Sänkyyn pissaaminen

22.06.2022
Olen pissannut kahtena yönä tässä kuussa sänkyyn. Sellaista ei ole koskaan ennen sattunut muistini mukaan. Olen ihan hämmentynyt, miksi en ole herännyt pissalle. Olen 17-v täysin terve (ainakin luulin olevani) tyttö. En ole ylipainoinen, en tupakoi enkä juo alkoholia. Olen ollut yhden pojan kanssa yhdessä pari kuukautta, ja seksiä on ollut muutaman kerran. Niinä öinä, kun pissasin sänkyyn olin onneksi yksin. Nyt en uskalla olla yötä poikaystävän kanssa, kun tuli näin outo vaiva. Ekalla kerralla pissaa tuli aika vähän, mutta toisella kerralla sitä tuli paljon, ihan kuin kovassa pissahädässä voi tulla ja kaikki petivaatteet oli ihan märät. Tämä on niin noloa ja kiusallista, että kaipaisin apua mahdollisimman nopeasti?
thumbnail image1

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

23.06.2022

Hei,

Sänkyyn pissaaminen tuntuu varmasti tilanteessasi nololta, mutta sitä voi tapahtua vahingossa myös aikuisena. On vaikeaa kertomasi perustella tehdä päätelmää siitä, mistä sänkyyn pissaaminen on johtunut. Syitä voi olla monia, mutta voisi olla parempi, että käyt terveyskeskuksessa ja selvitätte syytä siellä. Siten saisit myös parhaiten ja nopeiten apua vaivaasi. 

Terveisin, Piia

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mitä helvettiä varten lääkärit kuuntelevat aina potilaan sydäntä, vaikka vaiva olisi missä ruumiinosassa? Jos menee lääkäriin murtuneen varpaan takia, varmasti kuunnellaan ensin sydäntä. Jos on roska ...
Lue lisää

Minulla on ollut pitkään sokeritauti. Sitä on vaikea hyväksyä, koska olen aina syönyt sokeria hyvin vähän. Jostakin syystä sokerinsietokyky oli vaan ihan olematon, ja haima tuhoutui. Olisiko minulla m...
Lue lisää

Minusta tuntuu välillä siltä, kuin oikea korva olisi jotenkin irti, ja roikkuisi poskella. Välillä korvasta katoaa tunto, ja on kuin sitä ei olisikaan. Nämä tuntemukset vaihtelevat. Suurimman osan aja...
Lue lisää

mitä pitäis tehä jos mun diabetes sensori ei yhdistä mun insuliini pumppuun, rupeen ahistumaan pikkuhiljaa että eikai se oo rikki
Lue lisää