Ihastus

28.11.2022
Mistä tiedän tykkääkö ihastus musta takas? Piparkakku
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

29.11.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi, kiva että löysit meidän kysymyspalstalle!

Ihastumisen tunne on ihana, mutta voi aiheuttaa myös paljon päänvaivaa ja epävarmuutta, mikäli ei tiedä tykkääkö ihastuksen kohde samalla tavalla takaisin vai ei. Se voi olla todella raastavaa! Mekään emme voi antaa absoluuttisia vastauksia siihen pitääkö ihastuksesi kohde sinusta vai ei, mutta voimme antaa joitakin vinkkejä, jotka voisivat kieliä kiinnostuksesta!

Usein korvamme kuuntelevat vain sitä, mitä puhutaan, mutta ihastumisen kieltä kertovat usein eniten silmät eli katse, sekä kehonkieli.

Ihastuneen ihmise katse haluaa harhautua vaeltamaan ihastuksen luo useasti. Ihastunut saattaa vilkuilla sinua myös salaa, etenkin mikäli hän on ujo. Mikäli katsekontakti löytyy, pitkittynyt katsekontakti voi kieliä molemminpuolisesta kiinnostuksesta sekä tällainen katsekontakti voidaan lukea flirttailuksi. Toisaalta mikäli itse haet katsekontaktia ja toinen osapuoli katsoo poispäin tai katkaisee katsekontaktin, kertoo tämä myös kiinnostuksen puutteesta tai esimerkiksi kiusaantuneisuudesta MUTTA voihan myös olla, että hän on juurikin ujo! 

 

Et kertonut oletko ollut keskusteluyhteydessä ihastuksesi kanssa? Mikäli pääset keskustelemaan hänen kanssaan, voit tarkkailla alitajuisesti esimerkiksi sitä hymyileekö hän paljon seurassasi? Hymyileekö hän sinulle, jos hän kävelee ohitsesi? Usein ihastuneet ihmiset hymyilevät ihastuksensa kohteelle erityisen paljon ja yrittävät saada heitä nauramaan. Myös yliystävällisyys voi olla yksi merkki! Kohteleeko hän sinua eri tavalla kuin ystäviään? Ehkä hän on erityisen avulias ja jos sivulauseessa mainitset että olisi kiva juoda lasi vettä, hän kuulee lauseesi porukan pitämän möykän keskeltä ja tuo sinulle lasin täynnä vettä? Entä nauraako hän vitseillesi, vaikka et oikeastaan olisikaan sanonut mitään erityisen hauskaa?

 

Mikäli istutte esimerkiksi saman pöydän ääressä tai toisianne lähellä jossakin tilassa, voit tarkastella hänen kehoaan; jäljitteleekö hän sinun liikkeitäsi huomaamattaan? Eli peilaako hän sinua? Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hän alitajuisesti tekee kehollaan samanlaisia asioita kuin sinä. Jos sinä nojaat eteenpäin, hänkin nojaa. Tai sinä lasket kasvosi käsien varaan, tekeekö hän samaa?

Toisaalta ota huomioon, että ikäisesi pojat saattavat joskus ihastuessaan yrittää olla erityisen kovia tai viileitä ihastuksensa edessä ja jopa saattavat ignoorata, että eivät paljastuisi tunteineen. Jotkut pojat taas alkavat puhua kovaäänisesti tai esimerkiksi riehaantuvat jollakin tapaa, kun he yrittävät saada huomiota.

Usein ihastuessaan ihmiset haluavat olla ihastuksensa kohteeseen yhteyksissä koko ajan tai hakeutua muuten vain lähelle. Ehkä hän snäppää sinulle taukoamatta vain kysyäkseen itsestäänselvyyksiä tai hänellä ei ole mitään asiaa- hän haluaa vain kuulla sinusta jotain. Kyseleekö hän myös sinulta asioita vai puhuuko tai kertooko hän vain itsestään? Muistaako hän sanomasi ja palaako hän kertomiisi asioihin myöhemmin? Aloittaako hän itse keskusteluja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa? Tykkäileekö hän julkaisuistasi? Katsooko hän storisi? Tämä on myös sinulle helppo kanava osoittaa kiinnostustasi. Älä kuitenkaan tykkäile hänen fiidiään tukkoon; muutama tykkäys tai kommentti riittää.

 

Hän hakeutuu lähellesi eri tavoin; ehkä hän haluaa hakeutua samaan ryhmätyöhön kanssasi tai hakeutuu koulumatkalla kotiin samaa kautta kuin sinä kuljet. Ehkä hän koskettaa sinua kuin vahingossa, esimerkiksi vahingossa tönäisee sinua kuin nähdäkseen kuinka reagoit, tai halaa sinua aina kuin mahdollista tai kiusoittelee esimerkiksi viemällä kirjasi niin, että joudut jahtaamaan häntä takaa?

 

Joskus pojat alkavat myös ns. kohennella ulkonäköään, kun he ovat ihastuneita. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi omien hiusten haromista, pörröttämistä tai vaatteiden nykimistä tai paremmin asettelua. Joskus pojat saattavat alkaa myös rehennellä, jotta saisivat huomion.

Haluan kuitenkin muistuttaa, että koska persoonat ovat keskenään niin erilaisia, joskus esimerkiksi oikein ujo ihminen toisesta ihmisestä kiinnostuessaan saattaakin mennä niin sanotusti täysin lukkoon; hän saattaa vaikuttaakin hermostuneelta, välttää katsekontaktia eikä saa sanaa suustaan ja vartalokin saattaa jännittyä. Joku toinen puolestaan saattaa kiusoitella ja toinen notkua coolina kauempana, vältellä katsekontaktia nolostumisen ja paljastumisen pelossa.

 

Kehottaisin sinua ottamaan asiasta hitaasti tutustumalla enemmän selvää. Onko sinun mahdollista lähestyä poikaa? Tunnetko hänen ystäviään? Voit aloittaa esimerkiksi moikkaamalla häntä aina hänet nähdessäsi. Myös sosiaalinen media on hyvä ja kevyt väylä tutustumiseen; samalla voit tarkastella sitä kiinnittääkö poika huomiota sinun juttuihisi esimerkiksi jos snäppäisit hänelle? Kommentoiko hän kertomaasi, kysyykö jatkokysymyksiä?

 

Mikäli saat avattua keskusteluyhteyden kasvokkain, voit tarkkailla esimerkiksi ihastuksesi kohteen pään asentoa. Yleisesti ajatellaan, että miespuoliset henkilöt kiinnostuessaan alkavat taivuttaa päätään sivulle tai alkavat kallistella päätään. Tämä johtuu siitä, että hän todella kuuntelee mitä sinä sanot. Myös tiheä silmienräpytteleminen voi kertoa kiinnostuksesta. Punastuminen on jo hyvin selkeä viesti! Muista, että keskustelunavausten ei tarvitse olla maailmaa suurempia; voit hyvin aloittaa keskustelun esimerkiksi kysymällä onko ihastuksesi katsonut jotakin tv-sarjaa tai puhua vaikka musiikista.

Kevyet aihealueet toimivat hyvin tutustumisvaiheessa. Sinun ei tarvitse eikä kannata heti kertoa olevasi todella ihastunut, vaan antaa ihastuksesi kohteen rauhassa myös tutustua sinuun. Asiat kyllä menevät niiden omalla painollaan! Mikäli tilanne jää jumiin etkä saa haluamiasi vastauksia, voit aina olla rohkea ja kysyä toiselta esimerkiksi haluaisiko hän nähdä koulun jälkeen tai voit tietenkin kysyä suoraan sitäkin, onko toinen sinusta kiinnostunut, jopa ihastunut.

Tällainen suora toiminta voi olla hirvittävää ja jännittävää, mutta oikeastaan vasta se antaa oikean vastauksen siihen onko toinen kiinnostunut vai ei. Uskon kuitenkin, että mikäli ehdit tutustua häneen hieman paremmin ja ehditte viettää vähän aikaa yhdessä niin huomaat tai aistit jo enemmän hänen tunteistaan. Voi myös olla, että omat tunteesi muuttuvat matkalla; riippuen siitä oletko ihastunut poikaan vai mielikuvaasi hänestä.

Voi myös olla, että ihastuksen kohteella voi ollakin jo toinen kulta, hän voi olla ihastunut toiseen ihmiseen tai joku toinen voi olla häneen ihastunut. Joskus voi käydä niin ikävästi, että jopa samat ystävykset voivat olla ihastuneita samaan henkilöön! Tällaisessakin tilanteessa on hyvä muistaa, että tunteet eivät ole vaarallisia, eikä kukaan voi määrätä ihastustamme tai sen kohdetta. Mikäli kuitenkin huomaisit esimerkiksi kaverisi olevan tykästynyt samaan poikaan (näin helposti tapahtuu, mikäli kavereilla on sama maku ja poika oikein mukava), sinun ei tarvitse kertoa kaverillesi ensin ihastuksestasi. Mikäli kuitenkin ihastus tuntuu painavalta salaisuudelta, voisit avautua asiasta ystävällesi. Tällaisessa tilanteessa olisi hyvä lähestyä asiaa kertomalla myös niistä tunteista mitä samaan kohteeseen ihastuminen herättää; pelkoa ystävän loukkaantumisesta ja mielen pahoittamisesta? Pelko ystävyyden koetukselle joutumisesta? Parhaassa tapauksessa ystävyyskin voi vahvistua tällaisen keskustelun avulla.

Onnea matkaan ja toivottavasti osaat myös nauttia ihastumisen ihanasta ja ainutlaatuisesta tunteesta! ????

Terkuin Stinke

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Lue lisää