Hei vaan ja kiitos kysymyksistäsi! Hyväilystä käsin on mahdollista saada esimerkiksi herpes tai kondyloomatartunta. Ne tarttuvat rakkulavaiheessa ja saattavat siten siirtyä kosketuksen välityksellä. Oraaliseksissä, eli kun hyväillään sukuelimiä suulla, tartunnan saakin jo lähes varmasti, oli kyseessä mikä sukupuolitauti tahansa. Ne leviävät myös limakalvojen ja eritteiden välityksellä. Herpes-rakkulat esim. voivat levitä suuhun tai suusta sukuelimiin, ja klamydia suusta sukuelimiin tai toisinpäin.
Jos hyväily aiheuttaa verenvuotoa, sen vakavuus riippuu siitä, miksi verta tulee. Jos veri johtuu kuukautisista, se ei ole tietenkään haitallista. Se voi myös johtua aroista ja herkistä limakalvoista tai liian rajuista hyväilyistä. Silloin voi apuna käyttää esim. Ceridal-ihoöljyä, jota saa apteekista ilman reseptiä. Tietenkin silloin, jos limakalvot ovat vertavuotavat ne kannattaa jättää rauhaan parantumiseen saakka.
Pelkästä käsin hyväilystä ei voi saada hiv-tartuntaa ellei iho ole rikki ja tartunta pääse tapahtumaan veren välityksellä. Myös on tärkeää muistaa hygienia; jos käsissä on toisen henkilön limakalvojen eritteitä, ne eivät saa päästä kosketuksiin omien limakalvojen kanssa.
Suudellessa Hiv ei tartu, edellyttäen jälleen, että suun limakalvot ovat ehjät. Muista taudeista voit saada klamydian, mikäli se partnerilla on nielussa esim. suuseksin seurauksena. Samoin toimii sukuelinherpes.
Mikäli syöt e-pillereitä täysin ohjeiden mukaan, ei pelkoa raskaudesta ole, mikäli kondomi luistaa pois paikaltaan tai menee rikki. On todellakin hieno asia että käyttää kondomia lisänä, varsinkin jos on tilapäinen tai uusi tuttavuus kyseessä, sillä e-pillerithän eivät anna suojaa mitään tauteja vastaan.
E-pillereiden pitkäaikaisen käytön ei ole todettu millään lailla heikentävän mahdollisuuksia tulla raskaaksi, pitkänkään käytön jälkeen.
T Decibel asiantuntijat
Monta kysymyksiä
Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää
Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää
Mun poikaystävä kertoi että sen penis on noin 14,5cm pitkä ja ympärysmitta 11,5cm. Alko vähän jännittää että sattuuko tuo seksin aikana?
Lue lisää
Onko sopimatonta, että tyttö pyytäisi poikaystävää nuolemaan pillua? Eikö pojan kuuluisi tehdä aloitteet seksissä? Suhteemme on vielä aika uusi, mutta haluaisin, että mun pillua nuoltaisiin.
Lue lisää
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi