Penis haava

17.10.2013
Penikseeni tuli haava kun harrastimme tyttökaverini kanssa suuseksiä. Peniksen pään alla, mihin esinahka kiinnittyy terskaan siinä haava on. Mitä asialle voi tehdä? Haava on kerran mennyt jo umpeen mutta auennut uudestaan.

Epätietoa.....
18.10.2013

Hei!

Ei ole mitenkään epätavallista, että penikseen tai kivespussiin tulee pieniä haavoja esim. masturboinnin tai yhdynnän yhteydessä. Peniksen iho on ohut ja erityisesti terskan alue hyvin herkkä, joten kannattaa olla erityisen varovainen näillä alueilla hampaiden tai terävien kynsien kanssa. Muista myös, että esinahkaa ei voi venyttää mielin määrin, joten kaikenlaisen seksin aikana tulee varoa liikaa venyttämistä. Alapään pieniä haavoja hoidetaan samalla tavalla kuin muitakin kehon haavoja, eivätkä ne ole vaarallisia, jos ne paranevat itsestään.

Peniksen iho yleensä paranee suhteellisen nopeasti. Paranemista voi hidastaa kireät vaattet, hikoilu ja huono hygienia ja nämä voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa myös tulehduksia. Haavan pitää saada hengittää ja se pitää pitää puhtaana (HUOM! pese alapää aina vain vedellä, saippua pesee pois kaikki "hyvät bakteerit"). Haavoja voi myös hoitaa apteekista saatavilla voiteilla, esim. Ceridal tai Bepanthen. Kannattaa myös välttää hankaavaa liikettä ja pidättäytyä seksistä ja masturboinnista kunnes haava on mennyt umpeen ja parantunut.

Mikäli haava ei parane ja häviä muutamassa päivässä tai jos se alkaa näyttää kummalliselta ja pahenee, kannattaa käydä näyttämässä sitä lääkärille.

Terveisin nuorisotiedottajat Lena ja Liselott (kätilöiden samaa aihetta käsitteleviin aiempiin vastauksiin perustuen)

2 Kommentit

  • paduf 04/12/2014 3:35pm (11 vuotta sitten)

    Itselleni tuli samallainen haava eilen miten pitäisi hoitaa?

  • miisku 21/03/2015 9:30pm (10 vuotta sitten)

    Mulla on sama himma tossa alla ⬇ niin kun tuntuu että sperma tulee. Tulle ihan helvetin hyvä tunne (onko normaalia) koska kun kysyn kavereilta ne ees tiiä asiasta

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minulla olisi leiri heinäkuun alussa, mutta jännitän sitä vähän. Mitä, jos siellä ollessa tulee märkiä unia? Olisi aika noloa, jos muut näkisivät märät housuni. Ja olisi kurjaa olla yö märissä housuis...
Lue lisää

Miten peniksestä poistetaan esinahka. Onko ympärileikkaus yleistä suomessakin.
Lue lisää

Missä iässä märät unet tavallisesti alkaa pojilla, ja missä iässä alkavat loppua? Onko niillä joku yhteys kivesten ja pippelin kasvun kanssa?
Lue lisää

Moi!
Lääkäri on suositellut koko esinahan ympärileikkausta.
Mitä eroa on dorsalisen halkaisun tekniikalla ja hihatekniikalla. Kumpi on helpompi itsetyydytämiseen? Jääkö leikkauksen jälkeen lisää iho...
Lue lisää