Yllättävä itku

21.03.2023
Meillä oli aika ihmeellinen seksikokemus poikaystävän kanssa. Hän oli pitkään toivonut, että saisi laueta suuseksin päätteeksi suuhuni. Olin itse epäröinyt sitä, kun en tiennyt miltä sperma maistuu. Nyt päätin suostua, ja kokeilla millaista se on. Kun hän nuolemisen päätteeksi laukesi suuhuni, hän puhkesi itkemään. Se oli hänelle niin iso asia. Minuakin alkoi itkettää. Onko jotenkin harvinaista, että seksi saa aikaan näin isoja tunteita, kuten meille kävi?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

24.03.2023

Hei ja kiitos yhteydenotostasi!

Kerroit, että antamasi suuseksi kirvoitti poikaystäväsi kyyneliin, mikäli puolestaan siivitti sinutkin itkun partaalle. Nyt pohdiskelet onko tällainen kyynelehtiminen harvinaista tai ei ja tapahtuuko näin mahdollisesti myös muille ihmisille.

Seksi voi olla hyvin intiimi ja herkkä kokemus, kuin myös voimakas ja tunteita herättävä. Intiimissä kanssakäymisessä sekä sen jälkeen ihminen saattaa olla paitsi fyysisesti alaston, myös henkisesti hyvin aseistariisutussa tilassa. Etenkin näin saattaa olla ihmisen ollessa vastaanottavana osapuolena, esimerkiksi oraaliseksiä vastaanottaessaan.  Osaa ihmisistä saattaa koskettaa pelkästään kohdatuksi ja hyvinpidellyksi tuleminen niin syvästi, että he liikuttuvat kyyneliin. 

Voi myös olla, että poikaystäväsi hormonit ovat olleet asialla (seksi vaikuttaa hurjasti hormoneihimme, voimme joskus puhua jopa hormoniryöpyistä, kun oksitosiinit, endorfiinit sekä dopamiinit lähtevät liikkeelle seksin, mutta etenkin orgasmin yhteydessä ). Voi myös olla, että seksi saattaa joskus aktivoida meissä vanhoja tunteita, sekä hyviä että huonoja; seksin(kin) aikana ja sen jälkeen mieleemme saattaa tulvia muistoja, tuntemuksia ja tunteita, jotka saattavat tulla ulos itkuna. Kipukin voi itkettää, mutta ymmärtääkseni tässä kyse ei ole kivuliaista tuntemuksista.

Orgasmi myös rentouttaa kroppaa voimakkaasti, joka saattaa itsessään laittaa tunteen voimakkaasti liikkeelle. Näin tapahtuu joillekin ihmisille esimerkiksi joogan jälkeen, etenkin lantion aluetta avattaessa. Joidenkin käsityksen (ei välttämättä kovin tieteellisten!) mukaan lihaksiimme saattaa varastoitua paljon tunteita, kuten jännitystä tai muita. Kun lihakset yhtäkkisesti rentoutuvat, alkavat myös ns. varastoituneet tunteet liikkua, joten tämän teorian mukaan kyse voisi olla myös siitä. Ja vaikka emme pohtisikaan tätä edellisen teorian kautta niin tiedämme, että  pelkästään ilon (kuin myös surun) tunteet voivat joskus olla yksinkertaisesti mielelle sekä kropalle liikaa. Tällöin keho saattaa laittaa kyyneleet liikkeelle, kuin puhdistuakseen. Myös monia muita erilaisia ja henkilökohtaisia syitä itkuille saattaa olla.

Seksin aikana tai sen jälkeen itkeminen ei siis ole tavatonta tai missään määrin erikoista. Se voi kieliä myös keskinäisestä läheisyydestänne sekä siitä, että hyvä tulvii hyvällä tavalla yli. Se, että sinä reagoit poikaystäväsi kyyneleihin puhkeamalla myös itkuun, kertoo empaattisesta luonteestasi sekä siitä, että olette jakaneet yhdessä kauniin hetken.

Kyyneliä ei kannata pelästyä, mutta mikäli tilanteen herkkyys sen sallii, voitte keskustella asiasta. Miltä tuntuu ja miksi toinen itkee ja osaako toinen sitä edes nimetä? On hyvä keskustella avoimesti asiasta, mikäli asia on jäänyt sinua pohdituttamaan tai huomaat, että asia on jäänyt poikaystävääsi vaivaamaan.

Yst.terv. Stinke

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Olen miettinyt miten naisen halukkuutta seksiin olisi mahdollista kasvattaa, että se vastaisi paremmin omia halujani. Jos nainen saisi enemmän nautintoa, luulisin myös halujen lisääntyvän. Jotta nauti...
Lue lisää

Millä tavalla kumppanin neitsyys pitää ottaa huomioon seksissä? On kai tärkeämpää huomioida, jos tyttö on neitsyt. Tarvitseeko pojan neitsyyttä edes huomioida?
Lue lisää

Saako seksin ääniä kuulua naapuriin? Naapuri oli sanonut tyttöystävälleni kuulleensa meiltä naisen huokailua yöllä. Se on mahdollista, koska seinien läpi kuuluu vaikka mitä. On varmaa, että äänet eivä...
Lue lisää

Minun on yllättävän vaikea nauttia seksistä kahden kumppanin kanssa yhtä aikaa. Kun olen yhdynnässä toisen miehen kanssa, on hankala antaa toiselle yhtä hyvää suuseksiä, kuin olisi kahdestaan. Olen jo...
Lue lisää