orgasmin äänet

09.01.2023
Miksi naiset ääntelevät orgasmin saadessaan?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

09.01.2023

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Useasti etenkin pornoelokuvissa naiset saattavat äännellä hyvinkin voimakkaasti seksin aikana sekä etenkin orgasmin saadessaan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että porno on näyteltyä ja sillä on harvoin mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kaikki naiset eivät ääntele saadessaan orgasmin. Itse asiassa kaikki naiset eivät koskaan saa orgasmia. Naiset ovat yksilöitä ja näin ollen myös heidän käyttäytymisensä seksin aikana voi erota paljonkin toisistaan. Myöskään sama nainen ei käyttäydy välttämättä aina samalla tavoin vällyjen välissä. Sama nainen voi joskus äännellä voimakkaastikin tai olla joskus ihan hipihiljaakin.

Syitä ääntelyille voi olla monia; joku nainen saattaa äännellä kommunikoidakseen, kuin kertoakseen kumppanilleen seksin aikana että hyvin menee, jatka samaan malliin. Tai toisenkaltaisella ääntelyllään hän voi viestiä mitä haluaisi enemmän, mikä ei tunnu hyvältä ja niin edelleen. Seksiä harrastettaessa ihmiset eivät aina jaksa tuottaa lauseita, joten pelkät äänteet voivat riittää.

Ääntelyn takana voi olla myös joko tiedostettu tai tiedostamaton halu kiihoittaa joko toista osapuolta tai itseään. Ovathan mielikuvat ääntelystä siirtyneet pornosta myös tavallisten ihmisten makuuhuoneisiin. Ääntelyllä voidaan siis mahdollisesti haluta buustata toisen kiihotustilaa tai seksuaalista itsetuntoa jopa. Jotkut naiset puolestaan saattavat äännellä ihan huomaamattaan nautintoa kokiessaan. Useasti ihmiset ääntelevät jotenkin myös esimerkiksi silloin kun sattuu, joten kenties äänteleminen on ihmiselle luontaista erilaisia fyysisiä kokemuksia koettaessa.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko normaalia, että tietynlainen suuseksi saa laukeamaan paljon nopeammin? Kestän tyttöystävän imemistä mielestäni aika pitkään. Nuoleminen saa minut laukeamaan nopeammin. Kielellä tehtävä pippelihie...
Lue lisää

Olen ihmetellyt miksi menen joskus seksin aikana lähestulkoon veltoksi. Tunnen, että en silloin jaksaisi millään nousta sängystä. Mikään työ ei vie samalla tavalla voimia. Voiko syynä olla se, että ol...
Lue lisää

Onko mahdollista määritellä jotenkin naisen ja miehen kokeman seksuaalisen nautinnon voimakkuuden rajat? Onko ehkä tutkittu jollakin tavalla mitä aivoissa ja kehossa voi tapahtua silloin, kun nautinto...
Lue lisää

Minua mietityttää sellainen tilanne, voiko tyttö tulla katumapäälle vielä riisumisen ja hyväilyjen aikana. Olisi tosi ikävä tilanne, jos itse olisi oikein täynnä seksuaalista halua, haluaisi päästä e...
Lue lisää