Limainen vuoto

24.11.2023
Kysyisin sellaista että välillä virtsatessa tulee alussa tai sen jälkeen limaista sperman tapaista vuotoa. Olen käynyt sukupuolitesteissä ja ne olivat negatiiviset. Voiko kyseessä olla spermaa vai jotain muuta? Jjjjj
Vaestoliitto

Väestöliitto Vastaa

28.11.2023

Hei!

Pohdit kysymyksessäsi, voisiko virtsatessa joskus esiintyvä erite olla siemennestettä. 

On mahdollista, että on kyse siemennesteestä. Virtsaamisen jälkeistä vuotoa voi esiintyä, jos siemennestettä jää virtsaputkeen siemensyöksyn jälkeen. Joskus se voi sekoittua virtsaan, jolloin virtsa näyttää samealta.

Siemennesteen vuotaminen siemensyöksyn jälkeen, esimerkiksi virtsaamisen yhteydessä, ei ole vaarallista. Myös jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa siemennesteen vuotoa. Kaikki vuotaminen peniksestä ei kuitenkaan ole siemennestettä, mutta koska olet käynyt seksitautitesteissä ja saanut negatiivisen testituloksen voimme poissulkea, että tämä johtuisi seksitaudista. 

Koska en ole terveydenhuollon ammattilainen en voi tarkemmin ottaa kantaa, kuin kertoa sinulle, että voi olla kyse siemennesteestä. Mikäli olet huolestunut tai jos huomaat muita oireita kuten esimerkiksi kipua, turvotusta, veristä eritettä tai muutoksia siemennesteessä tai erektiossa on tärkeetä hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen juttusille. Siemennesteen vuotamisesta tai muista penikseen liittyvistä huolenaiheista voi keskustella perusterveydenhuollon lääkärin tai muun terveyenhuollon ammattilaisen kanssa.

Voit halutessa myös tulla meidän seksuaalineuvontachattiimme juttelemaan lisää.  

Toivottavasti sait apua pohdinnoissasi!

Terkuin,

Seksuaalineuvoja Nea Nuorten Väestöliitosta

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minulla olisi leiri heinäkuun alussa, mutta jännitän sitä vähän. Mitä, jos siellä ollessa tulee märkiä unia? Olisi aika noloa, jos muut näkisivät märät housuni. Ja olisi kurjaa olla yö märissä housuis...
Lue lisää

Miten peniksestä poistetaan esinahka. Onko ympärileikkaus yleistä suomessakin.
Lue lisää

Missä iässä märät unet tavallisesti alkaa pojilla, ja missä iässä alkavat loppua? Onko niillä joku yhteys kivesten ja pippelin kasvun kanssa?
Lue lisää

Moi!
Lääkäri on suositellut koko esinahan ympärileikkausta.
Mitä eroa on dorsalisen halkaisun tekniikalla ja hihatekniikalla. Kumpi on helpompi itsetyydytämiseen? Jääkö leikkauksen jälkeen lisää iho...
Lue lisää