
Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Ihan ensimmäiseksi haluan tuoda tähän keskusteluun muistutuksen siitä, että sinun ei tarvitse tehdä koskaan seksissä mitään, mikä tuntuu sinusta epämukavalta tai ikävältä. Ei, vaikka poikaystäväsi niin haluaisi tai toivoisi. Halun siitä mitä seksissä teet, mihin pukeudut tai mitä haluaisit kokeilla, tulisi kummuta sinusta itsestäsi. Tietenkin hyvässä parisuhteessa molemmat voivat puhua ja kertoa omista mieltymyksistään ja toiveistaan ja asioita voidaan sitten yhdessä kokeilla, mikäli asia tuntuu molemmista yhtä hyvältä ja kiinnostavalta.
Se, että poikaystäväsi on uskaltanut esittää sinulle toiveitaan, kertoo siis omaa kieltään luottamuksellisesta suhteesta. Nyt on sinun oma päätöksesi mitä tällä tiedolla teet. Ainakin voisit kertoa hänelle, että lähtökohtaisesti asia tuntuu sinusta oudolta. Ymmärrän kyllä myös haluasi yllättää poikaystävä. Joskus parisuhteessa tehdäänkin asioita vain siksi, että toiselle tulisi hyvä mieli ja sitä kautta itsellekin tulee hyvä mieli. Varmasti jotkut naiset pukeutuvat erilaisiin asuihin, joista tietävät oman poikaystävän syttyvän. Varmasti myös yhtä moni kieltäytyy pukemasta tiettyjä vaatteita, omista rajoistaan kiinni pitäen. Toisaalta, niin kauan kuin asia ei ole vaaraksi tai ole läpeensä epämiellyttävää, voi olla mukavaa joskus yllättää toinen. Tämän ei tarvitse olla edes seksuaalista. Joku päättää lähteä jääkiekkopeliin miehensä seuraksi, vaikka se ei omalta jutulta tuntuisikaan. Jos joskus teet jotakin vain toisen mieliksi, ehkä poikaystäväsi haluaa sitten tehdä jotakin, mistä juuri sinä pidät, vaikka se ei aluksi niin hänen juttunsa olisikaan.
Muista myös, että välillä me ihmiset tuotamme toisillemme pettymyksiä, vaikka vain vetämällä omia rajojamme. Pettymyksen aiheuttamisen välttäminen ei silti ole syy toimia itselleen epäedullisella tai epämukavalla tavalla. Pettymyksistä ja niistä kumpuavista keskusteluista voimme oppia itsestämme ja toisistamme myös paljon. Keskustelu on myös tärkeä väline, mitä tulee tyydyttävään seksielämään. Tästäkin aiheesta (seksuaaliset mieltymykset) voitte keskustella avoimesti ja lähentyä sitäkin kautta.
Terv. Stinke
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi