Olen siis kirjoittanut tästä aiheesta tänne ennenkin, mutta asioihin on siis tullut muutoksia. Lyhyesti sanottuna, olin n. 2 kuukautta sitten kakosuhteessa poikaystäväni kanssa kolmen kuukauden ajan. Kaikella kunnoituksella ja rakkaudella hänelle... toivon hänelle vain kannattelevuutta ja selkeyttä elämäänsä. Tiedän, ettei hän tule lukemaan tätä tekstiä, niin uskon, että pystyn vähän avautumaan.
Hänellä tosiaan on epävakaanpersoonallisuuden piirteitä ja niistä alkoi muodostumaan varsin patologisia meidän suhteelle, joten ajattelin päättää parisuhteen toukokuun lopulla. Tuntuu edelleen kamalalta ajatella, että olen jättänyt noin haavoittuvaisen ja herkän ihmisen yksin, mutta toisaalta, en ole koskaan voinut niin huonosti kun tässä parisuhteessa. Tiesin, ettei hän tule pääsemään minusta yli kovin nopeasti sillä oli aina (pakotin itseni) erittäin hyvä hänelle. En koskaan nostanut riitoja, en koskaan jättänyt yksin, pidin aina huolta hänestä enemmän, kuin mitä minulla oli edes silloin resursseja. Olin myös aina hyväksyväinen ja armollinen hänen virheilleen, jotka todellisuudessa olivat joitain hänen alitajuntaan jurruttuneita tapoja pitää minut hyppysissään. Viimeisin naula tuli arkkuun niin sanotusti, kun hän alkoi uhkailemaan minua itse////murhalla. Se oli liian piinaava kokemus minulle ja kävimme pitkän keskustelun siitä, että suhteemme päättyy. Soitimme jopa kaksi puhelua, minun oli niin hankala ja raastava pästää irti. Kadun sitä, etten estänyt häntä... koin haluavani tietää hänen kuulumisistaan ja elämästään tässä kesän aikana ja niin kävikin. Sovimme, että emme kommunikoisi säännöllisesti keskenämme, ainoastaan silloin, kun elämissämme tapahtuisi joitain "juonteen käänteitä" tai merkittäviä tapahtumia. Tosiaan, en ole oikein varmaa kuorruttaako hän voinitaan sokerilla, mutta hän alkoi yllättäen voimaan aika paljon paremmin ja sai aikaiseksi elämässään tärkeitä asioita, kuten avun hakeminen, töiden etsintä ja projektien edistäminen... hänelle on tosiaan annettu reseptillä "psyykelääkkeitä" (paremman nimen puutteessa siis), mutta diagnostiikkaan liittyvät asiat ovat vielä kesken. Aloin saamaan itseeni suunnattomasti optimistisuutta ja positiivisuutta, olin niin onnellinen kaikista näistä hyvistä uutisista, jotka veivät häntä eteenpäin elämässä. Toistaalta, hän alkoi puhumaan minulle päivittäin ja se alkoi tuntumaan tungettelevalta. Kerroin hänelle olevani kiireinen (mikä on siis totta, hevoseni muuttaa jota hoidan päivättäin tunteja, ja luen samalla kirjoituksiin ja käyn silloin tällöin töissä), joten ehdotin sellaista sopimusta, että jos viestittelisimme vähemmän ja soittaisimme aina silloin tällöin. Olin ajattelematon, tiedän. Kun kuulin hänen ääntään, ikävä ja kaipuu alkoi kasvaa. Toisaalta, niin alkoi myös huonovointisuuteni ja huomasin olevani todella apaattinen... tällä viikolla olemme viestitelleet päivittäin ja sanoin joskus tässä väsyneenä, että toivioisin palaavamme yhteen silloin kun on parempi aikajana elämässä... kadun tätä kaikista eniten, nimittäin sidoin hänet minuun kiinni vaikka minun täytyi kasvaa erilleen. Yritin ottaa asian puheeksi tänään, mutta hän alkoi esittämään erilaisia mahdollisuuksia olla yhteydessä ja ns. "parisuhteen ja ystävyyssuhteen välimaastoa", johon mä en ainakaan kykenisi koskaan. Tajusin sen... ja koska keskustelusta ei meinannut tulla mitään, estin hänet. Tää tuntuu kauhealta sanoa, vihaan estää ihmisiä, mutta jos en saa heitä tajuamaan, että tää tilanne ei ole hyvä ja että ne samat epävarmuustekijät ovat olemassa niin kauan, kunnes niistä ollaan joskus päästy eroon... haluanko toisaalta odottaa, ja seurustella uudestaan ihmisen kanssa, joka satuttaa minua? Unohdinkin mainita, että hän alkoi toistaa epäterveellisiä puheita... itseasiassa eilen. Ehkä tää tulee olemaan pidemmän päälle hyvä ratkaisu... vinyylihalki.kirjakesken
Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa
Hei ja kiva kun tulit purkamaan ajatuksiasi ja sydäntäsi!
Toivon, että ajatusten purkaminen tekstiksi toisen ihmisen luettavaksi auttaa jo itsessään, vaikka en osaakaan konkreettisesti sinua tilanteessa auttaa. Voin silti myötäelää ruudun toiselta puolelta.
Muistan kyllä edellisen yhteydenottosi. Tästäkin tekstistäsi kuultaa läpi kunnioittava ja kannatteleva suhtautumisesi häneen. Olet kuitenkin kulkenut jo suuren matkan; olet saanut kerättyä voimasi ja päätettyä suhteen, jonka olet tunnistanut vähintäänkin epätasapainoiseksi, jollet jopa epäterveeksi.
Kuvaat itse monin tavoin, kuinka huonosti suhteessa voit. Verrattain lyhyessä ajassa aloit voida huonosti. Käytät mm. sanoja ”pakottaa”, ”patologinen” sekä ”uhkailu”. Tällaiset asiat harvoin kuuluvat hyvään suhteeseen.
Ei kuulosta terveeltä, että olet joutunut pakottamaan itsesi olemaan hänelle ylitsevuotavan hyvä. Tasapainoisessa suhteessa myös sinä saat olla joskus tarvitseva, väsynyt, heikko ja kannateltava. Toki jokaisessa suhteessa on aikoja, jolloin toinen voi joutua kannattelemaan enemmän, mutta viesteistäsi ei ole syntynyt minulle sellaista kuvaa, että dynamiikkanne olisi sellainen, että sinulla olisi samat mahdollisuudet kuin hänellä?
Puhut sanankääntein siitä, että jättänyt haavoittuvaisen ja herkän ihmisen taaksesi. Haluan kuitenkin muistuttaa, että tämä suhde selvästi haavoitti sinua ja sinäkin olet herkkä ihminen! Itsemurhalla uhkailu on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä, sekä merkki vakavasta pahasta olosta. On siis hyvä, että hän saa nyt hoitoa, hän on saanut voimaa, lääkityksen ja hän on ammattilaisten hoidossa. Sinun ei tarvitse enää kannatella häntä.
On myös tärkeää, että ymmärrät, että et olisi voinut tehdä toisin, parantaa tai eheyttää häntä. Et voi tehdä niin nytkään. Mikäli mieli on rikki, tarvitsee hän hoitoa, aikaa ja hänen täytyy itse tehdä työtä eheytyäkseen.
On hienoa, että olet uskaltanut löytää rajoja tilanteessa, jossa rajoja on vaikea pitää. Älä soimaa itseäsi siitä, että olet inhimillinen ihminen, joka läpikäy suurta tunnemylläkkää ja muutosta elämässään. Ihmissuhteet ovat usein monimutkaisia, niihin liittyy vaikeuksia ja ne ovat usein tanssia läheisyyden ja etäisyyden välillä. Mikäli hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö, voi se näkyä mm. rajattomuutena. On siis tärkeää, että osaat ja uskallat itse pitää omat rajasi sekä teidän väliset rajanne.
Rajojen veto vaatii yleensä harjoittelua ja etäisyyttä kohteeseen. On hyvä rauhassa miettiä mitä suhteeltanne haluat. Sitten voit vetää rajat, joista pidät kiinni tilanteessa kuin tilanteessa. Sinulla on oikeus estää ihminen, jonka kanssa kanssakäyminen aiheuttaa sinulle mielipahaa tai ahdistusta! Se tarkoittaa sitä, että valitset itsesi ja sinun hyvinvointisi. Tietenkin on kohteliasta ja hyvä ilmoittaa hänelle etukäteen esimerkiksi siten, että estät nyt hänet rauhoittaaksesi tilanteen.
Minusta sinä olet tehnyt nyt oikean ratkaisun. Ikävän ja kaipuun tunteet ovat normaaleja, mutta ne ovat vain tunteita: anna itsesi kokea tunteet läpi. Ei ole hyvä indikaattori, jos alat uupua ja muuttua apaattiseksi heti ihmissuhteenne hiukan virkoonnuttua. Nyt on siis sinun aikasi levätä ja käsitellä ja läpikäydä koettu. Eeva Kilven sanoin:
”Kun suru häipyy, tulevat muistot ja jokainen niistä koskee yksitellen.”
Lepää nyt, älä mieti tulevaa. Meillä on nyt tämä hetki. Tulevaisuus näyttäytyy sitten, kun se tulee kohdalle.
Toivon sinulle ja teille molemmille kaikkea hyvää, sekä paljon tsemppiä kirjoituksiin!
t. Stinke
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.
Lähetä kommenttisi