mustelmia intiimialueilla

01.06.2014
huolettaa, kun rintoihin ilmestynyt pieniä mustelman näköisiä pisteitä ja alapää erityisesti pepussa tummentumista. mikähän voisi olla ongelma? en ole voinut saada mitään sukupuolitautia tms niin siitä ei ainakaan voi olla kyse.. ei ole mitään kipuja myöskään, ainoastaan silmillä nähtäviä eroja. mitä ihmettä teen! huolestunut

Nuorisotiedottajat Lena ja Sanna Vastaa

02.06.2014

Hei huolestunut!

Meidän on vaikea sanoa, mistä on kyse, sillä me emme pysty näkemään ja tutkimaan kuvailemiasi mustelmia. Kyseessä voi tosiaankin olla ihan tavalliset mustelmat, mutta nekään ei ilmesty tyhjästä, eli mustelmien syntymiseksi sinun olisi pitänyt kolauttaa tai satuttaa kyseinen alue johonkin. Alapäähän mustelmia voi syntyä myös esim. liian kovakouraisesta karvojen poistosta.

Intiimialueiden iho on kuitenkin kehon muuta ihoa ohuempaa, joten verisuonet, raskausarvet ja tummentumat näkyvät herkemmin ihon läpi. Voi siis olla, että kyseessä on esim. rintojen äkkinäisestä kasvusta aiheutuneet raskausarvet, jotka ehkä muistuttavat ulkonäöltään hieman mustelmia. Tai vaikkapa ihan tavalliset verisuonet, jotka näkyvät tavallista paremmin. Alapään iho on luonnostaan muuta ihoa tummempaa, sillä se on ohutta ja myös karvatupet tummentavat ihoa.

Jos pisteet eivät häviä itsestään muutamien viikkojen kuluessa ja jos ne vaivaavat sinua, kannattaa sinun varmuuden vuoksi kääntyä terveyskeskuksen puoleen.

Terveisin nuorisotiedottajat Lena ja (kosmetologi) Sanna

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mitä sanaa aikuisen naisen sukuelimistä pitäisi käyttää? Onko sopimatonta sanoa aikuiselle naiselle pimppi, vai kuuluuko sanoa pillu? Vai onko pillu jotenkin ruma sana? Käyttääkö seksuaalineuvojat sit...
Lue lisää

Mitä se lypsypillu oikein tarkoittaa? Onko siinä jotakin ihan poikkeavaa verrattuna ns. tavalliseen naisen pimppiin? Vai liittyykö se johonkin tiettyyn seksiasentoon, jossa tehdään jotakin tiettyä jut...
Lue lisää

Moikka!

Mulla on ollut nyt ainakin viikon ajan hajutonta ruskeaa vuotoa. Pitäisikö huolestua, kun vuoto on kestänyt näin pitkään eikä se tunnu loppuvan. Käytän e-pillereitä ja tämän vuoden puolella ...
Lue lisää

Moi. Tykkään olla ilman pikkareita ja olen menossa terveystarkastukseen. Jos painoni katsotaan niin pitääkö siinä riisua housut? Kun en pidä pikkareita
Lue lisää