Takaapäin

08.11.2022
Hei. Miten seksin harrastaminen tapahtuu takaapäin asennossa pojan ja tytön välillä?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

09.11.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Pohdit sitä, kuinka poika ja tyttö voivat harrastaa yhdyntää takaapäin. Variaatioita on useampia. Niin kutsutussa koira-asennossa nainen asettuu nelinkontin, mies asettuu naisen taakse ja yhtyy naiseen. Nainen voi takaapäin asennossa myös maata mahallaan. Nainen voi myös halutessaan asettaa lantionsa alle jotakin korokkeeksi, esimerkiksi tyynyjä tai rullatun peiton siten, että lantio kohoaa vaikka nainen muutoin olisin makuuasennossa. Tämä tekee miehelle työntymisen ehkä hivenen helpommaksi. Tietenkin asentoa voi variatisoida niin kuin haluaa, nainen voi esimerkiksi nojata esimerkiksi pöytää siten, että vatsa on pöytää vasten ja muutoin hän seisoo. Tai nainen voi asettua esimerkiksi lattialle polvilleen ja kumartaa ylävartalonsa sänkyä vasten. Takaapäin voi yhtyä myös seisonta-asennossa, mikäli venyvyys antaa myöten. Tällöin molemmat seisovat, mutta nainen nojaa käsillään alaspäin, esimerkiksi tuolin nojaan tai sängyn päätyyn.

Takaapäin asento on usein etenkin miesten mieleen ja osa naisistakin pitää siitä hyvin paljon. Kaikki naiset eivät kuitenkaan asennosta pidä lainkaan tai se voi tuntua joistakin naisista alentavalta tai se voi syvän penetraation (yhdynnän) vuoksi joitakin naisia jopa sattua. Etenkin, mikäli penis on suurehko. Mikäli yhdyntä takaapäin käy kipeää, voi nainen yrittää vaihtaa kulmaa esimerkiksi nojaamalla enemmän eteen,- tai taaksepäin. Mikäli yhä sattuu, on syytä vaihtaa asento toiseen.  

 

 

 

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Lue lisää

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Lue lisää

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää