Painon ja syömisen kommentointi

24.03.2023
Oon niin täynnä sitä, miten ihmiset mun ympärillä jatkuvasti kommentoi mun ja muiden kehoja ja painon muutoksia, haukkuu omaa kehoaan ja lisäksi kovaan ääneen demonisoi herkkujen syömistä. Haluaisin osata ja uskaltaa noissa tilanteissa sanoa jotain järkevää puolustaakseni itseäni, muita tai ilmapiirin turvallisuutta. En kuitenkaan tiedä mitä voisin sanoa. En halua enkä kehtaa olla hyökkäävä, syyllistävä tai aiheuttaa turhaan konflikteja. Haluaisin kuitenkin jotenkin puuttua toksisiin puheisiin. Olisiko antaa mitään rakentavia ehdotuksia? Kyllästynyt kommentteihin
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

27.03.2023

Hei ja kiitokset hyvästä ja tärkeästä yhteydenoton aiheesta!

Olet tärkeiden asioiden äärellä. On todella surullista kuulla, että ihmiset ympärilläsi sairastavat toksista painomallia, jonka he ovat luultavasti omaksuneet ihmisiltä heidän ympärillään. He eivät siis ole samalla tavalla havahtuneet ajattelemaan painoasiaa kuin sinä. Uskon siis, että he eivät itse hoksaa tai ymmärrä käyttävänsä tai käyttäytyvänsä huonosti tai levittävänsä toksista sanomaa eteenpäin. Mitä luultavimmin koko asia on heille musta piste, jota he eivät näe. Tällainen käyttäytyminen on valitettavasti hyvin yleistä sillä jo pienestä saakka altistumme lehdille, medialle, muiden ihmisten puheille sekä muille viestintävälineille, jotka julistavat milloin mitäkin vahingollista kehosanomaa. ”Näin onnistut pudottamaan 10 kiloa” tai ”Onnistu ja laihdu!” Tällaiset asiat iskostuvat tajuntaamme ja takaraivoomme, emmekä välttämättä enää osaa edes hahmottaa tai kyseenalaistaa miksi me ajattelemme kuten ajattelemme. Lapsi kopioi välittömästi äitinsä tuskastelut peilin edessä, kun "kylläpä minä olen taas lihonut." Näin me omaksumme haitallisia ajatusmalleja, joista tulee valitettavan automaattisia.

Onneksi ajat ovat pikkuhiljaa muuttumassa ja olemme yhteiskuntina ja yksittäisinä henkilöinä heränneet kyseenalaistamaan ahtaita kauneus,- ja terveysihanteitamme sekä normejamme. Olemme havahtuneet kehopositiivisuuteen ja kehorauhaan.

Kehopositiivisuudesta puhuttaessa puhutaan alun alkaen ihmisoikeusliikkeestä, jonka tarkoitus ja tavoite on tasa-arvoistaa kaikki kehot siten, että kaikki kehot ovat keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Kehopositivismin tarkoituksena on estää syrjintä kehojen tai niiden toiminnan perusteella. Kehopositiivisuus liikkeenä ei ole uusi asia, vaan sen juuret ulottuvat jo 60-luvulle. Tällöin sen pääpaino on ollut isokokoisten kehojen kokemassa syrjinnässä ja epäoikeudenmukaisuudessa; nykyisin liike kattaa alleen kaikki erilaisten ja eriävien ominaisuuksien vuoksi marginalisoidut kehot.

Kehopositiivisuudesta puhuttaessa vastustetaan nimenomaisesti laihdutuskulttuuria ja vihaa, joka kohdistuu lihaviin ihmisiin. Tekstisi perusteella sanoisinkin, että olet havahtunut kehopositiivisuuteen. Hyvä!

Lisäksi nykykeskustelussa vilisee paljon sanat kehorauha ja kehohyväksyntä. Näistä puhuttaessa keskitytään enemmän oman kehon rakastamiseen ja hyväksymiseen sellaisena kuin se on, mutta itse kehopositiivisuuden kanssa niillä sanoilla ei ole tekemistä.

Vaikka kehopositiivisuuden liike ei olekaan uusi, on paljon vielä tehtävänä, kuten tekstisi osoittaa. Kuulostat tekstisi perusteella tiedostavalta, empaattiselta ja diplomaattiselta ihmiseltä. Kerroit haluavasi puuttua toksiseen puheeseen, mutta et toisaalta halua aiheuttaa konflikteja. Nämä ovat hyvät lähtökohdat, joihin kannattaa pyrkiä. On tärkeää, että me kaikki osallistumme turvallisen ilmapiirin luomiseen ja kannamme ilmapiirin turvallisuudesta vastuuta. Joskus, ikävä kyllä, toksista kieltä käyttävät ihmiset vaarantavat puheillaan muiden henkisen turvallisuuden. Silloin on tärkeää omien voimavarojensa mukaisesti toimia aktiivisesti ilmapiirin muuttamiseksi. Se voi olla hyvin jännittävää ja vaatia paljon rohkeutta. Usein kun puutumme ikäviin tilanteisiin tai ikävään kielenkäyttöön, liittyy siihen aina pieni konfliktin vaara; toinen saattaa puolustautua tai kokea puuttumisen kontrolloimisena tai toiminnan haukkumisena. Mutta puuttumisenkin voi tehdä niin monin eri tavoin. Ja loppujen lopuksi kumpi on pahempi: että väärin tekijä loukkaantuu, mutta alkaa pohtia omaa käytöstään vai hän ei loukkaannu, koska kukaan ei korjaa hänen puheitaan ja jatkaa oman toksisen sanomansa levittämistä, joka voi haavoittaa muita ihmisiä?

Yleisesti ihmiset loukkaantuvat vähemmän, kun puhumme itsestämme käsin. Eli ”minusta tuntuu” eikä esimerkiksi siten, että ”sinä aina” tai ”sinä et koskaan”. Eli välttämällä syyllistävää kieltä toinen ei välttämättä syyllisty, mikäli sitä haluat välttää. Sen sijaan voit esimerkiksi sanoa, että sinusta tuntuu pahalta, kun kuulet jonkun puhuvan toisen painosta ikävään sävyyn. Pitämällä oman sävyn asiallisena voi välttää paljon konflikteja. Asioita voi nostaa keskiöön huomauttamalla esimerkiksi, että sinulle tulee epämukava olo toisten painoista puhuttaessa ja oikeastaan sellaiset asiat eivät kuulu muille. Voit myös aina torpata muiden aloittamat painokeskustelut kysymällä jos voisitte puhua jostakin muusta ja mukavammasta kuin toisten ihmisten asioista.

Mikäli huomaat ympärilläsi herkkujen demonisointia tai ihmiset valittavat kuinka eivät voi ottaa nyt pitsaa lihomisen pelossa, voit itse keventää heidän taakkaansa normalisoimalla herkkujen syömistä. Voit sanoa esimerkiksi, että nautinto kuuluu osaksi ihmisen elämää ja on täysin normaalia herkutella välillä! Voit myös muistuttaa, kuinka herkut mahtuvat myös tavalliseen ruokaympyrään eli tasapainoiseen ruokavalioon ja niin sanovat myös ravitsemusterapeutit.

Muista myös, että hiljaisuuskin on vastaus. Mikäli et koe oloasi turvalliseksi keskustelussa etkä myöskään keskusteluun osallistuvien ihmisten kesken, ei sinun tarvitse ottaa liikaa vastuuta harteillesi keskustelun muuttamiseksi. Silloin voit olla myös hiljaa. Osoitat omalla toiminnallasi, että et palkitse keskustelun aiheesta mitenkään lietsomalla sitä tai olemalla samaa mieltä. Voit osoittaa kehon kielelläsi, että keskustelun aihe ei kiinnosta sinua.

Yksi tekniikoista on myös harhautus: kun huomaat keskustelun lipuvan epäsuotuisaan suuntaan, voit harhauttaa keskustelijoita kysymällä jotakin, esimerkiksi kellonaikaa tai aloittamalla toisen keskustelun.

Mikäli huomaat ikävän keskustelun viriävän turvallisessa seurassa, esimerkiksi ystävien kesken, voit nostaa kissan pöydälle kertomalla mitä ajattelet painokeskusteluista. Voit kuitenkin tehdä sen lempeästi ja kertomalla esimerkiksi kehorauhasta ja kehopositiivisuudesta ja kuinka olet kiinnostunut ja tutustunut viime aikoina näihin asioihin ja olet ymmärtänyt ja sisäistänyt yhä enemmän sitä maailmaa. Voit myös kertoa, että kehon terveellisyyttä ei voida arvioida painon perusteella ja kuinka mielestäsi maailmassa, jossa paraikaakin soditaan, on paljon enemmän huolehdittavaa ja puhuttavaa kuin toisten ihmisten paino.

On myös hyvä, että itse ymmärrät, että painosta puhuvat yleensä sellaiset ihmiset, joille itselleen paino on ongelma. Siksi he peilaavat itse itseään tuomitsemalla muita. Jotkut myös ikävä kyllä painavat toisia alaspäin, kuin yrittäen nostaa itseään sillä ylöspäin. Tietenkään se ei toimi niin. Tuomitsemalla toisia ihmisiä me tulemme oikeastaan tuomitsemaan enemmänkin itse itsemme.

Haluan myös itse muistuttaa sinua, että jokainen keho on arvokas ja jokaisella keholla tulisi olla oikeus olla olemassa. Kehot eivät ole täällä miellyttääkseen muita millään tavoin! Meidän tulisi arvostaa ja vaalia omia kehojamme, jotka tekevät päivittäin työtä meidän hyväksemme.

Toinen asia, jonka haluan vielä viimeisenä tuoda tähän keskusteluun, ovat kauneusihanteet. Kauneusihanteet muuttuvat ja ovat aina muuttuneet aikojen saatossa ja ne myös eroavat radikaalisti toisistaan, riippuen paljon siitä missä kulttuurissa tai maassa olemme. Renesanssin aikana ihailtiin reiteviä naisia, joilla oli ylimääräistä rasvaa ympärillään. Sitä pidettiin naisellisena ja merkkinä hedelmällisyydestä. Äärimmäinen laihuuden ihannointi puolestaan trendasi 90-luvulla, mutta se oli niin vaarallinen trendi, että jopa Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton otti kantaa laihuustrendin lopettamiseksi. Nyt kauan trendinä on ollut Kardashianien aloittama isojen peppujen ihannointi, joka taas on alkanut hiipua ja uusien trendien valuvan tilalle. Voit tuoda myös tällaisia asioita yhteiseen keskusteluun pohdittaviksi. 

On kuitenkin tärkeää muistaa, että keho ei ole vaate eli sen ei tarvitse seurata trendejä. Kehon tulee seurata sinua ja parhaiten se tekee niin, kun sinä muistat pitää siitä huolta. Muista siis sulkea korvasi muiden painohapatuksilta. Sinä tiedät itse, että kehosi on arvokas juuri sellaisenaan kuin se on ja sen paino tai painon heilahtelut eivät kuulu kenellekään!

Suosittelen sinua myös tutustumaan kehorauhaa ja positivismia tukeviin tileihin esimerkiksi instagramissa. Voit käyttää esimerkiksi hästägejä #bodypositivity #kehorauha ja näin ollen löydät samankaltaisesti ajattelevien ihmisten pariin ja saat vahvistusta tai oppia painokeskustelun vastustamiseksi. 

Halit!

Terkuin Stinke

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Tietokoneeseeni tulee aina F-Securen ilmoitus, että käyttämäni käyttöjärjestelmäversion (Windows 8) tuki päättyy 31.5.2024. F-Secure ei saa enää sen jälkeen tietokantapäivityksiä, jotka suojaavat minu...
Lue lisää

Miksi kaikki sähköpostit eivät mene perille? Joskus lähettämäni sähköposti on mennyt vastaanottajalle 17 tunnin päästä lähetyksestä, ja ainakin kaksi kertaa se on häipynyt taivaan tuuliin. Nämä tapauk...
Lue lisää

Kuka valitsee viikon luontoäänen, ja millä perusteella valinta tapahtuu? Minusta olisi mukava, että viikon luontoääni olisi joka viikko varis.
Lue lisää

Miten korkea on korkein Suomessa oleva tehtaan piippu? Onko Kaukopään piippu läheskään korkein? Onko tietoa kuinka korkeita piippuja ulkomailla on? Onko piippujen korkeuteen mitään muuta syytä, kuin h...
Lue lisää