Pillun nuoleminen

14.12.2022
Eikö pillua ole aika vaikea nuolla sieltä sisältä? Luulisi, että kielellä ei ylety kovin syvälle, ja eikö se voi sattua kieleen, jos pitempään yrittää kurkotella niin syvälle? Onko siinä pillussa joku tietty kohta, jonka nuoleminen tuntuu erityisen hyvältä?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

16.12.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Tavanomaisesti suuseksiä pimpilliselle annettaessa kieltä ei työnnetä emättimen sisälle. Toki sitäkin voi kokeilla, mikäli ajatus molemmista tuntuu hyvältä. Useimmiten suuseksissä keskitytään kuitenkin pimpillisen kohdalla ulkoisten sukuelinten eli vulvan alueella oleviin osiin. Toki kieli ja etenkin leuka tai niska voivat suuseksiä annettassa väsyä, etenkin mikäli suuseksillä haetaan orgasmia ja orgasmin saaminen kestää. Asentoa voidaankin variatisoida siten, että suuseksin antajan pää tai leuka eivät väsy liiaksi. Asento voi tällöin olla esimerkiksi siten, että suuseksin vastaanottaja istuu (esimerkiksi tuolilla, sängyn laidalla..) ja antaja istuu polvillaan. Tämä on suuseksin antajan niskalle hellempi kuin se, että pimpillinen makaa. Mikäli kieli tuntuu väsyvän liikaa, voi suuseksissä aivan yhtä hyvin käyttää käsiä apuna.

Useimpien naisten herkin ja erogeenisin alue sukuelimissä on klitoris, joka vastaa miehen vartalossa terskan aluetta. Klitoris on suuri elin, mutta päällepäin siitä on näkyvissä vain pieni hupun alainen nuppu pimpin yläosassa; kohdassa, jossa sisemmät häpyhuulet ylhäällä yhdistyvät, virtsaputken aukon yläpuolella. Usein suuseksissä kannattaa nautinnon puolesta keskittyä juuri klitorikseen, mutta kuten miehetkin, myös useimmat naiset pitävät myös muun alueen suukottelusta yhtä lailla; etenkin suuseksin alkuvaiheilla on hyvä huomioida koko sukupuolielimet. Joillekin naisille myös suora klitoriksen stimulointi voi tuntua liian voimakkaalta sen tuntoherkkyyden vuoksi. Silloin klitorista voi kiihottaa esimerkiksi sen ympäriltä. Eri naiset ovat keskenään erilaisia, joten on hyvä aina tunnustella ja kysyä naiselta mistä juuri hän pitää.

 Hyvää viikonloppua,

Terveisin Stinke

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Lue lisää

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Lue lisää

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää