
Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa
Hei ja kiitos yhteydenotostasi!
Älä kanna huolta siitä, että tytön koskettamisen tai hyväilyn tulisi heti sujua automaattisesti. Uusia asioita kokeiltaessa hyvin harva onnistuu vaikuttamaan siltä, että olisi osannut uuden asian aina. Eikä ole tarkoituskaan! Kuten uusia asioita on lupa opetella ja harjoitella, niin myös toisen kehon koskettamista siten, että hän pitää siitä. Lisäksi haluan muistuttaa, että vaikka olisit jonkun ihmisen kohdalla kuin hyväilemisen mestari, niin toisen ihmisen kohdalla joudut jälleen noviisin asemaan, kun joudut opettelemaan täysin alusta mistä toinen ihminen syttyy ja pitää. Ei ole yhtä kosketuksen tapaa, joka toimisi kaikille.
Joillekin koskettaminen on helpompaa kuin toisille, samoin kosketettavana oleminen. Me ihmiset olemme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten ihmisten keskellä. Joillekin koskettaminen on luontevaa, jos esimerkiksi on elänyt perheessä, jossa erilaiset hellyydenosoitukset kuten halaamiset, ovat olleet luontainen osa arkipäivää. Mikäli taas on kasvanut ilmapiirissä, jossa koskettaminen ei ole ollut ensisijainen kommunikaatiotapa, voi olla, että täytyy opetella enemmän. Kasvuolosuhteet eivät kuitenkaan aina korreloi sen kanssa, kuinka oppii lukemaan toista kosketuksen avulla. Voi olla, että joskus kemiat vain toimivat toisen kanssa niin luontevasti yhteen ja luottamus on suuri heti alusta lähtien, että molemmilla on turvallinen ja luonteva olo heittäytyä kosketettavaksi tai koskettajaksi. Toisaalta mikäli ospauolien välillä ei ole vetovoimaa tai välit ovat hyvin jännittyneet, voi kokenutkin koskettaja jännittää ja kokea itsensä kömpelöksi.
Useasti tilanteissa, joissa toista kosketetaan tai on itse kosketettavana (etenkin mikäli tilanne on osapuolille keskenään uusi), molemmat saattavat kokea epävarmuutta. Epävarmuutta kehosta, omasta kosketuksen miellyttävyydestä jne. Parhaiten tällaisissa tilanteissa auttaa avoin kommunikaatio. Siinä ei ole mitään hävettävää, jos kerrot suoraan tytölle, että sinua vähän jännittää. Voit kertoa, että haluaisit kovasti tehdä hänelle hyvää, mutta et tiedä millaisesta kosketuksesta hän pitää. Silloin tyttö voi joko kertoa tai näyttää sinulle mistä hän pitää. Usein jo jännityksen myöntäminen toiselle laukaisee jännitystä ja pelkoa siitä, että kaiken pitäisi sujua kuin elokuvissa eli sujuvasti. Kosketus voidaan nähdä tietynlaisena kommunikaatiotapana, jossa on hyvä virittäytyä lukemaan toista ihmistä ja hänen reaktioitaan. Ilman lupaa tai toisen suostumusta ei tietenkään saa kosketella mitään.
Kokemuksen puute ei ole vika tai mitään, mitä pitäisi peitellä tai hävetä. Sanoisinkin vinkiksi, että sinun ei kannata esittää mitään, mitä et ole. Sinun ei tarvitse esittää miesten miestä. Ottakaa toistenne koskettelun oppimiselle aikaa; voitte opetella toistenne erilaisten kehonosien hyväilyjä ihan rauhassa ja edetä sitten toisiin kehonosiin. Toisen iholla kulkeminen ja toisen kehon oppiminen vie yleensä aikaa. Muutoinkaan toisen iholla kulkiessa ei kannata kiirehtiä turhaan tai hätiköidä, mikäli toinen ei sano että nimenomaisesti juuri sellaisesta pitää. On myös hyvä muistaa, että kosketus on tietynlaista kommunikaatiota, joka vaatii jokaisessa hetkessä toisen herkkää kuuntelemista ja aistimista. Mikäli tyttö pitää tietynlaisesta kosketuksesta tänään, voi kuitenkin olla, että hän kaipaa toisena hetkenä toisenlaista kosketusta.
Nyt sinua stressaa kokemattomuus sekä se, että kokemattomuutesi näkyy kosketuksessasi ja saattaa aiheuttaa toiselle epävarmuutta. Muistathan, että nämä ovat tällä hetkellä kuitenkin vain ajatuksiasi ja pelkojasi, eivät todellisuutta! Voihan olla, että sinulle onkin hyvin luontevaa olla toista lähellä ja aistit helposti kosketuksellasi mitä toinen haluaa tai kaipaa. Pääasia on kuitenkin se, että haluatte toisillenne hyvää ettekä tee toisillenne mitään, mitä toinen ei halua. Mikäli haluaa treenautua hyväksi koskettajaksi, tärkein neuvoni on, että kysy äläkä oleta!
Terkuin Stinke
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi