Tyttöjen välttämisestä naisen kanssa käsikynkkään kävelemiseen

Hei ja kiitos yhteydenotostasi!

Hienoa, että otit meihin yhteyttä. Ei ole hyvä jäädä pohtimaan asioita yksin. Silloin asiat saavat helposti päässä suuria mittasuhteita ja paisuvat. Minusta kuulostaakin siltä, että olet jäänyt kokemuksesi mukaan asioidesi kanssa yksin.

Tekstissäsi oli paljon asiaa ja raapaisit tekstissäsi monia elämääsi vaikuttaneita ja vaikuttavia asioita, haaveita, toiveita ja surujakin. Kaikki tunteet kuuluvat toki elämään ja on hienoa, että osaat eritellä tunteita ja tuntemuksiasi. On kuitenkin harmillista, että tekstistäsi kuultaa murhe ja murrosiässä olet joutunut kokemaan heräävästä seksuaalisuudestasi häpeää.

Ja aivan turhaan! Murrosiässä hormonit hyrräilevät joskus kiivaastikin, ja toinen sukupuoli (tai sama sukupuoli) alkaa kiinnostaa. Se on normaali ja tärkeä osa ihmisen kehitystä. Minusta kuulostaa kuitenkin siltä, että sinussa on noina aikoina syntynyt häpeän tunne, joka on liittynyt osaksi heräävää seksuaalisuuttasi ja sisäistä häpeän tunnettasi on ruokkinut tunne naurunalaiseksi joutumisesta.

En tunne isääsi. Et eritellyt enempää hänen vitsailujaan, mutta voi olla, että hänen tarkoituksensa ei ole ollut häpäistä tunteitasi. Voi olla, että hän on huomannut kasvusi pojasta mieheksi eikä hänellä ole ollut sanoja tai kykyä kohdata asiaa (sinun kasvuasi), joten hän on turvautunut niihin keinoihin, mitä hänellä on ollut. Hihittely kertoo nähdäkseni peitellystä nolostumisesta tai siitä, että itse puhutaan jostakin itseä nolostuttavasta, mutta kiehtovasta asiasta. Voi olla, että vitsailut ovat olleet isäsi kömpelö yritys murtaa jäätä asian ympäriltä.  Kerroithan itsekin, että perheessänne seksuaalisuus on ollut häpeällistä.

Uskon, että isäsi/äitisi tai heistä molemmat ovat kantaneet syystä tai toisesta samaa häpeän taakkaa, ja he ovat tulleet siirtäneeksi sinuun heidän omaa häpeällistä suhtautumistaan seksuaalisuuttaan kohtaan. Voi olla, että he ovat imeneet itseensä heidän nuoruusaikojensa aikaisen kulttuurisen suhtautumisen seksiin; seksi on ollut yhteiskunnassamme tabu kauan. Pikkuhiljaa tabuja on alettu murtaa, mutta asenteet istuvat tiukassa. Sinun vanhempasi ovat eläneet eri aikakautta.

En tiedä onko vanhempien tehtävä opettaa tytöistä pitämistä. Totta kai lapselle on tärkeää opettaa ja ennen kaikkea näyttää, että kaikkia sukupuolia kohdellaan arvostavasti ja kunnioittavasti. Lapsi oppii myös vanhempien suhteesta, heidän välisestä kemiastaan. Usein on kuitenkin niin, että ihmiset kasvattavat helposti omia lapsiaan siten, kuin heidät on kasvatettu. Toisin sanoen ylisukupolviset, haitalliset ajattelu,- tai toimintamallit voivat siirtyä, mikäli kukaan ei pysähdy miettimään niitä sen syvemmin ja muuta asioita.

Kuten sanoit, perheessäsi on asioihin suhtauduttu häpeällisesti. Sinä olet kuitenkin herännyt näihin ajatuksiin, eli minusta kuulostaa siltä, että sinä ymmärrät, että sinun ei olisi kuulunut hävetä tai kuuluisi hävetä niitä asioita. Ja se on todella hienoa!

Haluankin sinun ymmärtävän, että asiat voivat muuttua – ja niin myös häpeän tunne voi sulaa pois. Ja jollei sula, voi senkin kanssa oppia tulemaan toimeen siten, että se ei samalla tavalla häiritse elämää. Häpeää sulattavat myötätunto ja rakkauden kokemukset. Rakkauden kokemuksilla en tarkoita nyt ainoastaan romanttista rakkautta, vaan kokemusta nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, hyväksytyksi tulemisesta, jollaisen voi saada esimerkiksi ystävyyssuhteessa tai vaikka suhteessa johonkin, johon uskoo (esim. Jumala tai jokin muu.)

Kerroit, että sinulla on mm. välttelykäyttäytymistä (välttelit naisia) ja kompensointia (satsaus opiskeluun). Kerrot myös tulleesi torjutuksi ja pelänneesi sukupuolitauteja. Minusta olet jo todella pitkällä siinä, että osaat katsoa itseäsi ja omaa toimintaasi noin tarkasti, että osaat hahmottaa omaa käyttäytymistäsi, sen vaikuttimia ja niin edelleen. Kuitenkin naisten vältteleminen ja pelkästään opiskeluun keskittyminen on saanut sinut kokemaan yksinäisyyttä, joten vältteleminen ei enää toimi. Siksi sinun tuleekin rohkeasti toimia toisin. Sehän ei tietenkään ole niin helposti tehty kuin sanottu, mutta minusta pelkkä päätös siitä, että ”en enää välttele naisia” on jo alku. Rohkaisenkin sinua tekemään siten, kuten ehdotit, eli menemään ”kirkon penkille” katsomaan, jos kohtaisit jonkun sinulle sopivan.

Tiedän ja ymmärrän kiireesi toimia, mikäli olet kokenut olosi jo pitkän aikaa yksinäiseksi. Haluaisin kuitenkin muistuttaa sinua ottamaan rauhassa. Tiedät kyllä itse, kun olet tavannut henkilön, johon haluaisit tutustua syvemmin, ja olette molemmat valmiita ja halukkaita viemään suhteenne eroottiselle tai romanttiselle tasolle. Useimmat naiset haluavat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi omana itsenään, eivätkä ainoastaan oman sukupuolensa edustajina. Kun koette molemmat olonne turvallisiksi, nähdyiksi ja kuulluiksi suhteessanne, voitte yhdessä jakaa myös seksuaalisuuteen liittyviä asioita, toiveita ja haluja; haluaisiko toinen, että hyväilisit häntä? Sellaisien kysymysten esittämisessä ei kannata kiirehtiä.

Kerroit myös pelänneesi sukupuolitauteja. Niitä ei tarvitse pelätä, mutta on myös vastuullista tiedostaa riskit. Oikein suojautumalla (kondomi, turvaseksi) ja testeissä käymällä voi useimmilta taudeilta suojautua. On kuitenkin totta, että kaikilta tartunnoilta ei välttämättä kondomi suojaa (esim. kondylooma, herpes), ja sellaisen riskin jokainen aktiivista seksielämää viettävä ottaa, mutta eihän kaikilla ole kys. viruksia. Näistä asioista on tärkeää myös keskustella etukäteen!

Muistathan kuitenkin, että torjutuksi tulemiset kuuluvat osaksi elämää. Eivät kaikki halua seurustella toistensa kanssa! Ja on totta, että pakit sattuvat aina. Ne sattuvat kuitenkin sitä vähemmän, mitä enemmän itse itsestäsi pidät ja kuinka paljon itseäsi arvostat. Toisaalta pakkien pelossa voi menettää myös tulevan kumppanin. Onkin relevanttia kysyä, kuinka paljon rohkeutta olet valmis jättämään tänään käyttämättä? Tekstisi perusteella minusta alkaa olla sellainen piste elämässäsi, että alat vihdoin valita itsesi ja sinun elämäsi etusijalle. Se on oikein, sillä sinähän olet oman elämäsi päähenkilö.

Uskon kuitenkin, että sinulle tekisi todella hyvää käydä keskustelemassa luottamuksellisesti näistä asioista jonkun ammattilaisen kanssa. Mikäli olet uskonnollinen (viittauksesi kirkkoon) tarjoavat seurakunnat usein ilmaista, mutta ammattimaista keskusteluapua. Keskusteluapuna voi toimia pappi, diakoni, teologi tai joku muu. Minusta tuntuu siltä, että olosi kevenisi ja voisit saada keskustelussa kokemuksen siitä, että hyväksytty ja hyvä juuri sellaisena kuin olet. Voisit keskusteluissa myös läpikäydä lapsuuttasi ja nuoruuttasi, sekä perhesuhteitasi. Olisi hyvä myös käsitellä viimeisintä hylkäämisen kokemusta, jonka olet kokenut miehen kanssa, joka halusi olla sinulle aluksi lempeä. Tekstistäsi minulle välittyy kuva, että näin aikuisena sinulle tekisi hyvää pohtia jonkun (mieluiten ammattilaisen) kanssa terveen etäisyyden päästä sitä, millaisessa perheessä olet kasvanut, mitä hyvää haluat lapsuudenperheestäsi ottaa niin sanotusti mukaasi ja mitä haluat itse muuttaa. Jokaisen ihmisen on nähdäkseni läpikäytävä tämä irtautumisen kehitysvaihe.

Haluan muistuttaa sinua vielä lopuksi, että toisen ihmisen kädestä pitäminen ei ole häpeällistä. Rakkauden,- läheisyyden tarve ja kaipuu ei ole häpeällistä. Se on inhimillistä. Eikä punastuminen todellakaan ole poikuuden merkki!

Hyvää viikonloppua sinulle,

Terkuin Stinke