Voiko vielä kasvaa pituutta

24.02.2016
Minä olen aika lyhyt ja haluaisin vielä kasvaa mutta kuukautisten jälkeen ei enää kasva. Minulla on siis tullut vasta se ensimmäinen ruskea vuoto ja olen kuullut että seuraavat vuodot voivat tulla vaikka vuoden päästä. Voinko vielä kasvaa jos seuraavaan vuotoon on vielä aikaa? Lyhyt

Nuorisotiedottajat Jenny ja Tessi Vastaa

29.02.2016

Hei

Kuukautisten alkaminen tarkoittaa sitä, että pituuskasvu hiipuu mutta se ei kuitenkaan pysähdy. Kasvaminen on hyvin yksilöllinen juttu, joten saatat hyvinkin kasvaa vielä. Jos vertailet pituuttasi omien vanhempiesi pituuteen (äitisi lähinnä) voit saada hyvän arvion omasta pituudestasi –yleensä arvio on joitain senttejä pidempi. Voit kysyä äidiltäsi jos hän muistaa neuvola-ajoilta, kuinka pitkäksi sinun on arvioitu kasvavan. Kouluterveyudenhoitajallakin voi olla tämä tieto. Oman kehityksen aikataulua ei voi muuttaa mutta syömällä monipuolisesti ja nukkumalla riittävästi kehoa voi auttaa kasvamaan ”tarkoitetunlaiseksi!". Muista että sinä olet ainutlaatuinen, joten voit hyvin olla tyytyväinen omaan itseesi ja kehoosi.

Terveisin

Nuorisotiedottaja Jenny

 

Hei,

Aivan kuten Jenny sanoo. Pituuskasvussa ei ehkä enää tapahdu mitään huikeita muutoksia, mutta en kuitenkaan usko että se olisi vielä kokonaan pysähtynyt. Yritä pitää huolta että syöt, liikut ja nukut riittävästi, ja pysy kaukana esim. tupakasta sillä se saatta hidastaa pituuskasvua.

T.

Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mistä tiedän sopivan tampoonin itselleni?
Lue lisää

Moi! Oon 12 kohta 13 vuotias tyttö ja mua mietityttää että onkohan mulla alkamassa pian menkat. Mulla on ollu valkovuotoa jo tosi kauan ja nyt lähiaikoina mulla on ollu paljon alavatsakipuja. Nyt mull...
Lue lisää

Olenko raskaana? Mun menkat on ollu vuoden ajan sellaset hyvin epäsäännölliset, ne ennen alko 18 päivä ja nyt ne alkaa 1-8 päivä. Oon kolme kertaa ollu yhdynnässä mutta aina kortsu ja ei oo menny rikk...
Lue lisää

Heippa! Edellisistä kuukautisistani on 16vrk, normaalisti kiertoni väli on 25-28vrk. Olen heinäkuun aikana sairastellut todella paljon ja ollut useampana päivänä 38,5°c kuumeessa. Edelliset kuukautise...
Lue lisää