kirvelyä alapäässä

07.02.2016
Hei. Olen vähän päälle 20v nuori nainen ja ravannut eri lääkäreillä toistuvasti samankaltaisten oireiden vuoksi. Alapäätä kirvelee, ikäänkuin alue olisi hiertynyt johonkin, sen tapaista kirvelyä. Välillä housut tuntuu aivan kamalilta päällä tästä syystä, ja tämä vaikuttaa seksielämäänkin negatiivisesti, kun on kipuja. Käytän e-pillereitä. Kirvely on välillä hankala paikantaa eikä se varsinaisesti tunnu kosketuksessa (sormin), kun koittaa etsiä kipeää kohtaa. Hiiva on testattu eikä sitä ollut, ja gyne sanoo joka kerta ettei tämä hiivalta näytäkään. Tällä hetkellä kipu tuntuu olevan ulkoisesti pahempi, ja uskoisin sen olevan sisempien häpyhuulten pinnalla. Minulla on nyt käytössä Vagisan emätinvoide, joka on kuiville limakalvoille. Sen laittaminen sisemmille häpyhuulille kutittaa, mutta se lukee sivuvaikutuksissa. Voiko mulla olla näin sitkeesti kuivat limakalvot?? Kukaan lääkäri ei oikeen innostu selvittelemään sen kummemmin, kun ovat todenneet ettei ole hiiva. Vaiva kesti viime kerralla päälle kk ennen kuin häipyi, ihan tuskallinen olo! epätoivoinen
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

10.02.2016

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi. Oletpa saanut hankalan vaivan itsellesi.

Olisin niin mielelläni halunnut kysyä,onko olemassa sukupuolitaudin mahdollisuutta? Vaikka uskoisin kyllä että tapaamasi lääkärit ovat asian tutkimuksissaan huomioineet.

Millaista pesuainetta käytät? Millaisia alusvaatteita käytät. Tekokuiduista valmistetut alusvaatteet saattavat aiheuttaa enemmän oireilua kuin luonnonmateriaaleista kuten puuvillasta tai bambusta valmistetut alusvaatteet. Lisäksi mikäli käytät kovin tiukkoja farkkuja tai vastaavia saattaa nekin osaltaan hangata ja ainakin aiheuttavat sen ettei alapääsi iho "hengitä" kunnolla, kun vaatteet ovat tiiviisti ihoa vasten. Ceridal-öljy on sellainen, jota voi käyttää niin kostuttamaan limakalvoja kuin liukasteenakin yhdynmän aikana. Mahdollisuuksien mukaan ilmakylvytkin saattaisivat auttaa, eli mikäli olisi mahdollista niin voisit olla alapää paljaana kotioloissa, jolloin vaatteet eivät ainakaan hankaisi eivätkä estäisi alapään herkkää ihoa "hengittämästä". Mikäli oireesi kuitenkin edelleen jatkuvat voisi tietenkin olla hyvä miettiä olisiko ruokavaliolla yhteyttä oireisiisi, varsinkin sokeria ja valkoista jauhoa sisältävät ruuat saattavat mahdollisesti aiheuttaa erinäistä oireilua kehossa. Lisäksi oireiden jatkuessa, uusi käynti lääkärissäkin olisi varmasti paikallaan, oireilun syy olisi kuitenkin hyvä saada selville.

terveisin, Miia, terveydenhoitaja - Nuortenelämä.fi

Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mitä sanaa aikuisen naisen sukuelimistä pitäisi käyttää? Onko sopimatonta sanoa aikuiselle naiselle pimppi, vai kuuluuko sanoa pillu? Vai onko pillu jotenkin ruma sana? Käyttääkö seksuaalineuvojat sit...
Lue lisää

Mitä se lypsypillu oikein tarkoittaa? Onko siinä jotakin ihan poikkeavaa verrattuna ns. tavalliseen naisen pimppiin? Vai liittyykö se johonkin tiettyyn seksiasentoon, jossa tehdään jotakin tiettyä jut...
Lue lisää

Moikka!

Mulla on ollut nyt ainakin viikon ajan hajutonta ruskeaa vuotoa. Pitäisikö huolestua, kun vuoto on kestänyt näin pitkään eikä se tunnu loppuvan. Käytän e-pillereitä ja tämän vuoden puolella ...
Lue lisää

Moi. Tykkään olla ilman pikkareita ja olen menossa terveystarkastukseen. Jos painoni katsotaan niin pitääkö siinä riisua housut? Kun en pidä pikkareita
Lue lisää