
Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa
Hei!
Kerrot että hoitajien seksuaalisesta häirinnästä kertova uutisointi tuntuu ahdistavalle. On hienoa, että olet pysähtynyt miettimään tätä asiaa. On hyvä tiedostaa omassa ammatinvalinnassa erilaisia asioita ja riskitekijöitä ja pohtia myös sitä, miten ne vaikuttavat omaan itseen ja omiin valintoihin. Oikealla tiellä olet, kun olet etsimässä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Olin yhteydessä Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opettajaan tämän kysymyksen tiimoilta. Sairaanhoitajaopinnoissa seksuaalisuus ja sen kohtaaminen ovat osa opintoja. Sairaanhoitaja toimii työssään kokonaisvaltaisena ammattilaisena. Koulutus antaa valmiuksia ja työkaluja toimia myös hankalissakin tilanteissa. Tilanteita harjoitellaan koulutuksen aikana. Mahdollista on, että sairaanhoitaja joutuu työssään kohtaamaan tilanteita, jotka hän saattaa kokea seksuaalisena häirintänä. Voi olla kysymys esimerkiksi muistisairaasta tai muulla tavalla sekavassa mielentilassa olevasta potilaasta. Mikäli näin käy, on tärkeää ottaa asia puheeksi työyhteisössä. Jos opiskelijana kohtaa tällaisen tilanteen, niin asia kannattaa ottaa puheeksi sekä työpaikalla että omassa oppilaitoksessa. Oppilaitos ja työharjoittelupaikka tekevät tiivistä yhteistyötä tukeakseen opiskelijaa myös tällaisten tilanteiden kohdatessa.
Esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulu tarjoaa hyvin tukea tällaisissa tilanteissa ja heillä käydään näitä läpi opiskelijaterveydenhuollon kanssa, mikäli opiskelija tarvitsee tukea. Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan avoimesti koulutuksessa, sitä kuitenkaan ei koeta isona ongelmana opiskelijoiden näkökulmasta. Oulun ammattikorkeakoulu tarjoaa myös osana sairaanhoitajaopintoja kokonaisuutta, jossa käsitellään naisten kohtaamaa seksuaalista väkivaltaa.
Mikäli päädyt hakeutumaan sairaanhoitajaopintoihin, oppilaitos tarjoaa sinulle tukea, jos joudut kohtaamaan harjoittelusi aikana seksuaalista väkivaltaa. Sairaanhoitajan koulutus myös tarjoaa sinulle välineitä ja taitoja kohdata potilaat ammattilaisena.
Kysyit, että pitääkö rintojen ja takapuolen puristeluun tottua. Siihen vastaus on, että ei tarvitse. Meillä jokaisella on oikeus omaan koskemattomuuteen ja missään tilanteessa ei tarvitse tottua tai hyväksyä sitä, että sitä rikotaan, ei edes sairaanhoitajana. Jos seksuaalista häirintää kokee missä tahansa, asia kannattaa tuoda rohkeasti esille, jotta siihen voidaan myös puuttua asian vaatimalla tavalla.
Kivaa syksyn jatkoa sinulle ja tsemppiä lukio-opintoihisi!
Terveisin,
Sanna, Byströmin tieto- ja neuvontapalvelut
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi