Seksiä kolme kertaa päivässä

14.11.2022
Olen ollut yhden pojan kanssa pari kuukautta. Viime viikkoina meillä on ollut seksiä lähes joka ilta. Se on muuttunut molempien mielestä paremmaksi koko ajan. Poikaystävä kertoi eilen omista haluistaan. Yllätyin, kun hän sanoi, että hän haluaisi minua kolme kertaa päivässä. Hän sanoi suoraan, että olisi ihanaa, kun seksiä olisi joka aamu, ilta ja iltapäivälläkin kotiin tultua. Onko noin suuret halut normaalia, vai onko hänellä poikkeuksellisen voimakkaat seksihalut? Hän on 19v. Vaikka itsekin olen pitänyt seksistä, ei minulla yksinkertaisesti ole sille aikaa monta kertaa päivässä. Olen sitä mieltä, että useampi kerta ei antaisi minulle mitään sellaista, mitä yksi kerta ei voisi antaa. Toivottavasti poikaystävä ei nyt kokisi tästä pettymystä. Eikö meillä kaikesta huolimatta ole aika paljon seksiä?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

15.11.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kiva kuulla, että koet seksielämäsi poikaystäväsi kanssa hyväksi ja jopa paremmaksi kuin ennen! Se kertoo omaa kieltään siitä, että kykenette rentoutumaan toistenne seurassa ja olette oppineet toisistanne. Kerroit poikaystäväsi avautuneen haluistaan sekä siitä, että hän haluaisi seksiä kolmekin kertaa päivässä, mutta sinulla ei ole aikaa sellaiseen toimintaan niin usein.

Kysyit myös onko poikaystäväsi normaali haluineen. Seksuaalisen halun kokeminen on hyvin yksilöllistä. Voimme mieltää osan halusta biologisella tavalla ja kutsua sitä vietiksi tai tarpeeksi. Tämä vietti tai tarve on jokaisella yksilöllinen. Voimme hakea vastausta voimakkaille seksuaalisille haluille myös hormonitoiminnasta, joka varmasti 19-vuotiaalla pojalla on vilkasta. Kuitenkin seksuaaliseen haluun vaikuttaa merkittävästi myös mm. tunteelliset eli emotionaaliset syyt. Oletan, että kaksi kuukautta seurusteltuanne poikaystäväsi tuntee sinua kohtaan hyvin vahvasti ja tästä syystä hän kaipaa myös seksuaalista kanssakäymistä kanssasi. Poikaystäväsi halut ovat siis täysin normaaleja!

Toisaalta on myös hyvin normaalia, että seksuaaliset halut eivät kohtaa; toisilla ihmisillä on luonnostaan alhaisempi libido eli seksuaalivietti ja on olemassa myös ihmisiä eli A-seksuaaleja, joita seksi ei lähtökohtaisesti kiinnosta eikä houkuta lainkaan välttämättä koskaan. Parisuhteessa seksuaalisten halujen yhteen sovittaminen, etenkin parisuhteen alkuvaiheen jälkeen voi olla haastavaakin. Parisuhteessa niin kuin elämässäkin on kuitenkin muitakin asioita kuin seksi. Silloin kun suhteessa on seksin suhteen väljempi kausi, on tärkeää että muut parisuhteen osa-alueet kannattelevat parisuhdetta.

On hienoa, että poikaystäväsi on kertonut sinulle haluistaan. Yhtä lailla sinä voit jakaa omat ajatuksesi tästä, mitä poikaystäväsi sanomiset sinussa herättävät lähtien siitä, että määrän sijaan koet laadun tärkeäksi; et itse koe, että suurempi määrä seksiä voisi antaa tilanteeseenne jotakin lisää ja toivot, että aikasi riittää muuhunkin. Voit kuitenkin muistuttaa, että pidät siitä mitä teillä nyt on. Kommunikaation avulla ja toisianne kunnioittaen pääsette varmasti kompromisseihin; ehkä joskus voitte harrastaa seksiä useammin ja toisaalta älkää ottako määrästä stressiä. Seksin määrä vaihtelee ja aaltoilee elämäntilanteiden mukaan. On turha miettiä onko teillä vähän vai paljon seksiä verrattuna muihin. Tärkeintä on oma tyytyväisyytenne tilanteeseen.

Terveisin Stinke

 

 

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Lue lisää

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Lue lisää

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää