Rinnat ja ns. bindaus

17.10.2013
Hei!
Kysymykseni siis koskisi rintoja ja niiden muuttamista mahdollisimman huomaamattomiksi.
Harrastan siis lajia nimeltä cosplay. Iso osa hahmoista joiksi pukeudun on siis miehiä. (Tässä välissä selväksi tehtäköön se, että en muuten koe mitenkään tarvetta muuttaa sukupuoltani tai kehoani jotenkin miehekkäämpään suuntaan) Kyse on siis mieheksi pukeutumisesta sillointällöin harrastuksen merkeissä. Koska miehillä harvemmin kovin isokokoisia rintoja on, ja olen joskus melkoisen perfektionisti,haluaisin bindata, eli lytistää rintojani aina silloin kuin olisi tarve. Netistä olen onnistunut löytämään jos jonkinlaisia keinoja tätä tarkoitusta varten. Olen kuitenkin karsinut heti alkuvaiheessa osan vaihtoehdoista pois niiden terveysriskien takia. Näitä ovat esimerkiksi sideharjo, teippi sekä ilmastointiteippikorsetti (jälkimmäisestä en ole täysin varma mutta en viitsi alkaa koittamaan...)
Miettimiäni vaihtoehtoja ovat tällähetkellä siis pienet ja napakat urheiluliivit tai bindaustoppi/paita. Olen itse muutaman kerran jo käyttänyt pieniä urheiluliivejä. Ovat siis kokoa S, ja tavallisesti tarvitsisin varmaankin jtn M-XL:n väliltä. Kuppikokoni on A tai B ja ympärysmitta 75-85 luokkaa. Haluaisin siis kysellä että onkohan tämmöisistä haittaa rinnoille tai muuten esimerkiksi keuhkoille? Samaa kyselisin myös bindaustoppeihin liittyen. Bindaustopeissa kuulemma oikea koko on avainasia eikä topin koko saisi olla liian pieni, kai se on se itse materiaali joka hoitaa sen rintojen lyttäämisen...?
Olisin hyvin kiitollinen jos osaisitte vastata tähän! Kuitenkin olen päättänyt että jos nämä kaksi tässä tarkemmin esittelemääni vaihtoehtoa paljastuvat jollain tavoin vaarallisiksi, olen coneissa mielummin hieman rinnakas mies, kuin että alan leikkimään terveydelläni tämän enempää :')

Crossplayaaja
18.10.2013

Hei Crossplayaaja!

Mukavaa, että olet löytänyt harrastuksen, josta pidät ja johon haluat kunnolla panostaa! :) Lyhyinä aikoina käytettynä (et varmaankaan ole pukeutunut yhtä soittoa kovinkaan monta tuntia?) "liian"pienistä urheiluliiveistä tai bindaustopista tuskin on haittaa. Bindaustopissa koko on avainasia varmasti siksi, että pieni toppi usein korostaa tiettyjä osia sen sijaan, että se "lytistäisi" niitä. Toivottavasti sinulla on tiedossa mistä kyseisiä toppeja voi tilata tai ostaa, en ainakaan löytänyt suomenkielisiä sivustoja, joilta niitä voisi tilata.

Kannattaa varmasti ensin kokeilla urheiluliivejä, mutta muista, että niitäkin on erimallisia. Jotkut liian pienet urheiluliivit voivat korostaa rintoja ja painaa niitä ylöspäin, joten kannattaa ehdottomasti sovittaa useita, ennen ostoa, jotta niillä olisi toivottu vaikutus. Voit myös kokeilla ideaalisiteellä bindausta. (Ideaalisidettä käytetään esim. nilkan nyrjähtäessä.) Ideaaliside on joustavaa, jolloin keuhkot eivät kärsi bindauksen yhteydessä.

Hyvä, että olet poislukenut mielestäsi terveydelle haitalliset bindausvaihtoehdot. Jos jokin edellämainituista vaihtoehdoista on kovin epämukava tai aiheuttaa esim. vaikeuksia hengittää syvään, kannattaa niistä luopua.

Mukavaa kevättä!

Terveisin nuorisotiedottajat Lena ja Liselott

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Meillä on koulussa liikunnan opettaja tullut jonkun kerran suihkuun yhdessä tyttöjen kanssa. Hän on noin 25v nainen. Itse olen kiinnittänyt huomiota hänen alusvaatteisiin. Hänellä on mustat stringit j...
Lue lisää

Olen 10-vuotias tyttö, joka ei ole ikinä katsonut pornoa. Haluaisin tietää mitä siinä pornossa oikeasti tehdään, ja miksi melkein kaikki on katsoneet sitä?
Lue lisää

Onko vaarallista, kun normaalipainoinen ihminen laihtuu monta kiloa kuukaudessa? Olen laihtunut joulun jälkeen seitsemän kiloa, vaikka olen syönyt ihan normaalisti, enkä ole rasittanut itseäni liikunn...
Lue lisää

Mitä isot pojat sillä tarkottaa, kun ne sanoo usein, että joku tyttö on oikein hyväpyllyinen, tai että jollakin on herkkupeppu?
Lue lisää