
Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Kuulostaa siltä, että olette molemmat löytäneet tavan, josta poikaystäväsi ilmeisimmin pitää ja nauttii. Kivesten puristelemisesta täytyy aina keskustella etukäteen uuden kumppanin kanssa, koska miehet ovat herkkyyksineen hyvin erilaisia keskenään. Joillekin kivesten kosketteleminen on ehdoton ei ei nou nou sillä ne saattavat olla hyvin herkät ja niiden kosketteleminen vaatii a) paljon luottamusta koskettajaan sillä b) kivesten koskettaminen voi tuntua joistakin yksilöistä kivuliaalta.
Kuitenkin poikaystäväsi ilmeisimmin kuuluu siihen miesryhmään, joissa kivesten kosketteleminen tuottaa paljon mielihyvää. Pelkästään mielihyvän tuottaminen ja kokeminen on tietenkin riittävän hyvä syy kivesten koskettamiselle, mutta joidenkin lähteiden mukaan (mm. tohtori Goldstein) saatat olla uumoilujesi mukaan oikeassa. Kivesten stimulointi voi nimittäin lisätä miehen sukusolujen tuotantoa ja vähintäänkin edistää siemensyöksyä. Ainakin kiveksillä leikkimisellä on yhteys alueen parantuneeseen verenkiertoon.
Vaikka näin saattaakin hyvin olla, on kuitenkin otettava huomioon, että mikäli kivesten puristeleminen todella vaikuttaisi merkittävästi sperman tuotantoon, olisi tämä yleisemmin tiedossa. Esimerkiksi spermanluovutus klinikoilla tästä asiasta varmasti informoitaisiin luovuttajia laajemmin. Onko sillä loppujen lopuksi kuitenkaan mitään merkitystä seksielämänne kannalta, mikäli kumpikin nautitte toisistanne sekä toisillenne tekemästänne hyvästä? Mikäli molemmat pidätte kivesten huomioimisesta ja se kiihdyttää poikaystävääsi tulemaan kiivaammin, on se tietenkin pääasia.
Muistattehan kuitenkin, että kivesten puristelemisen jälkeen ei kuuluisi tuntua kipua. Liian pitkäkestoinen ja kova kivesten puristeleminen voi aiheuttaa kivun lisäksi muita ongelmia.
Yst. Terv. Stinke
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi