
Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa
Hei!
Kiitos kysymyksestä.
Kuukautisten alkamiseen en voi ottaa kantaa, koska et kerro tarkemmin millaista ennakko-oireita sinulla on. Kuukautisten alkamisesta ei yleensä ole epäselvyyttä, sillä vuoto on kyllä sen verran voimakasta, että sen huomaa. Juttele vain rohkeasti äidillesi.
Terveisin, Miia, terveydenhoitaja/seksuaalineuvoja
On tulossa enemmän vastausta.
Hei!
Kuukautisvuoto on kyseessä silloin, kun vuoto on selvästi veristä. Toisinaan kuukautiset voivat alkaa niukahkolla, ruskealla vuodolla ja ensimmäisten kuukautisten jälkeen voi mennä pitkäänkin ennen seuraavia kuukautisia. Odottele siis aivan rauhassa. Jos ruskehtavaa vuotoa tulee paljon, voit käyttää esimerkiksi pikkuhousunsuojaa. Varsinaiset kuukautissuojat kuten siteet ja tamponit kannattaa ottaa käyttöön vasta sitten, kun vuoto on runsaampaa ja selvästi veristä.
Myös myöhemmin - sitten kun kuukautisesi ovat selkeästi alkaneet - voi toisinaan vuoto olla niukkaa ja ruskehtavaa. Joskus sitä voi tulla myös kuukautiskierron puolivälissä, esimerkiksi ovulaation aikaan. Silloin kyseessä on ns. välivuoto. Satunnaisesta ruskehtavasta vuodosta ei tarvitse murehtia, jos kaikki on muuten hyvin. Se on aivan normaalia. Jos taas vuotoon liittyy voimakas ja epämiellyttävä haju tai se on aivan jatkuvaa, eikä lopu ollenkaan - on syytä käydä asian takia lääkärissä.
Sinun kannattaa jutella kuukautisista ja ruskehtavasta vuodosta äitisi kanssa, jotta voitte käydä ostamassa sopivia suojia ja kuukautisten alkaessa tarvittaessa myös särkylääkettä. Kuukautiset ovat luonnollinen asia, josta saa ja voi puhua! Äideillä, siskoilla ja ystävillä voi olla paljonkin kuukautisiin liittyviä neuvoja ja vinkkejä, joista voi olla hyötyä.
Sitten kun kuukautisesi alkavat, voit myös pitää kuukautiskalenteria, jotta pysyt kärryillä siitä, milloin kuukautiset seuraavan kerran tulevat. Nykyään sitä varten on olemassa kännykkään ladattavia ilmaisia sovelluksiakin.
Löydät lisätietoa kuukautisista täältä: http://www.nuortenelama.fi/kuukautiset
Käytännöllinen tietopaketti kuukautisista löytyy täältä: http://www.demi.fi/kuukautiset
Muutama vinkki hyvistä kuukatissovelluksista: http://www.demi.fi/lehti/artikkelit/3-x-paras-kuukautissovellus
Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi
Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi