Tubulaariset rinnatko?

23.05.2016
Hei! Minusta tuntuu että rintani ovat tubulaariset tai muuten vain epäkehittyneet. Ne ovat "ketunnokan" muotoiset eivätkä ole kasvaneet tässä reilun vuoden/ 2 vuoden aikana juurikaan. Laihduin kun kasvoin pituutta 6lk-7lk välissä, enkä tiedä johtuuko tämä siitä vai ovatko rintani oikeasti vialliset? apua
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

25.05.2016

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi. Epäilet, että rintasi ovat epäkehittyneet. Suomalaisilla tytöillä rinnat alkavat kehittyä yleensä viimeistään 13 ikävuoteen mennessä. Rintojen kehitys kestää keskimäärin 3–5 vuotta. Ne muotoutuvat ja muuttuvat kuitenkin senkin jälkeen, koko elämän ajan.

Kehityksen alussa rinnat voivat olla erikoisen muotoiset ja ne voivat muuttua paljon kehityksen aikana. Toinen rinta voi olla erinäköinen ja kokoinen kuin toinen. Rinnat muodostuvat suurilta osin rasvakudoksesta, joten jos on hyvin hoikka, ei rinnatkaan välttämättä ole kovin suuret.

Kertomasi perusteella rintasi ovat lähteneet kehittymään aivan ajallaan, joten sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Todennäköisesti rintasi eivät ole millään lailla vialliset. Rintoja on hyvin monenlaisia, eri kokoisia ja muotoisia, ja kaikki ovat kauniita. Halutessasi voit lukea lisää rintojen kehityksestä Väestöliiton nuorten sivuilta: http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/murrosika/tyton-keho/rinnat/.

Omaan murrosiän kehitykseesi liittyen saat neuvoja myös kouluterveydenhoitajalta. Jos asia sinua vielä huolettaa, voit käydä juttelemassa asiasta kouluterveydenhoitajan kanssa.

Terveisin,

Saija, Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Nappi

Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mitä sanaa aikuisen naisen sukuelimistä pitäisi käyttää? Onko sopimatonta sanoa aikuiselle naiselle pimppi, vai kuuluuko sanoa pillu? Vai onko pillu jotenkin ruma sana? Käyttääkö seksuaalineuvojat sit...
Lue lisää

Mitä se lypsypillu oikein tarkoittaa? Onko siinä jotakin ihan poikkeavaa verrattuna ns. tavalliseen naisen pimppiin? Vai liittyykö se johonkin tiettyyn seksiasentoon, jossa tehdään jotakin tiettyä jut...
Lue lisää

Moikka!

Mulla on ollut nyt ainakin viikon ajan hajutonta ruskeaa vuotoa. Pitäisikö huolestua, kun vuoto on kestänyt näin pitkään eikä se tunnu loppuvan. Käytän e-pillereitä ja tämän vuoden puolella ...
Lue lisää

Moi. Tykkään olla ilman pikkareita ja olen menossa terveystarkastukseen. Jos painoni katsotaan niin pitääkö siinä riisua housut? Kun en pidä pikkareita
Lue lisää