Nainen ja 3 miestä

24.02.2022
Minulla on viime aikoina usein ollut haaveena, että olisin kolmen miehen kanssa yhtä aikaa. Olisi mukava tuntea hyväilyjä yhtä aikaa eri puolella vartaloa. Onko tämä naisen kannalta uhkarohkeaa? Entä jos miehet villiintyvät tuollaisesta? En välttämättä halua saada montaa penistä yhtä aikaa. Tiedostan kuitenkin, että miehille ei pelkät hyväilyt riitä, vaan heidän on saatava muutakin. Miten voisin edetä asiassa?
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

28.02.2022

Hei,

Kun aikoo harrastaa seksiä, kannattaa kumppani valita huolella. Seksi on parhainta silloin, kun sitä harrastaa semmoisen henkilön kanssa, josta itse tykkää, kunnioitus on molemminpuolista ja voi tai kokee voivansa puhua avoimesti toiveista sekä tarpeista.

Kommunikointi on erityisen tärkeää silloin, kun harrastaa seksiä useamman kuin yhden henkilön kanssa, jotta KAIKKI tietävät voimassaolevat säännöt ja toistensa toiveet. Muuten tulee helposti väärinymmärryksiä ja erityisesti tässä tapauksessa väärinymmärrys voi vaikuttaa hyvinkin paljon ja pitkään. On tärkeää, että tässä tapauksessa kerrot muille osallisille, mitä haluat ja sovit rajoista etukäteen, jotta kesken aktin ei käy ilmi, että muilla onkin aivan eri käsitys siitä, miten homman tulisi edetä.

Kirjoitit, että ” miehille ei pelkät hyväilyt riitä, vaan heidän on saatava muutakin”, mikä voi olla totta – mutta lopulta ei kuitenkaan. Ainoa tapa sen selvittämiseen on puhua asiasta. Kaikki miehet eivät ole kiinnostuneita harrastamaan seksiä naisen kanssa niin, että siinä on muita miehiä, joten aloita etsimällä yksi mies, joka kiinnostaa sinua ja keskustele asiasta hänen kanssaan. Sitten voitte edetä etsimällä kolmannen henkilön, jonka molemmat hyväksytte ja joka haluaa olla mukana.

Fantasiasi seksistä usean miehen kanssa ei ole ollenkaan epätavallinen, mutta on täysin ok nauttia pelkästään fantasioinnista, koska kaikkia fantasioita ei tarvitse tai pidä toteuttaa.

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko normaalia, että tietynlainen suuseksi saa laukeamaan paljon nopeammin? Kestän tyttöystävän imemistä mielestäni aika pitkään. Nuoleminen saa minut laukeamaan nopeammin. Kielellä tehtävä pippelihie...
Lue lisää

Olen ihmetellyt miksi menen joskus seksin aikana lähestulkoon veltoksi. Tunnen, että en silloin jaksaisi millään nousta sängystä. Mikään työ ei vie samalla tavalla voimia. Voiko syynä olla se, että ol...
Lue lisää

Onko mahdollista määritellä jotenkin naisen ja miehen kokeman seksuaalisen nautinnon voimakkuuden rajat? Onko ehkä tutkittu jollakin tavalla mitä aivoissa ja kehossa voi tapahtua silloin, kun nautinto...
Lue lisää

Minua mietityttää sellainen tilanne, voiko tyttö tulla katumapäälle vielä riisumisen ja hyväilyjen aikana. Olisi tosi ikävä tilanne, jos itse olisi oikein täynnä seksuaalista halua, haluaisi päästä e...
Lue lisää