Ungdomsinformatören Lena Vastaa
Hei Mikko!
Valitettavasti me emme osaa näin netin välityksellä varmasti sanoa, mistä alaselkäkipusi johtuu. Ensinnäkään meillä ei ole minkäänlaista "taustatietoa" siitä, mitä olet tehnyt viime päivinä ja toiseksi emme pysty tutkimaan selkääsi.
Kysymyksesi perusteella, emme kuitenkaan usko, että kyseessä on mitään lihasjännitystä pahempaa. Varsinkin, jos kipu on ilmennyt yhtäkkiä, on kyseessä todennäköisesti vain jumissa olevat lihakset. Nythän ulkona on ollut suhteellisen liukasta, joten voi olla, että olet jännittänyt vartaloasi erityisellä tavalla ulkona kävellessäsi ja se on "jumittanut" alkaselkäsi lihakset. Tai jos olet harrastanut liikuntaa, voi lihasjumi olla peräisin siitä - oletko esimerkiksi lenkkeillyt tai käynyt salilla viime päivinä?
Voihan olla, että olet myös venäyttänyt selkäsi lihakset esim. nopealla korjausliikkeellä tai vaikka nostamalla jotain painavaa väärällä tavalla. Tietenkin on mahdollista, että stressi ja jännitys aiheuttaa myös fyysisiä oireita, joten ei ole mitenkään poissuljettua, etteikö selkäkipusi voisi johtua myös siitä.
Nyt sinun kannattaa ensinnäkin ottaa rauhallisesti ja antaa selkäsi levätä mahdollisimman paljon, älä siis esim. nosta kovin painavia asioita tai tee sellaista, mikä rasittaa ja aiheuttaa kipua alaselkääsi entisestään. Yritä myös venytellä alaselkääsi esimerkiksi nojaamalla kyynärpäitä polviisi ja pyöristämällä alaselkääsi. Löydät lisää erilaisia venytysliikkeitä googlettamalla. Jos kivut ovat erittäin kovat, voit myös syödä särkylääkettä kuuriluontoisesti muutaman päivän. Jos kipu ei hellitä viikon sisällä, kannattaa sinun harkita lääkärissä käyntiä. Uskomme kuitenkin, että vaiva menee ohi levolla ja venyttelemällä.
Terveisin nuorisotiedottaja Lena
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi