Olen 19-vuotias tyttö ja vielä neitsyt... Itse asiassa en ole koskaan edes seurustellut. Muutamia kertoja olen yrittäynyt itsetyydytystä, mutta en saa emättimeeni kuin yhden, korkeintaan kaksi, sormea. Nyt sitten kuitenkin sain aivan loistavan idean yrittää sisääni vanhaa kunnon banaania! Käärin banaanin elmukelmuun, ja yritin kiihottaa itseäni. Päätin yrittää työntää banaanin sisälle, ja kipu oli melkoinen. Jonkun matkaa onnistuin etenemään, mutta sitten en enää pystynyt. Verta tuli mielestäni paljon, ja tulee edelleen. Lisäksi alapäätä kirvelee kovasti. Olenkohan onnistunut tekemään jotain suurempaakin vahinkoa? Asia ahdistaa nyt niin paljon että olisin mahdottoman kiitollinen vastauksesta. Minulla ei ole ketään kenelle puhua tällaisista asioista enkä myöskään lääkäriin kehtaa mennä... huolestunut

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa
Nuorisotiedottaja Sanna Vastaa
Hei! Kiitos kysymyksestäsi.
Sinun kysymyksesi on välitetty eteenpäin vastattavaksi Nuortenelämä.fi - Ungdomsliv.fi -palveluun. Heidän asiantuntijat ja nuorisotiedottajat vastaavat kysymykseesi. Vastaus on luettavissa kysymyksesi alla niin pian kuin saamme sen. Sekä kysymys ja vastaus tulevat näkymään Decibelin Kysy pois -palstalla ja Nuortenelämä.fi Kysyttävää-palstalla.
Terv. Nuorisotiedottaja Sanna
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi.
Se, että sormi tai penis mahtuu emättimeen kivuitta edellyttää, että nainen on kiihottunut. Kiihottuessa emättimen limakalvojen verenkierto lisääntyy, mikä tekee siitä joustavamman ja pehmeän. Naisen kiihottuessa emätin myös kostuu. Jos luontaista kostumista ei tapahdu tarpeeksi, voidaan itsetyydytyksessä ja yhdynnässä käyttää apuna liukastetta. Kaupoissa myydään erikseen tähän tarkoitukseen tarkoitettuja tuotteita, mutta itsetyydytyksessä voi käyttää apuna myös tavallista perusvoidetta. Jos nainen ei ole kiihottunut eikä emätin yhtään kostunut, jo pelkän sormen sisään työntäminen voi tuntua kivuliaalta.
Jos emättimesi ei ollut kostunut silloin, kun kokeilit työntää sinne kelmuun käärittyä banaania, saattoivat limakalvot vaurioitua ja alkaa vuotaa verta. Kannustan sinua soittamaan terveyskeskukseen ja kuvailemaan vuotoa ja kirvelyä. He voivat terveydenhuollon ammattilaisina arvioida tulisiko oireiden vuoksi käydä lääkärissä.
Kun kyse on intiimistä vaivasta, voi yhteydenotto terveyskeskukseen tuntua vaikealta. Terveydenhuollon ammattilaiset kuitenkin kohtaavat myös intiimialueen vaivoja päivittäin, joten asia on heille normaalia arkea. On tärkeää huolehtia omasta terveydestä, joten rohkaisen sinua tarttumaan puhelimeen.
Liukuvoiteen käytöstä voit lukea lisää täältä: http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/orgasmi/liukuvoiteen-k%C3%A4yt%C3%B6n-abc
Seksistä ja itsetyydytyksestä löydät lisätietoa täältä: http://www.terve.fi/teini/seksi-ja-itsetyydytys
Myös väestöliiton sivuilla on paljon hyödyllistä tietoa: http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/seksi/mitaseksion/
Mukavaa joulunaikaa sinulle,
Maria - Nuortenelämä.fi
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi