"Gynekologilla"

"Gynekologilla"
16.12.2015

Usein kuulee puhuttavan, että käydään gynekologilla, vaikka todellisuudessa olisi kyse kätilöstä, terveydenhoitajasta, sairaanhoitajasta tai yleislääkäristä, jolle on sovittu tapaaminen silloin kun vaikkapa ehkäisyyn liittyvät asiat ovat ajankohtaisia, jos epäilee sukupuolitautia tai jos jokin muu alapäähän liittyvä huolettaa. Gynekologi on lääkäri, joka on erikoistunut naisen alapäähän ja alapään sairauksiin. Gynekologit työskentelevät useimmiten sairaaloissa ja yksityisen sairaanhoidon piirissä. Joskus gynekologille voi saada lähetteen, jos huomataan, että jokin pitää tarkistaa esimerkiksi ultraäänellä. Esimerkiksi ehkäisyasioissa mennään kaupungin/kunnan perhesuunnitteluun tai ehkäisyneuvolaan (nimi vaihtelee paikkakunnittain) ja samassa yhteydessä on usein myös asuinalueen/kylän terveyskeskus tai pääterveyskeskus.

familjeplaneringen

Joten olemme siis vierailleet terveydenhoitajan, emmekä gynekologin luona, koska on harvinaisempaa käydä gynekologilla. Terveydenhoitajan, kätilön tai yleislääkärin luokse meneminen sellaisen asian kanssa, joka koskee omaa alapäätä, voi tuntua pelottavalta, jännittävältä ja jopa nololta. Siksi olemme nyt ottaneet selvää muun muassa siitä, miten toimitaan kun tarvitaan ehkäisyneuvontaa, tarkistetaan jos on hiivasienitulehdus, mikä PAPA-koe on ja paljon muuta. Haluamme näyttää, että tässä ei ole kyse niin vaarallisista asioista kuin saatat kuvitella!

skrivbord

Me decibeliläiset tapasimme Eva-Maria Rajamäen, joka on koulutukseltaan kätilö ja seksuaalineuvoja. Eva-Maria työskentelee Vaasan kaupungilla, osittain perheneuvolassa ja osittain pääterveysasemalla (siellä hänellä on vastaanotto seksuaalinevonnan vastaanotto), ja me päätimme haastatella häntä, koska hän vastaa kysymyksiin Nuortenelämä.fi:lle. Decibel tekee yhteistyötä Nuortenelämä.fi:n kanssa koskien kysymyksiä, jotka tulevat muista kuin Decibelin omista jäsenkunnista, joten Eva-Marian nimi tulee usein esiin Kysy pois! -neuvontapalvelussa. Sen lisäksi kaikki opiskelijat Vaasassa (paitsi yliopisto tai korkeakouluopiskelijat, jotka käyvät Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä YTHS) saavat mennä Vaasan perhesuunnitteluun, vaikka Vaasa ei olisi heidän kotikuntansa.

Seksuaalineuvojana Eva-Maria tapaa useimmiten naisia, joilla on ongelmia, koska kokevat haluttomuutta, yhdyntäkipuja tai orgasmihäiriöitä. Miehet käyvät vastaanotolla erektio-ongelmien, herkän siemensyöksyn ja haluttomuuden takia. Eva-Marian puoleen voi myös kääntyä kaikkiin muihin seksielämään liittyvien huolien kanssa. Hän kertoo, että hän tapaa kaikenlaisia miehiä ja naisia, kaikista kansallisuuksista ja ikäluokista.

Eva-Marialla on myös tapana käydä Vaasan yläasteilla antamassa seksuaalineuvontaa. Hän kertoo oppilaille aina, että ”sooloseksi” on erittäin tärkeää. Siinä oppii tuntemaan oman kehonsa, ja oppii tietämään mistä itse tykkää, mikä helpottaa ja parantaa yhdyntää sitten kun harrastat seksiä jonkun toisen kanssa. Hänellä on tapana sanoa, että sooloseksi ei ole kotiläksy, MUTTA…;)

Ehkäisymenetelmät

lilla hormonspiralen

Nykyään yleinen väärinkäsitys nuorten tyttöjen keskuudessa on, että heti kun on harrastanut seksiä tai saanut kuukautiset, pitäisi mennä gynekologin vastaanotolle -se ei kuitenkaan ole totta. Mikäli sinulla on aktiivinen seksielämä yhden ja saman henkilön kanssa ja käytätte kondomia ja vaikuttaisi siltä, että kaikki siellä alhaalla on hyvin, sinun ei tarvitse kiirehtiä gynekologille. Jos sinulla taas on aktiivinen seksielämä monen eri kumppanin kanssa, on hyvä käydä gynekologilla parin vuoden sisällä. Jos on ollut huolimaton ehkäisyn kanssa, on erittäin tärkeää käydä gynekologisessa tutkimuksessa, jotta sinut voidaan testata sukupuolitautien varalta (joistain sukupuolitaudeista ei välttämättä tule minkäänlaisia oireita!) (Klikkaamalla tästä, voit lukea tästä aiheesta lisää!) PAPA-kokeen ottaminen on myös tärkeää, koska se näyttää esimerkiksi mahdolliset solumuutokset, hiivasienen tai muun tulehduksen.

Miten sitten oikeastaan toimitaan kun on päättänyt alkaa käyttämään jonkinlaista ehkäisyä. Katsos tästä:

Aloita varaamalla aika. Voit tehdä sen soittamalla omaan terveyskeskukseesi tai yksityiselle lääkäriasemalle. Voit myös saada ajan oman kouluterveydenhoitajasi kautta. Jos olet vaikkapa Uusikaarlepyystä mutta opiskelet Vaasassa, voit soittaa Vaasan perhesuunnitteluun, koska kaikki (korkeakoululaisia ja yliopistolaisia lukuun ottamatta) Vaasassa opiskelevat voivat käydä siellä. Voit siis käydä terveystarkastuksessa omalla opiskelupaikkakunnallasi. Se, kauanko joudut odottamaan ajan saamista, vaihtelee mutta useimmiten saat sen 2 viikon sisään.

Perhesuunnitteluun voi mennä ehkäisyyn liittyvien asioiden kanssa. Muiden kuin ehkäisyyn liittyvien asioiden kanssa, kuten alapään huolien suhteen, kannattaa kääntyä sukupuolitautien poliklinikan puoleen. Saatat tarvita perhesuunnittelua kun olet aloittanut aktiivisen seksielämän, mutta monet käyttävät ehkäisypillereitä myös esimerkiksi kuukautiskipujen lievittämiseksi, runsaisiin kuukautisiin tai voimakkaisiin PMS-oireisiin.

Jos olet nuori ja mietit ehkäisyn aloittamista, on hyvä jos ensin puhut asiasta äitisi kanssa. Osittain siksi, että sinä ja huoltajasi voitte käydä läpi kysymyksiä, joihin sinulla itselläsi ei välttämättä ole vastauksia kuten esimerkiksi suvun sairaushistoria. Osittain myös siksi, että saatat tarvita taloudellista apua vanhemmiltasi ostaaksesi ehkäisymenetelmän, jonka valitset yhdessä terveydenhoitajan kanssa, ne voivat pidemmän päälle olla kalliita. Äiti voi tulla moraaliseksi tueksi kun menet tutkimukseen. Vaikka saattaa tuntua nololta puhua seksistä ja ehkäisystä vanhempien kanssa, uskomme että he ovat ylpeitä sinusta, koska olet tarpeeksi kypsä ottamaan tällaisen vastuun itsestäsi ja kehostasi. Jos et halua mennä yksin, etkä halua vanhempiasi mukaan, on ihan okei ottaa oma kumppani tai kaveri mukaan.

Kun olet saanut ajan, toimit ihan samalla tavalla kuin silloin kun on kyse muista lääkäritarkistuksista: menet odotushuoneeseen istumaan ja odotat kunnes joku huutaa nimesi. Kun menet vastaanottohuoneeseen, istuudutte pöydän ääreen ja käytte läpi asiasi. Jos haluat aloittaa ehkäisyn käytön, käytte läpi erilaisia kysymyksiä, joiden perusteella arvioidaan, mikä ehkäisymenetelmä soveltuu sinulle parhaiten ja saat neuvoja siihen liittyen. Sinulta kysytään kysymyksiä elämäntavoista, jos tupakoit, painosi, jos syöt lääkkeitä, jos suvussa on esiintynyt veritulppia jne.

On tärkeää, että vastaat rehellisesti näihin kysymyksiin, ja kuten sanottu, tunnet sukusi sairaushistorian (syövät, sydän- ja verisuonitaudit, migreenin, neurologiset sairaudet, perinnölliset sairaudet kuten diabeteksen ja muut). Jos vaikkapa tupakoit, BMI:si on korkea tai jos jollakin suvussasi on ollut veritulppa, on veritulpan riski suurempi. Silloin tietyt ehkäisymenetelmät eivät sovellu sinulle ja saat muita vaihtoehtoja. Sinun tulisi myös arvioida kuinka vanhana sait kuukautisesi, kuinka pitkä kuukautiskiertosi on ja milloin sinulla viimeksi oli kuukautiset. Terveydenhoitaja kysyy myös jos olet parisuhteessa, kauanko olette seurustelleet, jos olette olleet yhdynnässä, kuinka vanha kumppanisi on ja niin edelleen. Näillä asioilla on väliä, jotta voidaan vähän laskeskella sukupuolitaudin tarttumisen riskiä.

p piller

On tärkeää, että kysyt jos jokin asia mietityttää sinua. Terveydenhoitaja ei ajattele, että olet joutava tai tyhmä jos esität kysymyksiä; päinvastoin, hän ilahtuu, koska se osoittaa, että olet tosissasi ja olet tarpeeksi kypsä esimerkiksi harrastamaan seksiä. Kirjoita asioita lapulle muistiin jos haluat -ja jos unohdat jotain, voit aina kysyä nimettömästi Decibelin Kysy pois! -neuvontapalvelun kautta!

Kun olette keskustelleet ja päätyneet johonkin tiettyyn ehkäisymenetelmään, joka sopii sinulle parhaiten, on tapaaminen ohi. (Klikkaamalla tästä, voit lukea eri ehkäisymenetelmistä!) Useimmiten mukaansa saa heti joko parin kuukauden ehkäisypillerit tai reseptin sinulle määrätystä ehkäisystä. Silloin voit ostaa ehkäisymenetelmän reseptiä vastaan apteekista. Gynekologista tutkimusta ei tehdä, eikä PAPA-koetta oteta ensimmäisellä kerralla jos sinulla ei ennestään ole aktiivista seksielämä ja olet alle 20-vuotias. Tämä käytäntö vaihtelee kuitenkin eri kunnissa, joissain kunnissa gynekologinen tutkimus tehdään heti kun aloitetaan ehkäisyn käyttäminen ikään tai seksielämään katsomatta. Useimmiten on myös niin, että kun olet käyttänyt ehkäisyä 3-12 kuukautta, sinut kutsutaan (sovitaan etukäteen) gynekologiseen tutkimukseen, mutta tämäkin asia vaihtelee kunnittain.

Jos sinulla on ongelmia aknen kanssa tai PMS vaivoja, voi e-pillereiden käyttö olla vaihtoehto kivun lievittämiseksi, silloin ei myöskään tehdä gynekologista tutkimusta jos olet alle 20-vuotias eikä sinulla ole ollut aktiivista seksielämää.

Gynekologinen tutkimus

Gynekologen

Gynekologiseen tutkimukseen mennään ennemmin tai myöhemmin. Oli kyse sitten ehkäisystä, hiivasieniepäilystä, sukupuolitaudista tai tavallisesta tarkistuksesta, niin se tapahtuu kyllä joskus, jos ei ennemmin niin viimeistään siinä 20-vuoden iässä. Jos olet raskaana, sinulle tehdään gynekologinen tutkimus jossain vaiheessa raskautta äitiysneuvolassa.

Miten gynekologinen tutkimus sitten tehdään ja mitä siellä oikeastaan tarkistetaan?

Aivan kuten tapaamisessa ehkäisyasioissa varaat ajan samalla tavalla ja odotat odotushuoneessa kunnes joku kutsuu sinua. Jos et halua mennä tapaamiseen yksin, voit ottaa mukaan vanhemmat, kaverin tai kumppanin. Lähes kaikki terveydenhoitajat ja kätilöt ovat naisia, vain jokunen yksittäinen yleislääkäri tai gynekologi on mies -voit silti ajanvarauksen yhteydessä pyytää erikseen naista jos haluat. Yleensä saat ajan samalle henkilölle jatkossakin, mikäli se vain on mahdollista. Ajanvarauksen yhteydessä voi myös halutessaan pyytää ajan jollekin toiselle tai jollekin tietylle henkilölle ehkäisyneuvolassa/perhesuunnittelussa.
Aloitatte aina keskustelemalla kirjoituspöydän ääressä ja hoitaja/lääkäri kysyy sinulta joitain kysymyksiä liittyen kuukautisiin, seksielämään ja niin edelleen. Jos olet jo käyttänyt ehkäisyä jonkin aikaa, hoitaja/lääkäri kysyy miten olet voinut ja onko ollut sivuvaikutuksia. Sinun kannattaa kertoa jos olet itse huomannut jotain erityistä tai jos jokin asia mietityttää. Hoitaja/Lääkäri tarvitsee kaiken mahdollisen tiedon, jotta voi antaa parhaat neuvot.

 WP 20151130 11 19 19 Pro

Sitten saat riisua alakehon vaatteet (ja sukat saat jättää jalkaan jos haluat!) ja istahtaa gynekologin tuoliin. Se on hammaslääkärintuolia lyhempi tutkimustuoli, jossa on kaksi pohjetukea. Tulossa maataan selällään ja jalat nostetaan tukien päälle. Ei ole mitään häpeilemistä. Henkilö, joka tutkii sinut, on nähnyt KAIKENLAISTA, eikä ihmettele mitään. Sinun ei myöskään tarvitse pestä alapäätä ennen, koska silloin emättimen luonnollinen kosteus, joka myös toimii liukuvoiteena, usein häviää. Emättimen luonnollinen kosteus tekee tutkimuksen vähemmän kivuliaaksi. Ei myöskään haittaa vaikka alapääsi haisisi -on ihan luonnollista, että alapää haisee. Sinua tutkiva henkilö, ei myöskään välitä siitä oletko ajanut karvasi vai et, tule niin kuin itsestäsi tuntuu mukavimmalta.

Hoitaja/lääkäri, joka tutkii sinut, istuu tuolilla jalkojesi välissä. Hänellä on myös valo, joka on suunnattu alapäähäsi, jotta hän näkee paremmin. Ensin hän katsoo miltä ulkoiset sukuelimet näyttävät. Sitten hän jatkaa sisempiin sukuelimiin laittamalla toisen käden vatsallesi ja toisen käden kaksi sormea emättimeesi voidakseen kokeilla kohtuasi ja munasarjoja. On tärkeää, että olet rento kehon alaosasta ja että painat takapuolen alas tuolia vasten. Rentouta takamus ja lantionpohjanlihakset. Yksi neuvo Eva-Marialta on, että voi laittaa kädet rinnalle ja keskittyä hengitykseen. Yritä ajatella jotain ihan muuta, vaikka se tuntuisi vaikealta. Kerro henkilölle, jos tunnet kipua, koska muuten hän ei voi tietää sitä. Tässä tutkimuksessa ei mene edes minuuttia, ja se on jo ohi.

Lääkäri tekee gynekologisen tutkimuksen mutta PAPA-kokeen ottaja voi olla lääkärin sijaan hoitajakin.

PAPA-koe

specula 2

Kiitos lääkärin Georgios Papanikolaou PAPA-koe on olemassa. PAPA-koe on tärkeä laboratoriokoe, joka täytyy tehdä, koska se näyttää jos emättimessä on tapahtunut solumuutoksia. Solumuutos voi johtaa kohdunkaulasyöpään. PAPA-kokeella voidaan myös tarkistaa jos emättimessä on sieni- tai bakteeritulehdus.

PAPA-koe on ehkä se tutkimus, joka useimpia tyttöjä huolestuttaa eniten, koska he luulevat, että siinä otetaan pois pala limakalvosta. Tosiasiassa tarvitaan vain vähän soluja, jotka irtoavat helposti emättimen seinämästä, eikä se juurikaan tunnu miltään ja on ohi lähes muutamassa sekunnissa.

borste och spatel

PAPA-koe otetaan spekula -nimisen työkalun avulla, joka viedään emättimen sisään. Monet kutsuvat työkalua ankan nokaksi sen muodon vuoksi. Työkalu on tehty muovista tai metallista ja useimmiten metallinen on se, jota käytetään. Työkalua löytyy eri koossa, ja jos ei ole synnyttänyt lapsia, käytetään pienempää. Spekula on monesti kylmä, joten tutkimuksen tekijä lämmittää sen lämpimällä vedellä ennen tutkimuksen tekemistä. Sitten hän laittaa spekulan emättimeen. Jotta se ei tekisi kipeää, hän käyttää Ceridal-öljyä liukuvoiteena. Kun spekula on emättimessä, hän avaa sitä vähän, jotta hän näkee kohdunsuun. Sitten hän vie pienenpienen harjan ja lastan kohdunsuulle / ja solut kiinnittyvät niihin. Sitten se onkin jo ohi sinun osaltasi ja voit nousta ylös tuolista ja pukeutua taas. PAPA-kokeen jälkeen emättimisestä voi tulla vähän verta se on ihan normaalia eikä ollenkaan vaarallista, se johtuu vain siitä, että limakalvot emättimen suulla ovat vähän arkoja. Noin viikon kuluttua saat PAPA-kokeen vastauksen.

Tutkimushuoneen ovi on aina lukossa, joten kukaan ei voi yhtäkkiä rynnätä sisään kesken tutkimuksen. Ei edes muut työntekijät. Useimmiten tuolin ympärillä on myös verho, jonka voi vetää kiinni.

anknabben

Ensimmäisen gynekologisen tutkimuksen/PAPA-kokeen jälkeen, sinun tulee käydä tutkimuksessa/PAPA-kokeessa joka toinen/kolmas vuosi, jotta solumuutoksia ja sairauksia voidaan tarkkailla.

Sieni

Jos sinulla on oireita, kuten kutinaa ja valkoista kokkareista vuotoa, se voi olla merkki hiivasienitulehduksesta. Saat lähetteen laboratorioon ja siellä otetaan pumpulitikulla näyte vuodosta. Tikkua käytetään emättimessä, siinä menee vai pari sekuntia. Apteekista saa sienitulehdukseen lääkettä ilman reseptiä, joten kun sinulla on kerran ollut hiivasienentulehdus ja saat samoja oireita uudestaan, voit itse hoitaa sen ilman että sinun tarvitsee käydä tutkimuksessa. Neljä viidestä naisesta saa hiivasienitulehduksen joskus elämässä, eikä se ole sukupuolitauti, hiivasientä kun on luonnollisesti emättimessä. Eri syistä se saattaa joskus lisääntyä, jolloin tulehdus ilmenee. Hiivasienitulehdus tulee helposti esimerkiksi silloin kun on syönyt antibioottikuurin, joten on hyvä muistaa käyttää maitohappobakteereita antibioottikuurin aikana.

Eva-Maria kertoo myös, että emättimen rasvaaminen tai peseminen jogurtilla tai tavallisella mineraalivedellä voi vähentää oireita, joita ilmenee sienitulehduksen myötä, koska sieni ei tykkää happamasta. Mutta kuten sanottu, apteekista voi ostaa lääkettä ilman reseptiä, eikä lääkkeen käyttäminen ole vaarallista, vaikkei kyse olisikaan hiivasienitulehduksesta, mutta on hyvä käydä tutkimuksessa jos epäilee sitä.

”Olen liian ahdas!”

Jotkut tytöt, jotka tulevat vastaanotolle ovat jännittyneitä koska epäilevät, että ovat liian tiukkoja, esimeriksi siksi, että tamponin käyttö tai yhdyntä ei ole sujunut kivuitta. Erittäin harva tyttö tai nainen on oikeasti ahdas emättimestä, se liittyy useimmiten lähinnä siihen, että heillä on tiukempi immenkalvo, mikä aiheuttaa kipua ensimmäisten yhdyntöjen aikana tai tamponin käytön yhteydessä. Jos immenkalvo on tiukka, käytetään tutkimuksessa pienintä mahdollista välinettä ja liukuvuudetta. On monia syitä siihen, miksi yhdyntä tai tamponin käyttö voi tehdä kipeää, tuntua epämukavalta tai hankalalta ja silloin kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä perhesuunnitteluun/ehkäisyneuvolaan tai seksuaalineuvojaan. Monenlaiset kivut voidaan saada kokonaan pois, kunhan vain tiedetään mistä on kyse. Kenenkään naisen ei tarvitse tuntea kipua!

Oman alapään tutkimisen tulisi olla kuin ihan mikä tahansa muu lääkärin tutkimus. Myös he, jotka jännittävät ennen, ajattelevat yleensä jälkeenpäin ettei se ollutkaan niin paha kuin oli ajatellut. Se, joka tutkii sinut, tekee kaikkensa, että olosi ei ole epämukava, ja käyttää pienimpiä mahdollisia välineitä sekä kiinnittää paljon huomiota siihen, että et tunne kipua. Ja muista, että henkilö, joka tutkii sinut, on todellakin jo nähnyt kaiken, joten hänelle tutkimus ei ole mitenkään erikoinen eikä hän koe asiaa seksuaalisena ti muuten jännänä asiana. Se on lähes sama juttu kuin jos hammaslääkäri tarkistaa hampaasi tai jos jalkahoitaja tarkistaa jalkasi katsoakseen että kaikki on kunnossa. Toinen hyvä juttu, johon gynekologista tutkimusta voisi verrata, on auton katsastaminen -minkään ei tarvitse olla vialla, mutta silti on välillä tarkistettava, että paikat ovat ehjät ja toimivat kuten pitää.

Teksti: Praktikant Emelie Stenholm och ungdomsinformatör Liselott Nyström

Käännös: Ungdomsinformatör Jenny Hjulfors

Back