totuus

17.10.2013
Onko munan koolla väliä että mahtuukose aina sisään koosta huolimatta.

diip
18.10.2013

Hei!

Normaalitilassa naisen emätin on noin 8-10 cm syvä, mutta emätin on kuitenkin hyvin venyvä niin pituus- kuin leveyssuuntaankin. Kiihottuneena naisen emätin on keskiarvoltaan 15 cm (tämä voi hieman vaihdella henkilöstä toiseen, aivan kuten peniksen koko miehillä), joten paljoa tätä isommat penikset eivät mahdu kokonaan sisään ja voivat tuntua hyvin epämukavilta naiselle. Hyvin iso penis vaatii myös sitä, että naisen pitää olla kunnolla kiihottunut, jotta yhdynnän voisi ylipäätänsä suorittaa. Myös "muusta" seksistä nauttiminen (esim. suuseksi) voi olla ongelmallista, jos miehellä on "liian" iso.

Lyhyt vastaus kysymykseesi on siis kyllä, peniksen koolla on väliä yhdynnän onnistumisen ja mukavuuden kannalta, jos penis on "liian" suuri. Kokoa tärkeämpää on kuitenkin se, mitä sillä tekee, sillä seksiinhän kuuluu paljon muuta kuin peniksen vieminen sisään-ja-ulos emättimeen. Seksin kuuluu olla nautinnollista ja sen tulee tuntua luontevalta molemmille osapuolille, koosta viis.

Hyvää alkavaa vuotta,

toivoo Nuorisotiedottaja Lena (aiempiin samankaltaisiin vastauksiin perustuen)

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Lue lisää

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Lue lisää

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Lue lisää

Mun poikaystävä kertoi että sen penis on noin 14,5cm pitkä ja ympärysmitta 11,5cm. Alko vähän jännittää että sattuuko tuo seksin aikana?
Lue lisää