyy itse vaikuttamaan. Sisempi kehälihas ei taas ole tahdonalainen vaan vaatii aikaa ja rauhallista etenemistä rentoutuakseen, sillä se reagoi vaistomaisesti esimerkiksi paineeseen. 

Tulit kysyneeksi, kuinka kauan kuuluu käyttää aikaa peräaukon avautumiseen ennen kuin etenee yhdyntään. Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä olemmehan kaikki yksilöitä. Anaaliseksissä on erityisen tärkeää edetä hitaasti kumppaniaan kuunnellen. Kun jotain viedään peräaukkoon, oli se sitten sormi, dildo tai penis, on se tehtävä varoen aloittamalla tasaisella paineella ulompaa kehälihasta vasten. Niin sanotun ”vastaanottajan” rentoutuessa antaa ulompi kehälihas yleensä periksi, sillä siihen pystyy itse jonkin verran vaikuttamaan. Sisempi kehälihas, joka ei ole tahdonalainen eikä siihen näin ollen pysty itse vaikuttamaan, tarvitsee noin 15–20 sekuntia tasaista painetta auetakseen.  

Kuvailet ajatuksiasi siitä, mitä esileikin aikana voisi tehdä valmistellakseen peräaukkoa anaaliseksiin. Kuvailet eteneväsi varoen, hitaasti ja hellästi, mikä onkin kaikkein tärkeintä. Anaaliseksin ei tule tehdä kipeää ja kipua voidaankin pitää merkkinä siitä, että toimitaan väärin. Vaarana on, että kehälihakset vahingoittuvat, mikäli kivusta huolimatta jatketaan. On siis todella tärkeää kuunnella kehon viestejä ja ottaa ne vakavasti. Pääasia anaaliseksissä on käyttää reilusti liukuvoidetta ja edetä rauhassa. Mikäli se tuntuu hyvältä, voi sitä pitää merkkinä siitä, että on toimittu oikein.  

Hyvää kevään jatkoa! 

Terkuin, Lila 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Lue lisää

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Lue lisää

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää